Kirjoitinpa tänään uuden ja ensimmäisen kilpailun. .-) Tässä siis simit kilpailevat keskenään. .-) Idea tähän kisaan syntyi mieleeni hetken mielijohteesta keskellä yötä. .-D Lukekaas. .->

Taustaa:
Sain idean kilpailun luomiseen televisiossa pyörivästä Diili-ohjelmasta, jonka ideana on, että mukaan valitaan aina päteviä ihmisiä, jotka alkavat kamppailemaan keskenään oppipoika-työsopimuksesta Donald Trumpin hienoihin toimiin. Oma versioni on kuitenkin hieman erilainen ja simssiin soveltuva. .->


Valmistelut:
Kilpailu aloitetaan luomalla kahdeksan simiä (neljä naista ja neljä miestä) samaan talouteen. Ulkonäöillä tai luonteilla ole mitään väliä. Tavoitteeksi kaikille valitaan mammona. Heistä koostuu sitten kilpailijaporukkasi! Asetat porukan tyhjälle tontille, jonka koon saat määrittää itse mieleiseksesi. Tontin rakennuksessa ja sisustuksessa saat käyttää koodeja niin paljon kuin haluat! Trump-Diilin tyyliin kuuluu rahan törsääminen, joten älä suotta  kainostele, vaan rakenna kilpaileville simeillesi lokoisat oltavat!

Itse haaste:
Kun olet saanut talon valmiiksi, onkin aika aloittaa haaste! Kilpailu etenee siten, että simit saavat tehtäviä, jotka heidän on mahdollisimman nopeasti suoritettava. Se, joka jää viimeiseksi tehtävän suorituksessa, on selvästi epäpätevä, joten hänelle annetaan potkut (=muutatetaan pois tontilta) jolloin sim on ulkona haasteesta. Näin jatketaan, kunnes voittaja selviää! 

Tehtävät:
  1. Tienaa 200 §. Et kuitenkaan saa hankkia työtä, vaan simien on rikastuttava muulla tavoin, kuten maalaamalla, räppäämällä, soittamalla, myymällä valmistamiaan esineitä tai kasvimaan satoa, hoitamalla rahapuuta... Kaikki käy, kunhan et hanki työtä simille! Näistä kannattaa pitää paperille tilastoja, et nimittäin varmaankaan pysty päässä pitämään kahdeksaa eri simoleon määrää. .-D Se sim, joka viimeisenä tienaa 200 §, saa potkut.

  2. Etsi jokaiselle simille se työ, joka on hänellä elämäntavoitteena. Jos simisi elämäntavoite ei liity uriin, ota hänelle joku työ, mitä kukaan muu ei toivo. Voit myös hankkia mielenmuokkauspallon ja muuttaa simin elämäntavoitetta, jotta tämä alkaisi toivoa uran huippua. Se sim, joka on viimeisenä ilman työtä, saa potkut.

  3. Vastaa urakysymykseen oikein. Tämä on ihan sattumasta kiinni, mutta sim, joka vastaa viimeisenä kysymykseen oikein/ei ole saanut urakysymystä lainkaan, saa potkut. 

  4. Hanki simille urapalkinto. Käy kurkkimassa simiesi urapalkintoja aina heidän tullessaan töistä. Se sim, joka viimeisenä saa urapalkinnon, saa potkut.

  5. Tienaa 10 000 §. Nyt simien on paiskittava ahkerasti töitä! Tarkkaile heidän muistoistaan, milloin simoleoneja on tarpeeksi (10 000 §:n tienaamisesta jää muisto). Simit voivat töiden lisäksi tehdä muitakin rahantienaamis-juttuja. Se sim, joka viimeisenä tienaa 10 000 §, saa potkut.

  6. Kirjoita laaturomaani. Nyt kaikki simit koneen ääreen näppäilemään! Jos joku on jo aiemmin aloittanut romaanin kirjoittamista, ja se valmistuu tämän tehtävän aikana, lasketaan se hyväksytyksi suoritukseksi. Se sim, joka viimeisenä saa romaaninsa valmiiksi, saa potkut.

  7. Saavuta uran huippu. Se sim, joka ensimmäisenä pääsee uransa huipulle, on voittaja! Voittaja saa palkinnoksi kaikki tontilla olevat urapalkinnot!

Muuta huomioitavaa:

  • Jos simisi saa työpaikaltaan potkut, hän putoaa pelistä myös haasteessa. Tällöin saat päättää vapaasti, minkä tehtävistä jätät välistä, jotta haaste onnistuu suunnitellulla tavalla.

  • Uutta tehtävää ei saa aloittaa ennen kuin kaikki ovat suorittaneet edellisen, ja joku on saanut potkut.
  • Joissain tehtävissä sinun tulee olla tarkka. Pidä tarkasti kirjaa jossain paperilla tai simisi elämänkerrassa, kuka on suorittanut 200 §:n ja urakysymys tehtävät.
  • Simit eivät saa mennä työskentelemään yhteisötonteille, vaan koko haasteen aikana on pysyttävä kotona.
  • Kun simit saavat urapalkinnot, kaikki ovat vapaita käyttämään niitä.
  • Simit saavat elää aivan normaalia elämää ja tavata talon ohikulkevia simejä. Kannattaa kuitenkin opiskella omille urille etukäteen tarvittavia pisteitä, jotta pärjää muille kilpailijoille

Kysykää, jos teille jäi jokin epäselväksi. .-) En vielä itse ole kilpailua kokeillut. .-> Olisi myös mukava kuulla, innostuitteko ja aiotteko kokeilla. .-)  


i6raC.png

M9bUg.png

RLXGr.png