Päivän joululaulu: Glee - Welcome Christmas
http://www.youtube.com/watch?v=jJvYQWVWUHw

PP: Herkuttele.

Tässä luukussa pääsette lukemaan kertomuksen Iloliemen perheen joulunvietosta. Juonellisesti tämä ekstrakertomus ei mene eteenpäin, joten lukeminen ei ole siltä kannalta välttämätöntä. Suosittelen kuitenkin, sillä edellisestä osasta on aikaa ja meneillään oleva juonikuvio palautuu paremmin mieleen. Jos et vielä ole lukenut 72-osaa, lue omalla vastuulla, sillä saatat saada spoileja tulevasta. Kokeilin vaihteeksi "enemmän kuvia vähemmän tekstiä" -taktiikkaa, eli kohtauksista tulee yksityiskohtaisemmin kuvia, ja teksti jakautuu niiden joukkoon. Toivottavasti tykkäätte!

NDSKK1V.png
Juulia ja Veikko olivat nousseet varhain ylös jouluaattoaamuna. Päivästä olisi tulossa kiireinen, ja paljon valmisteluja oli vielä tekemättä. Aamiaispöydässä meneillään oleva keskustelu ei kuitenkaan ollut joulumieltä täynnä vaan ennemminkin huolta, ainakin Juulian osalta.
-Mitähän tästäkin päivästä tulee? Tiedän että Kusti on sukua Atson isänä, mutta en vain siedä sen miehen läsnäoloa! Varsinkin kun vireillä on nyt se uusi isyystestiasiakin... Juulia huokaisi.
Dp2VCD3.png
Veikko asetti kätensä vaimonsa kämmenselän päälle rahoittaakseen tätä.
-Älä ole turhaan huolissasi. Eihän Kusti tule muuta kuin päivälliselle. Tuskin hän siinä ajassa saa mitään kaaosta aikaan. Jarnokin on taatusti jo leppynyt aiemmasta riidastanne. Saamme pian pojan vakuuttuneeksi siitä, ettei Kusti ole hänelle sukua, Veikko vakuutteli, mutta Juulia oli silti apealla mielellä.
ie00GCT.png
Hiljaisuus laskeutui ruokailijoiden välille Juulian ja Veikon kummankin lusikoidessa ruoka-annosta vähitellen suuhunsa. Vain Takku piti ääntä narskutellessaan muroja kulhostaan.

---

LEi8URq.png
*Kop kop*
BYMlV9u.png
-Tullaan tullaan, Benjamin murahti unenpöpperössä. Kuka häntä kehtasikin häiritä näin aikaisin vapaapäivänä? Benjamin tallusteli kohti ovea alushoususillaan. Maton vaihduttua puulattiaksi muutama vilunväre tuntui ikävästi miehen kehossa. Asuntolan lämmitys oli niin surkea talviaikaan.
yfSyfew.png
Avattuaan oven Benjamin aikoi sanoa suorat sanat häiriköijälle, mutta hän ei ennättänyt edes suutaan avaamaan, kun Atso astui sisälle ja törkkäsi lahjapaketin miehen nenän eteen.
-Hyvää joulua! Atso huudahti pirteästi.
-Onko tuo minulle? Benjamin kysyi hölmistyneenä.
-Ei kun sänkysi alla asuvalle kolmipäiselle örkille, Atso naurahti tyrkäten paketin hämmentyneen ystävänsä käsiin.
2k3Bl2F.png
-Voi kiitos! Harmi ettei mulla ole lahjaa sinulle.. En jotenkin tajunnut, että jouluaatto on jo tänään, Benjamin mutisi nolona.
-Hah, ei se mitään. Minulle riittää lahjaksi se, että olet ystäväni, Atso totesi hymyillen.
-Miten muuten olet näin varhain liikkeellä? Benjamin uteli.
-Äiti ja Veikko kutsuivat perinteiseen joulunvietoon, enkä oikein voi jäädä poiskaan... Etkö sä aio palata Leutolaaksoon perhettäsi tapaamaan? Atso kummasteli.
uRG1BO3.png
-Mua ei mihinkään sukujuhliin saa osallistumaan. Jään mieluummin kampukselle. Sitä paitsi joulun aikaan täällä on parhaat bileet tietenkin, Benjamin kertoi.
-Noh, pidä sä sitten omalla tavallasi hauskaa, Atso naurahti ennen kuin poistui ystävänsä huoneesta.

---

gutSJkx.png
Toisessa talossa harmia ja vihaa ei kuitenkaan onnistuttu välttämään.
-Ihan tyhmää, että joudumme viettämään joulun erillään. Ei yhtään kiinnostaisi mennä kotiin. Matkakin tulee olemaan yhtä tuskaa, Jouni ärähti. Kustannussyistä köyhillä opiskelijapojilla ei ollut varaa tilata kahta taksia. Virva oli melkein tyytyväinen, että hänellä oli omia joulukiireitä. Parin tunnin matka pienessä autossa Jounin ja Kain kanssa olisi voinut pahimmassa tapauksessa saada salaisuuden paljastumaan...
-Sitten edessä on vielä opintomatkakin. Emme silloinkaan näe, Jouni harmitteli.
-Älä jaksa valittaa. Ei meidän tarvitse väkisin tehdä yhteisestä ajastamme kurjaa valittamalla, Virva huokaisi.
MORZa3k.png
Jouni katsahti tyttöystäväänsä päin ja tuli kaatamaan tämän sängylle.
-Olet oikeassa. Onneksi meillä on kuitenkin koko loppu elämä aikaa olla toistemme kanssa, vaikka tällä hetkellä näkisimmekin toisiamme vain vähän, Jouni huomautti. Virva naurahti vaivaantuneesti.
-Olet oikeassa kulta, hän totesi. Jouni ei huomannut käytöksessä mitään ihmeellistä, ja kaksikko jäi makoilemaan sängylle hetkeksi.
YopTM5J.png
Kaikki hyvä kuitenkin loppui aikanaan. Jounin ja Kain oli aika mennä pihalle odottamaan tilattua taksia. Miehet kävelivät vaiti. Jos he eivät näyttäisi niin samanlaisilta, heitä ei varmaankaan edes tunnistaisi veljeksiksi.
Ms1NZt2.png
-Kuule, Jouni lopulta sai sanotuksi. Kai kääntyi veljensä puoleen vaivalloisesti.
-Mitä jos yrittäisimme olla riitelemättä kotona. Vihaan sinua, mutta en halua joulutunnelman pilaantuvan, Jouni ehdotti. Jouni olisi kieltämättä voinut valita sanansa paremmin, mutta jouluaattona Kai ei jaksanut alkaa väkisin haastamaan riitaa.
XmxRZhB.png
-Sovittu, Kai totesi. Miehet kättelivät toisiaan merkiksi lupaukseen asennoitumisesta.
Y2tJ2LL.png
Piinallinen automatka oli lopulta ohi, ja kaksikko oli saapunut lapsuudenkotinsa pihaan. Juulia, Veikko ja aiemmin paikalle saapunut Atso ryntäsivät ulos vastaanottamaan uusimmat tulokkaat.
-Onpa hienoa nähdä teitä pitkästä aikaa! Vierailette aivan liian harvoin meitä vanhuksia tapaamassa, Veikko nuhteli leikkimielisesti halatessaan Jounia.
hNqjq7Z.png
-Tiedättekö mitään Jarnosta? Juulia kysäisi nuorimmaisilta, ja näiden pudistellessa päitään Juulia alkoi huolestua. Ei kai Jarno aikonut jättää tulematta paikalle kokonaan? Olihan heidän edellinen kohtaamisensa ollut enemmän tai vähemmän epämukava, mutta Juulia ei silti saattanut uskoa, että Jarno jättäytyisi perheen perinteisistä joulunviettäjäisistä kokonaan pois.

---

dcdG0fK.png
Samaan aikaan toisaalla Jarno oli kaikkea muuta kuin valmistautunut lähtemään kotiin joulua viettämään. Astellessaan autiossa asuntolassa keittiötä kohti säikähti paikkoja siivoava kokki pahanpäiväisesti Jarnon yllättävää ilmestymistä.
-Huh, luulin kaikkien jo lähteneen koteihinsa joulua viettämään, kokki selitti.
-Siellä minunkin tällä hetkellä pitäisi olla, Jarno huokaisi ja irvisti.
NFFYooO.png
 Kokki huomasi, ettei kaikki ollut aivan kunnossa nuorella miehellä.
-Näytät tarvitsevan jotain suuhunpantavaa. Onneksi minulla on jääkaapissa taikina valmiina, kokki mutisi ottaessaan paistovälineistöä esille. Jarno istahti lähimmälle tuolille vieläkin nyrpeä ilme naamallaan. Ajatuskin kotiin lähtemisestä valehtelevien vanhempien luoksi inhotti häntä.
PxLwUzN.png
Ajatuksiinsa upputuneena Jarno yllättyi kokin laskiessa hänen eteensä lettulautasen. Vielä enemmän yllättävää oli kuitenkin se, että kokki asetti itseään varten lautasen pöydän toiselle puolelle. Jarno ei ollut parhaimmalla juttutuulella, muttei hän tohtinut vanhusta poiskaan ajaa.
C76AQWC.png
-Miksi välttelet kotiin lähtöä? kokki otti puheeksi juuri sen aiheen josta Jarno vähiten halusi puhua. Viha ja ärtymys kuitenkin myllersivät miehen sisällä siihen malliin, että asiasta puhuminen varmasti keventäisi mieltä.
-Sain jokin aika sitten selville, että vanhempani ovat valehdelleet minulle koko ikäni yhdestä asiasta, ja he vieläpä kiistävät kaiken! Inhottaa ajatuskin niiden pettureiden kohtaamisesta, Jarno raivosi.
-Entä muut sukulaisesi? Haluatko pilata heidän joulunsa olemalla poissa heidän luotaan? kokki kysäisi.
G89KgsG.png


Jarno oli huomauttamassa, ettei pahemmin ollut väleissä veljiensäkään kanssa, mutta silti kokki oli jollain tapaa oikeassa. Ilolienten perhe oli vuosien ajan viettänyt joulua yhdessä, ja kaikkien läsnäolo vaadittaisiin täydellisen joulutunnelman saavuttamiseksi.
-Olet oikeassa. Vaikka olenkin pettynyt vanhempiini, en halua viedä joulutunnelmaa muilta vain sen takia etten viitsi ilmestyä paikalle, Jarno vastasi ja kaivoi heti puhelimensa taskusaan soittaakseen taksin paikalle.

---

2aZLzb5.png
Sisälle tulon jälkeen vanhat allergia-oireet olivat iskeneet melko nopeasti Kaille, ja syynkin hän havaitsi nopeasti, kun harmaa kissa tassutteli uusia tulokkaita katsomaan.
-Oletteko hankkineet eläimen? Ette sitten miettineet minun mukavuuttani ollenkaan, Kai murisi.
-Voi kyllä huomioimme sinut. Pyysimme Jessikalta tällaisia pillereitä, joiden pitäisi poistaa allergia-oireesi lähes kokonaan, Juulia ilmoitti esitellen pilleripurkkia.
TAKQwGG.png
Juulian jutellessa Kain kanssa käänsi Veikko katseensa Jouniin ja Atsoon.
-Tulisiko jompi kumpi teistä auttamaan minua kantamaan kuusen sisälle? Veikko kysäisi.
-Minä voin tulla, Jouni oitis lupasi. Atso oli hyvillään veljensä suostuessa auttajaksi vapaaehtoisesti, sillä Atso ei niinkään välittänyt viettää aikaa isäpuolensa kanssa kahden kesken.
XgwZaYZ.png
Veikko ja Jouni pukivat juuri riisutut ulkovaatteensa takaisin päälle ja suuntasivat ulos.
-Sain naapurilta auton lainaksi, joten kuusen kyyditys kävi helposti, Veikko selitti kaksikon kävellessä punaista autoa kohti,
XSN4vy4.png
Auton takaosassa olevassa kuljetustilassa kuusi lepäsi ja odotti nostajaansa.
-Kannetaanpa tämä nopeasti sisälle, ennen kuin se peittyy lumeen, kastelee olohuoneen ja saa Juulian vihastumaan, Veikko ehdotti.
-Kova lumisade onkin! Jos pyrytys jatkuu, tulee kunnon kinokset illaksi, Jouni havaitsi ja päätteli.
UoMU4EO.png
Kuusen kantajien saavuttua sisälle myös Jarno avasi oven vaivihkaa. Olohuoneessa oli täysi toiminta päällä, eikä kukaan tuntunut edes kiinnittävän huomiota Jarnon tuloon. Ehkä se oli vain hyvä asia.
XycONUz.png
Jarnon ahdistukseksi Juulia kuitenkin huomasi poikansa ja kutsui tätä luokseen.
-Jarno, sinä tulit! Olipa iloinen yllätys. Kerro nyt kuulumistasi! Juulia huudahti heti. Jarnon tulon täytyi merkitä halua sopia vanhat riidat.
-Ööh... Jarno ei tiennyt mitä sanoa.
-Noh, kyllä meillä on aikaa jutella ruokapöydässä! Autatko minua koristelemaan kuusen? Sinä kun olet niin visuaalinen ihminen, Juulia puhui ja puhui. Hän yritti selvästi liikaa. Tiedustelu ei ollut vilpitöntä tai aitoa.
-Lopeta! Vaikka tulinkin tänne, se ei tarkoita, että haluaisin olla missään tekemisissä kanssanne! Jarno ärähti ja käveli tiehensä.
9d8SAcA.png
Harmistunein mielin Juulia kumartui koristelulaatikon luokse. Kuinka hän voisi sopia poikansa kanssa, kun tämä ei tullut yhtään häntä vastaan? Juulia nappasi laatikosta koristenauhan, jonka liikkeet saivat Takun kiinnostumaan. Kissa loikki nauhan perässä innoissaan. Onneksi sentään jollain oli hauska joulu.
-Ei taida muita kuin minua ja Takkua kiinnostaa kuusen koristelu, Juulia sanoi puoliksi ankeana ja puoliksi iloisena.
fDXBdnE.png
Päivällisajan lähestyessä myös Kusti saapui. Atso riensi nopeasti isäänsä vastaan ja kertoi pikaisesti omia kuulumisiaan. Jarno seurasi kaksikon keskusteluja kauempaa. Kusti otti häneen pikaisen katsekontaktin mutta jatkoi juttelua Atson kanssa. Jarno ja Kusti olivat sopineet, etteivät ottaisi isyystestiasiaa puheeksi muiden "lasten" kuullen. Asiasta kerrottaisiin vasta, kun testitulokset todistaisivat isyyden. Harmi, että laboratorio oli joulun aikaan kiinni.
GVFq02T.png
Juulia huhuili keittiöstä ruoan olevan valmista, jolloin kaikki kiiruhtivat paikalle. Atso kuitenkin huomasi erään epäkohdan:
-Tuoleja on vain kuusi. Oletko unohtanut, että myös Kusti syö kanssamme?
-Hupsis! Niin taisi nyt päästä käymään, Juulia huudahti ja liikautti kätensä suulleen muka yllättyneenä.
-Minusta tuntuu, että jätit Kustin tahallaan huomioimatta, Atso sanoi tuimana.
-Enkä! Minä voin vaikka itse syödä seisten, jotta Kusti saa lepuuttaa jalkojaan, Juulia tuhahti.
knqiFHl.png
Seurue asettautui valmiiksi katettuun pöytään. Kaikki kauhoivat lautasensa täyteen kinkkua ja perunalaatikkoa. Keskustelu kääntyi poikien naisasioihin.
-Kuules Kai, seurusteletko sinä? Veikko töksäytti uteliaana.
-Öhöm... En oikeastaan, Kai vastasi vältellen isänsä katsetta.
-Mitäs tuo tarkoittaa? Sinullako on joku kiikarissa? Veikko tiedusteli.
-En halua puhua siitä, Kai ärähti. Eihän hän voinut kertoa hänen ja Virvan salasuhteesta Jounin kuullen! Jarno tunsi olonsa vaivaantuneeksi isän ja pojan (ja pyhän hengen) välissä.
rMKH20F.png
Jouni näki tilanteen sopivaksi kääntää keskustelun itseensä.
-Minä ja Virva olemmekin kihloissa, Jouni lesosi naureskellen "nololle" veljelleen, joka ei ollut onnistunut löytämään ketään.
-Voi miten mukavaa! Milloinkohan vietämme häitä? Meidän nuorimmaisemme on niin vauhdissa! Veikko riemuitsi. Jouni hymyili omahyväisenä.
fThKVuS.png
-Mites sinun naisasiasi? Emme olekaan ottaneet asiaa puheeksi aikaisemmin, Kusti kysäisi kuin ohimennen.
-Ööh, koulussa on niin kiireistä, ettei minulla pahemmin ole aikaa ylimääräisille asioille, Atso kiemurteli. Mikä keskustelunaihe tämäkin oikein oli? Eikö jokainen voisi kertoa parisuhteestaan silloin kun tuntui?
-Ilmeestäsi näkee että salaat jotain, Kusti naurahti.
-Olen minä joitakin tavannut, mutta ei siitä ole kehittynyt mitään vakavampaa, Atso selitti nopeasti.
ooPrc5p.png
Kusti viipyi Iloliemien luona vain päivällisen ajan, minkä jälkeen mies lähti jatkamaan joulunviettoa muun perheensä kanssa. Iloliemen väki päätti Kustin lähdettyä mennä viemään kynttilöitä Uunon haudalle. Jarnolle hetki oli erilainen kuin muille, sillä hän kävi nyt ensimmäistä kertaa isoisänsä haudalla.
lwjzhug.png
Jokainen laski vuorollaan kynttilän haudan edustalle valoa tuomaan. Kauaa viileässä viimassa ei tehnyt kenenkään mieli olla, joten pian perhe suuntasi takaisin sisätiloihin lämpimään.
AGmv0EI.png
Kaikkien mielialan taas kohennuttua Veikko hipsi vaivihkaa kuiskimaan Juulian luokse jotakin.
-Nyt olisi sopiva aika, Veikko ilmoitti.
-Luuletko sen menevän enää läpi? Pojathan ovat jo aikuisia! Juulia huomautti, mutta Veikko piti päänsä. Vähin äänin mies hipsi ulos.
QXZAV1C.png
Pian Veikon lähdön jälkeen ovelle koputettiin, ja Juulia riensi avaamaan oven. Hän iski tulijalle silmää.
-Pojaaaat! Joulupukki tuli! Juulia huudahti, ja siinä samassa nelikko juoksi täyttä vauhtia paikalle.
-Onkos täällä kilttejä lapsia? pukki mörisi pidellen kädessään kauniisti paketoitua lahjaa. Etummaisina olevat Kai ja Jouni tyrkkivät toisiaan, sillä kumpikin halusi päästä ensimmäisenä joulupukin puheille.
IdA8crr.png
Yhtäkkiä tapahtui jotain odottamatonta. Joulupukin parta irtosi paikaltaan ja valahti pois paljastaen pukin naaman.
-Isä??! Jouni huudahti. Veikko yritti saada parran kiinni mutta turhaan. Hän oli paljastunut.
-Mitä tämä merkitsee? Atso kysyi kummissaan.
-Eh, taisin paljastua, Veikko mutisi.
ZnDk0cr.png
-Oletko sinä esittänyt joka vuosi joulupukkia? Eikö joulupukkia olekaan oikeasti olemassa? Kai huudahti.
-Valitettavasti minun on tuotettava teille pettymys... Veikko vastasi.
-EEEEEEEEEIII! Pojat huusivat yhteen ääneen. He olivat koko ikänsä uskoneet joulupukkiin, mutta nyt heille selvisi kaamea totuus asiasta.
OIpFaIQ.png
-Ei hätää, ei hätää. Lahja surun keskelle, Veikko huudahti väliin ja alkoi jaella paketteja. Vaikka Veikko ei ollutkaan aito Joulupukki, hän kykeni silti antamaan aidosta rakkaudesta jokaiselle pojalleen ja poikapuolelleen paketit.
vg98i41.png
Joulupukin tulo käynnisti myös perinteisen lahjojen avaamisen. Jokainen kävi hakemassa omia pakettejaan kuusen alta.
-En ole koskaan saanut näin upeaa pakettia, Kai huudahti.
-Oi, Juulia! Me olemme saaneet shampanjaa! Veikko kiljaisi.
-Tämän paketin muoto on lupaava, Jarnokin innostui. Juulia seurasi miesten touhuja sivusta naureskellen: He ovat ikuisia lapsia.
EVCykZs.png
Kyllä Juuliakin lopulta valahti lapsen tasolle, kun hän pääsi tutkimaan omia pakettejaan.
-Ihanaa! Olen saanut korvarenkaat lahjaksi! Juulia riemuitsi taputellen käsiään innostuksesta.
tlDCYT5.png
-Vautsi, oletpa upean kuvan maalannut. Kiitos! Jouni ihaili Jarnolta saamaansa kuvaa.
-Eipä kestä. Maalaaminen tulee jatkumaan, sillä sain upean väripaletin lahjaksi, Jarno ylpeili.
hpg4iQh.png
Jopa Kai ja Jouni innostuivat keskustelemaan lahjoistaan.
-Muista kuitenkin, että huomenna vihanpito jatkuu taas, Jouni huomautti keskustelun loppuun.
-Aivan varmasti. Jouluna vain pahinkin riita jää taka-alalle, Kai myönsi.
ETDU1fn.png
Jopa Takkua oli muistettu! Kisu tutki mielenkiinnolla lahjaksi saamaansa leluhiirtä, joka vikisi miellyttävällä tavalla, kun sitä koski.
1aeTmgA.png
Kun kaikki lahjat oli avattu, pääsi Veikko korkkaamaan shampanjapullon.
-Hakekaa lasit! Nyt nostetaan malja, Veikko komensi. Juulia kipitti korot kopisten keittiöön hakemaan koko porukalle lasit.
r1ZXOsS.png

-Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! kaikki huusivat yhteen ääneen.

i6raC.png

M9bUg.png

RLXGr.png