Päivän joululaulu: Kari Tapio - Joulun tarina
http://www.youtube.com/watch?v=nUbbslZKHkg

PP: Kokeile jotain uutta ennakkoluulottomasti.

Viime luukut ovat olleet hyvin katselupainoitteisia, mutta tällä kertaa saatte käsille muutakin tekemistä kuin pelkästään hiiren liikuttamista!

Eilen minun pihalleni satoi lunta, mistä olin hyvin vihainen! Minulla oli viime jaksossa videokurssi, mikä jäi kesken niin kuvaamisen kuin editoinninkin takia. Teemme niin huolella. Viikonlopun aikana olisi tarkoitus kuvata viimeinen ulkokohta, jossa kuuluisi näyttää sateiselta syksyltä eikä lumiselta talvelta!

Useahko ihminen kuitenkin toivonee, että lunta tulisi enemmän, ja minullapa on keino saada sitä lisää! Tänään askarrellaan lumisade sisälle, minkä ansiosta voi fiilistellä joulua ja talvea, vaikkei lunta vielä maassa olisikaan.

cOvLE81.png
Tässä on kuva valmiista teoksesta. Käytössäni ei ole kunnon kameraa, vaan olen käännellyt ja väännellyt itseäni ja läppäriä niin suuntaan kuin suuntaan kuvatakseni otoksia. Kuvat eivät siis ole mitään huippumahtavia. Lisäksi "esiinnyn" kuvissa yöasussani, koska en jaksa vapaapäivinä vaihtaa arkivaatteita, jos en ole kotoa minnekään lähdössä. Anteeksi nyt, jos joku kauhistuu näkemästään! .-D Mutta siis ohjeisiin.

xFd1YVN.png
Tarvikkeet:

  • paperia (Itse leikkelen paperista palasia 9-luokan fysiikan tutkielmastani, sillä meillä ei ole paperia. Olkaa luovia, jos ette omista jotakin tarviketta, sillä minun tapani toimia ei ole ainoa oikea.)
  • glitterliimaa (vaihtoehtoisesti liimaa + hileitä yhdistettynä)
  • sakset
  • lankaa (Unohdin kuvata langan aluksi, joten paintissa tekemäni viiva esittää lankaa.)


e9Ht1FJ.png
Aluksi leikkasin tutkielmasta tyhjiä kohtia, joita voin hyödyntää askartelussa! Jos sinulla on käytössäsi puhdas, tyhjä paperi, voit siirtyä seuraavaan kuvaan.
8hT6TuN.png
Leikkaa paperista mieluisan kokoisia neliöitä. Itse tein omista hiutaleistani 9 x 9,5 (cm) ja 6 x 6 (cm) kokoisia. Viivotin on hyvä apuväline mittauksissa, jos haluat olla huolellinen. Mitä enemmän lumihiutaleita haluat tehdä, leikkaa sitä enemmän paperineliöitä.
AlD4wkB.png
Annan ohjeet kuvan tapahtumiin numeroittain.

  1. Kädessäsi on nyt siis leikkaamasi palanen.
  2. Taita neliö kahtia siten, että vastakkaiset reunat tulevat kohdilleen.
  3. Taita taitettu paperi vielä kahtia, jolloin siitä tulee neliö.
  4. Ala leikellä pieniä lovia taitetun paperin reunoille. Nyt lovetetaan!
  5. Jatka niin pitkään, että kaikki sivut ovat täynnä lovia.
  6. Avaa taitetut alueet ja ihaile luomustasi!
  7. Laita glitter-liimaa haluamiisi kohtiin.

+ Halutessasi voit 3. kohdan jälkeen taittaa neliösi vielä kolmioksi ja leikata lovia tähän.

xlONxoI.png
Tee haluamasi määrä erilaisia hiutaleita edellisen ohjeen mukaan. Itse tein lumihiutaleita 8. Kimalleliima ei kauheasti erotu kuvasta, mutta elävät hiutaleet vieressäni kiiltelevät kauniisti.
1Ip4svB.png
Pujottelin joulun punaista lankaa lumihiutaleiden läpi. Työnsin neulan kimallepuolelta sisäänpäin. Tein aina löysän solmun jokaisen hiutaleen paikallelaiton jälkeen, jotta lumet pysyvät paikoillaan jatkossakin. Valmiit hiutaleketjut pistin roikkumaan ikkunani eteen.

Kokeile ja koristele kotisi kimallelumilla! Jos teet narusta tarpeeksi pitkän ja hiutaleista riittävän pieniä, voi luminauhan kiertää vaikka joulukuusen ympärille koristeeksi, kun se on ajankohtaista!

i6raC.png

M9bUg.png

RLXGr.png