dFFRAnM.png
Lyytisten perheen nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat harmaantuneet vanhukset Saana ja Nikolas, ja heillä on jo teini-ikään kiitänyt Rainer. Lisäksi Hermo Koehenkilö roikkuu perheen arjessa mukana. Palataan kuitenkin ihan alkuun.
DDte18Q.jpg
Hermo-raasu joutui Saanan ja Nikolaksen keksintöjen koekaniiniksi. Hänelle juotettiin kaikenlaisia seoksia, jotta niiden vaikutukset simeihin saataisiin selvitettyä. Hermo oli usein sairas ja pahoinvoiva. Niinpä Lyytisten pöntöt hehkuivat aina vihreää mönjää, ja Hermo laitettiin aina siivoamaan sotkunsa.
ceJQxWR.jpg
UWavRWH.jpg
Oli Saanallakin osuutta ollut vessojen saastaisuuteen. Hän oli nimittäin tullut raskaaksi, ja pian perheeseen saapui pikku Rainer. Poika sai paljon huomiota, jolloin myös simkokeet jäivät vähemmälle. Saana oli kokenut jonkinlaisen moraalisen kasvun sisällään, ja hän halusi ajatella lapsensa parasta: Jos Saana onnistuisi valmistamaan vaarallisen viruksen, saattaisi lapsikin saada tartunnan. Lisäksi Saanan uudella työpaikalla liiketalousalalla oli saatu vihiä simkokeista, eikä nainen halunnut vaarantaa omaa asemaansa epäsuotuisalla harrastuksella.
Cm9RbZb.jpg
Nikolakseen vauvan ruskeat nappisilmät eivät tehonneet, vaan hän jatkoi Hermon rääkkäystä pienemmässä mittakaavassa. Nikolas sai töissä paljon kiitosta tekemistään havainnoista, ja hänelle myönnettiin paljon erilaisia palkintoja. Vauvasta Nikolas sai uutta puhtia, ja hän haaveili Rainerinkin tulevan samanlaiseksi simien alistajaksi myöhemmin.
U1PM4k3.png
Kokeista aiheutuneiden haitallisten sivuvaikutusten vähentyessä Hermolla oli aikaa toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. Hermo innostui erityisesti kukka-asetelmien tekemisestä. Myös puutarhanhoito kiinnosti miestä, ja hän istutti aavikkoiselle pihalle pari pensasta ja hedelmäpuuta ja pyrki jopa puutarhakerhoon.
wUDG7ip.jpg
Naapurustossa oli levinnyt juoruja Lyytisten simkokeista, ja aggressiiviset vastustajat osoittivat mieltään potkimalla roskapönttöä jatkuvasti. Nikolas kiisti kuitenkin kaiken, mutta Saana painosti miestään lopettamaan moiset touhut. Hän ei halunnut, että simkokeet saataisiin todistettua, Lyytisten maine tuhrittua ja samalla pilattua Rainerin tulevaisuus. Lapseksi kasvanut Rainer ei kuitenkaan ymmärtänyt karua totuutta, vaan hänen ainoa murheensa oli, miten loikata ulos bussista roskavuoren yli kompuroimatta. Joskus hän kaatui ja muut oppilaat nauroivat.
TiwLutP.png
Huhujen riehuessa Lyytiset halusivat korostaa viattomuuttaan, ja niinpä he tekivät hyvän teon adoptoimalla kolme kulkueläintä luokseen kohottamaan täydellistä perheidylliä. Nikolas koki mahdollisuuden siirtyä eläinkokeisiin, mutta karismassa kehittynyt Saana sai jälleen kerran miehensä ylipuhuttua. Pitkäkorvakoira on nimeltään Ulvo, ja kissasisarusten nimet ovat Misukka ja Masukka. Masukan tunnistaa suuresta mahasta. Eläimet toivat uudenlaisia haasteita. Lyytisten tuli suojella antiikkisohvia kynsimiseltä.
RYzj0MN.jpg
Perheen aikuinen väki keskittyi kukin uraansa ensisijaisesti. Jopa Hermo oli saanut töitä unelmiensa uralta opettajana. Nikolas oli maineikas tohtori ja äitiyslomalta urakehitykseen palannut Saana sai ylennyksiä toisensa perään liiketalousalalla.
pfeaM40.jpg
Rainerista ilmeni kasvettuaan kylmäkiskoinen ja rahanahne sim. Rainerista ei tullut suosittua koulussa, minkä vuoksi hän olisi ennemmin keskeyttänyt koulut ja perustanut yrityksen. Saanalla ei ollut mitään rahantienausta vastaan, mutta hän komensi poikansa ensin hankkimaan hyvät arvosanat ja suorittamaan koulun kunnialla loppuun. Rainerin ei auttanut muu kuin totella karismaattista Saanaa vihaisin mielin.
uy98YMY.jpg
RXJkPaT.jpg
XDm6OBi.jpg
zww8yjy.jpg
Lyytiset eivät osanneet kokata. Jokaikinen perheenjäsen käristi ateriansa uunissa tai sytytti koko keittiön pahimmassa tapauksessa tuleen. Niinpä vaihdettiinkin turvallisempiin ruokiin. Masukka tuli aina Rainerin seuraksi istumaan työtasolle, kun poika laittoi ruokaa. Aina kun tämä huokaili raskaasti yrityshaaveensa perään ja oli ajatuksissaan, Masukka nappasi paketista kinkkuviipaleen ja maiskutteli iloisesti.
iLjSxDL.jpg
Riemulla ei ollut rajaa, kun Rainer lopulta onnistui nostamaan arvosanansa kymppiin. Poika suunnitteli koulun lopettamista, mutta Nikolas sanoi, ettei lapsella ollut osaa perintörahoihin, ellei hän kävisi yliopistoa. Rainerista tuntui pahalta, kun hänen haaveensa murskattiin kerta toisensa jälkeen. Koska Rainer halusi tienata omaa rahaa, ryhtyi hän työskentelemään koulujen ohella lakifirmassa. Lisäksi Nikolas koko ajan vaati poikaansa opiskelemaan enemmän ja hankkimaan stipendejä.
tgMlUlx.jpg
Lopulta vanhemmat suostuivat antamaan Rainerille alkupääomaa pientä kauppapuotia varten. Rainer kävi aina ennen töihin menoa tyhjentämässä toisten tavaraluettelosta Hermon kukat ja vihannekset sekä Saanan ja Nikolaksen robotit ja myi niitä. Työskennellessä Rainer kunnolla tajusi, että hän haluaisi tienata elämänsä aikana enemmän rahaa kuin äiti ja isä yhteensä: 100 000 §!
mmXBMuH.png
Vuosien varrella Nikolas oli havahtunut, ettei hän pystynyt kontrolloimaan enää kaikkea. Hermo oli kukistanut pihan puilla ja pensailla. Jostain oli ilmestynyt patsaita ja suihkulähteitä! Saanakin oli saanut hänet lopettamaan simkokeet kokonaan.
O7nobnc.png
Ura urkeni vielä vanhanakin! Nikolas oli saavuttanut jo lääketiedealan huipun, ja platinamielialan vaikutuksen alaisena oli miellyttävää opiskella huvikseen lisää taitoja. Saana taas kehitti jatkuvasti oman uransa taitoja ylennysten toivossa.

wzxrCI0.png
Vielä ekstrakuvana Rainer kauniissa meikeissä! Kuvauksia varten kävin poistamassa tökötit naamasta, mutta Rainer yökkäili lopputulokselle. Hän siis piti pinkistä pakkelista! .-D

Jännää miten näitä perhe-esittelyitä kirjoittaessa alkaa juonettaa! Sain vedettyä ihan randomilla otettuihin kuviin yhtenäisen juonen yhdistelemällä simien toiveita ja osaamista. .-D Kerro mitä sinun Lyytisillesi kuuluu!

gfN8U.png
M9bUg.png
RLXGr.png