|
|
| Ystävänpäivätarina 2/2 Ystävänpäiväjuhlaan osallisuivat: Kisuli ( Lepsu) & Aijca (Joika) Diz (Punkku) & Mantsu (Vili, Pipsa, Nepsu) DJ (Nipsu, Pörre, Pepsi) & Tiksu (Myy) Mariina!!! (Minsku) & Raandom (Soa, Nemo, Pinda, Panu, Matias) Emma (Molli, Gaku, Jorma) & simssiliini (Mitteri, Nick) Emman kirjoituksen viimeiset hetket: "Haimme Jorman kyytiin ja sitten menimme Simssiliinin talolle. Koputimme..." Pelasin siskoni kanssa Wiillä Mariokarttia. Meillä meni mahtavasti, kun Bowser sai tökättyä ärsyttävästi irvailevan Toadin sillalta rotkoon. "Häähää, siitäs sait", riemuitsin ja siskonikin nauroi. Yllättäen kuulimme kuitenkin ovelta koputusta. "Kukahan siellä on?" siskoni pohdiskeli. "En kyllä yhtään tiedä. Jätin Wii-ohjaimeni tuolille ja kipaisin keittiöön siskoni seuratessa minua. Keittiön ikkunan sälekahtimet olivat suljetut, ja koska emme uskaltaneet mennä suoraan avaamaan ovea. Siellähän voisi olla vaikka mikä "kilomurhaaja", kuten meillä oli tapana sanoa. Ajattelimme luntata keittiön ikkunasta, sillä siitä oli suora näkyvyys ovelle. "Ei kyllä kehtaa kattoa", aloin epäröidä, ja samalla hetkellä siskoni kiskaisi sälekaihtimen vetonarusta, jolloin minä välähdin yksin näkymään. Emma katsoi minua pihalta järkyttyneenä, ja hänet nähtyään muuttui minunkin ilmeeni järkytyksen partaalle. "Voi pottu, tänäänhän on se ystävänpäiväjuhla!" kiljaisin, ja lähdin nopeasti etsimään huoneestani itselleni jotain puettavaa. Olin nimittäin vieläkin yöasussa, kuten tavallisesti vapaapäivänäni. Sillä välin siskoni päästi Emman sisälle ja silitteli suloista Gakua. "Nam, olisipa meilläkin kissa", hän huokaili lumoutuneena. "Onneksi minulla on Mouruposkessa kaksi ihanaa kissaa hoidettavani", ajattelin tallustellessani paikalle. "Hei simssiliini! Meidän täytyy varmaan lähteä", Emma totesi katsellen huolestuneesti käyvää kelloa. "Olet oikeassa. Minulla on vielä kaikki valmistelut ylläpitäjänä", huokaisin. "Ei hätää, minä ja kissani voimme auttaa", Emma lupasi iloisesti hymyillen. "Kiitos, mutta eiköhän mennä", tokaisin ja hyppäsimme Emman autoon. Emman isä, joka oli ratissa, tervehti minua ja pisti kaasun pohjaan. Hän ajoi niin lujaa, että olimme jo hetkessä jälleen Mouruposkella hakeaksemme kissani huoneestani. Matkan aikana olin kuunnellut ämppääni, ja Backstreet boysit pitivät minulle seuraa. Emma taas rupatteli isänsä kanssa mukavia. Minä en oikein osallistunut keskusteluun, kun en tiennyt, mistä puhuisin Emman kanssa. Olimme työskennelleet yhdessä niin vähän, etten vielä tuntenut häntä. Toivoinkin ystävänpäiväjuhlan tutustuttavan meidät paremmin. Noustessamme ulos autosta piha oli aivan märkä loskasta. Ihanaa, kenkäni menisivät jälleen läpi, ja joutuisin olemaan märillä sukilla koko päivän. Joku muukin taisi inhota märkyyttä äänistä päätellen: "Hyi, en kävele tuossa!" Molli kiljaisi ällötyksissään. "Älä nyt viitsi lissuilla!" Jorma karjaisi ja pomppasi lössöiseen loskaan niin, että lumet roiskuivat. "Minä voin kantaa sinua", lupasin Mollille, joka alkoi pian hymyillä minulle aurinkoisesti. Niin kävelimme läpi lumimössöjen kaikki tyytyväisinä hoitolan ovesta sisään. Kopautin pari kertaa minun ja kisujeni huonetta, minkä tehtyäni pamautin oven apposen avolleen. Mitteri istui keskellä huoneen lattiaa, ja siitä oli oiva näköetäisyys ovelle. Jo täysikasvuisella kisullani oli kädessä dinolelu. Mitterin katse siirtyi säikähtäneesti meihin päin, ja nopealla refleksillä kisu piilotti tassuissaan olevan lelun selkänsä taa. "Mitäs sinulla siellä on?" kysäisin naureskellen. "Ei mitään", Mitteri vakuutteli minun pudistellessani päätäni. "Moi Mitteri! Kiva lelu, annas, kun lainaan", Jorma, Mitterin ystävä, ehdotti toiveensa mitään häpeilemättä. Mitteri katsoi Jormaa hiukan hämillään ojentaen lelunsa kaverille. "Ole sitten varovainen, ettet riko toisten omaisuutta", Emma luennoi. "Kyllä minä tiedän, mitä teen", Jorma tuhahti. "Hei kukkuu vaan, olen minäkin täällä", Nick totesi hyväntuulisesti, vaikka kokeneena kisuni omistajana huomasin toisen äänessä pettymystä. "Anteeksi Nick. Mitä sinulle kuuluu?" kysäisin yrittäen korjata syrjimisen. "Tällä hetkellä voin mainiosti! Ah, tätä herkkumaitoa! Niin maukasta ja suussa sulavaa", Nick kertoi huokaillen onnellisena. Onneksi hän ei ollut kamalasti loukkaantunut. "Hihii, mutta tiedättekös mitä? Tänään on ystävänpäiväjuhla", ilmoitin. "Miksi ihmeessä tänään sellainen on?" Mitteri kysyi ottaen mukavamman makuuasennon lattialla. "Tänään on ystävänpäiväjuhla", vastasin lyhyesti. Nickin silmät pullistuivat päästä ja kisu nielaisi herkkumaidot vahingossa väärään kurkkuun, mistä syntyi suuri yskäpuuska. Gaku tömisteli huoneeseen ja tuli oikeaoppisesti taputtamaan kevyesti Nickin selkään, jolloin kisu sai herkkumaidot pois henkitorvesta oikeaan paikkaan. "Mikset ole kertonut? En ehdi lähettää ystävänpäiväkortteja enää kenellekään!" Nick huudahti harmistuneena. "Voi anteeksi! Mutta voithan onnitella aina paikan päällä ystävänpäiväjuhlissa", ehdotin, mutta kisu pudisti päätään. "Kortti on paljon kivempi! Ja siitä saa muiston loppu elämäkseen, toisin kuin joistan sanoista, jotka unohtuvat heti seuraavaksi päiväksi..." Nick totesi tylsistyneenä. "Sanot jotain oikein omaperäistä, niin johan jää mieleen", yritin innostaa, mutta parhain idea tuli Mitterin suusta: "Tehdään ystävillemme kiitoslaulu, ja esitetään se juhlassa". "Hei, tuohan on mahti-idea! En olekaan laulanut yleisölle järisyttävän pitkään aikaan", Nick kauhistui. "Laulaisit vain yleisölle, etkä yöllä minun yrittäessä nukkua", Mitteri ehdotti, jolloin kaikki repesivät nauramaan. "Hei, ei se ole hauskaa!" Mitteri yritti estellä, mutta emme pystyneet lopettamaan nauruamme. "Minkä minä sille voin, että juuri silloin saan inspiraation?" Nick totesi. "En haluaisi olla ilonpilaaja, mutta ehkä meidän kannattaisi lähteä jo juhlatupaan", Gaku jälleen viisaili, ja ihan oikeassa kisu olikin. "Apua, en voi lähteä minnekään tämän näköisenä!" Mitteri kiljaisi. "Älä ole lissu", Nick murahti nolostuneena. "Kaipaa kyllä sinunkin turkkisi harjausta. Emma, viitsitkö auttaa?" Mitteri teki tuttavuutta Emman kanssa, joka alkoi mielellään harjata Mitterin turkkia pyöreällä harjalla. Minä puolestaan kaappasin Nickin sylkkyyni harjaustuokiota varten. "Ettehän te nyt aivan sotkuisina voi lähteä. Harmi, ettemme kylpyyn ehdi, kun alkaa olla aika kiire", totesin. "Mikä helpotus!" kylpyä kammoava Mitteri huokaisi. Naurahdin jälleen, ja pienen harjaustuokion jälkeen olimme valmiita lähtemään kohti juhlatupaa. Saavuimme juhlatupaan ja katselimme ympärillemme. "Sentään täällä on jo pinkit, ystävänpäivään soveltuvat, seinät, niin meille ei tule niin kamalaa koristelu-urakkaa", Mitteri kertoi haaveilevasti. "Totta! Ajattelin kuitenkin, että kiinnittäisimme seinille näitä punaisia pahvisydämiä, joita askartelin viime viikolla", kerroin kaivellen laukustani sydämiä muille näytille. "Vau, millä ajattelit kiinnittää nuo?" Emma kysäisi. "Isi antoi mukaan vahvoja superliimoja. Liimasin niillä kerran tekokyntenikin, ja kyllä lujaa pysyikin!" hihkuin innoissani. Kaivelin liimaa hetken aikaa, mutta jostain syystä se ei osunut sormiini. "No", huokaisin ja istahdin maahan kumoten laukun sisällön lattialle. Laukusta vieri lattialle kaikkea mahdollista paitsi etsimääni liimaa. "En varmasti unohtanut sitä!" murahdin. "Onhan sekin mahdollista", Nick virnuili mielessä. "Niin kai sitten... mutta millä me nyt nämä kiinnitämme?" kysäisin harmistuneena. "Minä löysin teippirullan tuolta kirjahyllystä! Mitähän se siellä teki?" Jorma tuumaili kipitellen luokseni. "En tiedä, mutta tupsahti kuin sopivasti! Kiitos Jorma", sanoin iloisena ja silittelin Jorman päätä. "Koristeita on aika vähän", Nick harmisteli. "Pöh, leikkelin näitä kuule hyvän aikaa! Sormet olivat sen jälkeen sairaat ja kipeät, vielä rasittuneemmat kuin yo-kirjoituksen jälkeen", ärähdin hiukan ärjynä. "Älä nyt suutu! Ajattelin vain, että minä ja Gaku voisimme käydä etsimässä ullakolta lisää koristeita", Nick kertoi ja Gaku nyökkäsi. "Se olisi kyllä mukavaa. Antti", sopersin nolona omaa kieltäni. Hetkessä Nick ja Gaku hävisivät, ja me muut jäimme teippailemaan sydämiäni. "Nää sydämet ei pysy. Ne tippuu jo nyt, vaikka teippasin ne pari sekuntia sitten", Emma harmisteli. "Laita lisää teippiä. Kyllä ne pysyvät", neuvoin, ja samaan aikaan omakin teippaukseni lennähti lattialle. "Tässä on jo ainakin kilo teippiä", Emma ilmoitti. "Pitikin minun unohtaa se liima", pottuilin itsekseni. Samassa Nick ja Gaku juoksivat luoksemme ison pahvilaatikon kanssa. "Katso, löysimme viime vuoden ystävänpäiväkoristeita! Ja ne ovat vieläpä ehjiä", Nick hurrasi, ja Mitteri pamahti sillä sekunnilla ihailemaan muistoarvokkaita esineitä. "Oi niitä aikoja! Minut ja Mirre valittiin päivän kuninkaaksi ja kuningattareksi!" Mitteri huudahti ja katosi haavemaailmaansa. "Näytähän", minäkin kiinnostuin. Laatikossa oli kimaltelevia punaisia sydännauhoja, sydäntyynyjä ja kaikkea uskomattoman upeaa. "Vau, kiitos kissat! Menkäähän ripustamaan ne sopiviin paikkoihin. Vieraat alkavat tulla kohta, ja meidän pitää vielä hankkia ruokaakin tarjolle", tuumailin. "Minä haen ne. Tule apuun Molli", Emma ilmoitti ja kaksikko katosi huoneesta niin nopeasti, etten edes kiittää ehtinyt. Sali alkoi näyttää jo aika hyvältä lukuunottamatta pydonneita pahvisydämiä, joita sai koko ajan olla kiinnittämässä takaisin. Juoksin nurkasta nurkkaan, ja sain päivän liikunta-annoksen. "Otetaanko vain kaikki irti. Tästä ei tule mitään", Nick huokaisi. Kisuparka oli sotkeentunut teippiin yrittäessään auttaa minua. "Ei! Kyllä ne asettuvat", vakuutin. "Et kyllä itsekään usko tuohon", Mitteri koristeluhommista karjaisi. "Koristakoot sitten vaikka lattiaa. Minä en halua, että hyvä työni menee hukkaan", päätin. Samassa Emma ja Molli saapuivat ruokajuomien kanssa. Lähdimme kaikki vielä hakemaan ruoka-annokset, ja pian juhlat olivat valmiit alkaviksi. Seisoskelin juhlasalin oven juurella ja odottelimme Emman kanssa ensimmäistä paria köytettäväksi. Emma oli luvannut auttaa minua siinäkin, kun Crille oli ollut viime aikoina kiireinen, eikä hän ennättänyt hoitaa Mourun asioita. Minä ja Emma seisoimme vielä toistaiseksi erillämme, sillä ajattelin muiden parien yhteenliittämisen sillä tavalla helpommaksi. Jorma ja Molli istuskelivat Emman lähettyvillä, ja he keskustelivat mukavia. Jorma elehti tassuillaan niin mielenkiintoisen näköisenä, että minun olisi ihan tehnyt mieli liittyä kaksikon seuraksi. Olin kuitenkin varma, että heti kun olisin päässyt sinne asti, olisi ensimmäinen pari saapunut, joten tyydyin nököttelemään paikallani. Nick puolestaan oli kadonnut jonnekin, ja epäilin vahvasti kisun olleen livahtanut jälleen Pian luokse, kuten hänellä oli tapana tehdä. Mitteri ja Gaku seisoivat molemmat eri puolilla juhlatilaa, ja ihmettelin suuresti, miksei Mitteri mennyt juttelemaan vieraalle kissalle. "Mitteri, Gaku näyttää yksinäiseltä. Menisit pitämään seuraa hänelle", kehotin. "Tä? Miksi? Tuollaisen vauvan luokse?" Mitteri karjaisi. "Ystävyys ei katso ikää. Mene nyt", ärähdin itsekin ja pukkasin Mitterin matkaan. Kisu mulkaisi minua, mutta suostui kuitenkin menemään pienemmän kisun juttusille. Hetken päästä heillä alkoi keskustelu luistaa, ja minä pystyin olemaan tyytyväinen pieneen pakotukseen. Samassa käänsin päätäni ja huomasin Tiksun ja DJ:n seisovan vieressäni. "Hyvää ystävänpäivää", Tiksu karjaisi niin lujaa, että ihan tärähdin säikähdyksestä. Tiksu katsoi minua ensin hiukan kummissaan, minkä jälkeen hän revähti nauruun. "Ei ollut tarkoitus säikyttää", hän kertoi minun myöntäillessäni samaa. "Joo, ymmärrän. En vain yhtään arvannut, että toimisit noin. Joka tapauksessa, liitetäänpä teidät yhteen!" innostuin ja nappasin köydenpalasen pieneltä tarvikepöydältäni. "Hih, kuulostaa pelottavalta", DJ naurahti. "Teenpä oikein monta umpisolmua, niin ei ainakaan irtoa", vannoin kumartuessani sitomaan kaksikkoa. "Paitsi jos minä puren köyden rikki", Nipsu uhosi tullessaan esiin DJ:n takaa. "Älä tee mielellään sitä. Ehkä sitten, kun juhlat ovat lopussa. Näitä solmuja nimittäin ei saa enää irti", naureskelin. "Toivottavasti Nipsun hampaat pystyvät tähän. Muuten jäämme ikuisesti köytetyiksi", DJ kauhisteli leikillään. Lopulta sain heidät valmiiksi, ja kaksikko lähti kissoineen hoipertelemaan jonnekin. Hihittelin hiljaa heidän hullunkuriselle menolleen, kunnes juulin Emman rykäisevän. Toinen pari oli nimittäin saapunut. "Terve simssiliini", Raandom hihkaisi. "Hei! Eiköhän köytetä sinut ja Mariina!!!", totesin. "Saanko auttaa?" Pinda kysyi minulta pehmeällä äänellä. "Jos kovasti haluat", vastasin ja ojensin kisulle köyden toisen pään, ja hetkessä pikkuinen Pinda oli juossut lenkin Raandomin ja Mariina!!!:n ympäri. Niin se projekti olikin sitomista vaille valmis. "Kiitos, oletpa ystävällinen. Iloista ystävänpäivää teille kaikille", toivottelin. "Kiitos, samaa sinulle", Mariina!!! sanoi, ja yhdessä hän Raandomin kanssa suunnisti Tiksun ja DJ:n luo. Kun kaikki parit olivat saapuneet, poistuin minä puolestani paikalta, sillä Nick oli ollut poissa jo melkoisen pitkän aikaa. Kävelin ripeään tahtiin kohti Anytimen, Pian ja Hunajatassun huonetta. Voisin lyödä vaikka kaikista omistamistani penneistä vetoa, että pikku kisulini löytyisi sieltä. Lopulta saavuin oikean oven kohdalle ja kolkutin. Anytime avasi oven. "Hei. Eikö sinun pitäisi olla ystävänpäiväjuhlissa?" Anytime kysäisi. "Pitäisi, mutta eräs karkurikissa on kadonnut, ja epäilen, että hän on täällä", vihjailin. "Öh, mitä tarkoitat? Heh", Anytime vain sanoi, kun minä kurtistin kulmiani. "Eikö Nick muka ole täällä? Voi minua! Missähän Nick-kulta on? Mitä minä nyt teen?" kiljuin ja olin jo lähtemässä juoksemaan etsiäkseni Nickin, kunnes Anytime tarttui minun käteeni ja kehotti minua pysymään aloillani. "Nick on kyllä minun luonani. Tule vaikka itse katsomaan", Anytime sanoi pahoittelevalla äänensävyllä ja avasi huoneensa oven kunnolla, jotta mahduin sisään. Ensimmäisenä katseeni kiinnittyi teepöydän ääressä istuvaan Hunajatassuun, joka hörppi vaaleanpunaista drinkkiä, jonka hän oli saanut viime ystävänpäivätapahtumasta. Onneksi Mouruposken ruoat säilyvät vaikka ikuisesti syömäkelpoisina. Käänsin katsettani hiukan sivuun, ja onnekseni huomasin Nickin ja Pian köllöttelemässä sängyllä. "Anytime! Sinä lupasit, ettet kerro, että olen täällä", Nick kivahti huomattuaan minut. "Niin, mutta en voinut antaa simssiliinin seota lisää", Anytime totesi. "Olenko minä muka seonnut? Se ja sama, Nick sinun tulee ymmärtää, ettet saa livahtaa omiin puuhiisi kesken tapahtumien! Turhaan järjestän niitä, jos kissat luikkivat tiehensä", luennoin. "Kyllä minä olisinkin siellä, mutta Pia ei osallistunut, ja haluan viettää ystävänpäivää hänen kanssaan", Nick ilmoitti. "Sinun opittava elämään ilman Piaakin!" totesin. "Siitä voi tulla vähän vaikeaa", Pia hekotteli. Sitten kisut katsoivat toisiaan, ja huomasin Anytimenkin hirnuilevan. "Mitä? Onko minulta jätetty jokin asia kertomatta?" kauhistelin. "Kerro sinä Nick", Pia ehdotti. "Hyvä on. Me menemme naimisiin kesällä", Nick kertoi. Ilmeeni muuttui ihmettelemästä onneen. "Oikeastiko? Mahtavaa!" hihkaisin. "Niin, ja menemme Egyptiin häämatkalle", Pia ilmoitti tyytyväisenä. "Ja sitten hankimme pentuja", Nick sanoi varmasti. "Onpa teillä suunnitelmia! Miksette ole kertoneet minulle mitään?" ihmettelin. "Miksiköhän? Ei sinulla ole aikaa enää ikinä", Nick tuhahti loukkaantuneena. "Ja tästäkin on puhuttu jo. Minulla on koulu ja yp-työt, eikä kaikki onnistu niin vain käden käänteessä", huokaisin. Tunnelma muuttui iloisesta vaikeaksi, eikä kukaan sanonut enää mitään. "No, ainakin minä menen. Jää sinä tänne Pian kanssa, jos et kerran halua viettää aikaasi huonon hoitajasi kanssa kerrankin, kun hän ehtisi olla sinun kanssasi", karjaisin ja lähdin pois. En ollut ehtinyt pitkälle, kun Nick pinkaisi perääni. "Anteeksi simssiliini! En minä halua olla sinulle paha. Tiedän kyllä, ettei sinulla ole helppoa tasapainotella hyvän hoitajan ja yp:n roolissa", Nick totesi. Katsoin häntä ihmeissäni. "Luin psykologian kirjaasi, ja keksin uusia nimityksiä", Nick ilmoitti. Nappasin kisun syliini ja halasin häntä. "Sinä sitten olet mukava kissa! Aina niin hyväsydäminen. Anteeksi, etten ehdi olla kanssasi enempää. Olen kyllä jo aloittanut häätarinaasi, mutta siinäkin on niin iso työ", selittelin. "Kiitos. Minusta on ihanaa, että yrität", Nick sanoi, ja sydämeni meinasi pehmetä täysin. Nickin kaltaisen kissan moni haluaisi, ja minusta oli kunnia, että juuri minä olin hänet saanut. "Eiköhän mennä juhlimaan", tokaisin ja Nick nyökkäsi. Niin saavuimme juhlasaliin takaisin. Emma olikin jo odottelemassa meitä hermostuneen näköisenä. Minua vähän harmitti, kun tämä päivä oli mennyt kaikenlaisessa säädössä, eikä minulla ollut yhtään aikaa tutustua pariini, vaikka sehän tämän juhlan tarkoitus oli alun perin ollutkin. Mutta nyt päätin tehdä parannuksen! Laskin Nickin maahan ja nappasin viimeisen köyden pätkän käteeni, joka oli minua ja Emmaa varten. Emma asettui viereeni, ja yritin kumartua alemmas saadakseni jalkamme solmittua yhteen, mutta siitä ei tullut mitään, sillä olen älyttömän surkea eteentaivutuksessa, ja käteni roikkuivat juuri ja juuri polviemme kohdalla, mistä olisi vielä matkaa nilkkoihin, johon naru pitäisi solmia. "Kisut, voitteko vähän auttaa?" kysyin kumarreltuani selkäni kipeäksi. "En osaa tehdä solmuja", Molli harmitteli, ja muutkin kissat totesivat solmun tekemisen vaikeaksi, sillä eihän heillä ollut samanlaista sorminäppäryyttä kuin meillä ihmisillä. Onneksi paikalle saapuivat kuin tilauksesta Diz ja Mantsu kissojensa kanssa. "Tultiin katsomaan, onko kaikki kunnossa, kun ette tulleet tuonne muiden juhlijoiden joukkoon", Punkku kertoi. "Hyvä juttu, emme nimittäin saa solmittua jalkojamme yhteen, voisitteko auttaa?" kysyin selitettyäni tilanteen. "Toki me voidaan auttaa!" Mantsu huudahti ja nappasi samantien köyden pätkän kädestäni. "Au, ei noin kireälle!" Emma voihki Mantsun ja Dizin kiristäessä köyden tiukalle. "Sori, höllennetään vähän", Diz lupasi. Aivan yllättäen minua alkoi horjuttaa, ja samassa lähdin jo kaatumaan uhkaavan näköisesti Diziä ja Mantsua päin kiskaisten samalla Emmankin mukaani. Mantsu ja Diz eivät ennättäneet väistää, ja hetkessä minä ja Emma olimme rojahtaneet heidän päälleen. "Auauau, simssi, pois käteni päältä!" Mantsu vaikeroi, ja yritin parhaani mukaan kierähtää syrjään. Kuulin ympäriltäni naurua, ja tajusin kissojemme naureskelevan vieressämme. "Hyvähän teidän on, kun teitä ei ole sidottu kiinni toisiinne", Diz murahti, jolloin suurin osa kissoista hiljeni, mutta osa jäi vielä hihittelemään. "Tarvitaanko täällä vähän apua?" Kuulin yllätten Aijcan äänen yläpuoleltani. "Juuri sopiva ajoitus", Emma riemastui tarttuen Aijcan ojentamaan käteen, ja pian seisoimme kaikki kissoja lukuun ottamatta jälleen kahdella jalalla. Aluksi minulla ja Emmalla kesti aikaa oppia kävelemään kiinni toisissamme, sillä se oli paljon vaikeampaa kuin voisi luulla! Olimme monta kertaa lentää uudelleen nenällemme, mutta ihmeekseni pääsimme lopulta muiden juhlijoiden luokse keskelle juhlasalia. "simssiliini, koska syödään?" Mitteri tiedusteli puskien kiivaasti jalkaani. "Odota nyt hetkinen, leikitään ensin jotain", infosin Mitterille, minkä jälkeen taputin käsiäni pari kertaa yhteen saadakseni kaikkien huomion. "Tervetuloa viettämään ystävänpäiväjuhlaa! Hauskaa, että olette päässet tulemaan paikalle. Nyt voisimme aluksi leikkiä jotakin yhteisleikkejä", yritin kailottaa taustalla soivan musiikin läpi. Ensimmäisenä meillä oli limboamiskilpailu. DJ & Tiksu ja Mariina!!! & Raandom pitivät limbonarua ensimmäisenä paikoillaan meidän muiden asettuessa jonoon. "Ensin hoitajapari, ja sen jälkeen narua lasketaan alemmas heidän kissojaan varten. Kuka haluaa aloittaa?" tiedustelin, mutta ketkään eivät vaikuttaneet halukkailta hommaan. "Noh, me varmaan mennään sitten ekana.." mutisin hiljaa. Jotenkin tuntui, ettei väki viihtynyt, mutta en antanut sen pilata omaa iltaani. Minun ja Emman astellessa narun kohdalle muistin, etten ollut limbonnut sitten ala-asteen jälkeen! Minua hiukan kauhistutti ajatus mennä limbonarun alta, mutta jaksoin toivoa parasta. "Mennään sen ali nyt", kerroin, ja niin minä sekä Emma pujahdimme narun alta aika siististi ja sujuvasti. DJ ja Mariina!!! narunpitäjinä laskivat rimaa alemmas, ja seuraavaksi oli minun ja Emman kissojemme vuoro. Nick ja Gaku pujahtivat narun alta nopeasti saaden täydellisen suorituksen. Myös Molli pääsi hyvin, vain hiukan hitaammin kuin toiset. "Mennään, Mitteri", Jorma kannusti kaveriaan ja limbosi narun alta hänkin lähes virheettömästi. Mitteri katsahti naruun hiukan epäileväisenä. "Hyvin se menee, hyvä iskä!" Nick kannusti reippaana. "Hmm... Ei kyllä ole minun onnenpäiväni", Mitteri huokaisi ja asettui lähtövalmiuteen. Mitteri kumartui yrittäen saada suuren mahansa kaarevaksi, mutta ikävä kyllä Mitteri ei mahtanut mahalleen mitään. Masu painoi selkää niin kovasti, että lopulta kisu kaatui selälleen kiskaisten samalla narunkin mukanaan. "Oletko kunnossa?" Soa kysyi huolestuneena. "No olen, tyhmä peli", Mitteri tiuskaisi tallustellen vihaisena sivupenkille odottamaan muidenkin kissojen ja hoitajien mokaamisia. "Kukahan menisi seuraavana?" kyselin ja toivoin, että tällä kertaa olisi joku vapaaehtoinen, etten joutuisi määräämään. "Me mennään, jos joku pitää tätä narua", Mariina!!! hihkaisi Raandomin katsellessa pariaan hiukan epäileväisenä. "Me pidämme", Molli huudahti kiskaisten Nickin mukaansa. "Tekö? Olette liian lyhyitä", Nemo viisasteli. "Lyhyys ei meitä estä!" Molli ilmoitti ja pomppasi Nickin hartioille. "Nyt olemme valmiita", Nick hihkaisi hiukan huolestuneen oloisesti. Mitä jos Molli vahingossa tipahtaisikin hänen hartioiltaan? Niin Mariina!!! ja Raandom asettuivat limbousvalmiuteen kissat takanaan seisoskellen. "Ja voittajajoukkue on Diz ja Mantsu sekä heidän kissansa Punkku, Vili, Pipsa ja Nepsu!" julistin kilpailun päätyttyä. "Mouruposki tarjoaa teille palkinnoksi tikkarit!" Nick huudahti alkaen jakaa tikkunekkuja kissojen tassuihin. (Lisäsin kaappeihin) "Jee. Tykkään tikkareista", Pipsa huudahti onnellisena. "Älkäähän kuitenkaan ihan heti syökö niitä. Nyt mennään viettämään aikaa ystäväpäiväpäivällisen luona", ilmoitin ojennellen kättäni notkuvaa herkkupöytää päin. "Jes! Vihdoin, kärsin nälästä jo turhan pitkään", Mitteri huudahti vieläkin onnekkaamapana kuin Pipsa saadessaan tikkarin. Mitteri juoksi äkkiä kaikkien ohitse saadakseen ensimmäisenä ruokaa. Naureskelin Mitterille ja asetuimme Emman kanssa jonottamaan Dizin ja Mantsun kanssa. "Kiva tuo limboamiskisa, kun voitimme!" Pipsa hehkutti tikkariaan heilutellen. "Mukavaa, että viihdytte", totesin. "Mitä ohjelmaa meillä on ruokailun jälkeen?" Mantsu avasi suunsa. "Se olkoon vielä salaisuus", pimitin tiedon ilkeästi. Diz hymähti ärtyneenä. Hänkin olisi ilmeisesti halunnut tietää seuraavan ohjelmanumeron. Siinä rupatellessa jono kulki nopeasti, mitä nyt jollain parilla oli välillä liikkumisvaikeuksia. Jalkanaruihin oikeastaan tottui aika nopeasti, ja olimme Emman kanssa oppineet pari loistokikkaa. Kauhoin tarjottimelle vähän kaikkea, mitä käteen vain sattui osumaan, sillä ruoanottopöydällä oli kova kuhina ja taistelu parhaista paloista. "Ainakin tarjoiluissa onnistuimme", Mitteri iloitsi. "Ota noita kalanaksuja!" Nick aneli. "Sinullahan on naksuja kotonakin", naurahdin. "Mutta minä niin pidän naksuista, enkä raaski koskaan syödä niitä, koska muuten ne loppuisivat. Mutta täällä saa kaiken hoitolan piikkiin!" Nick huomautti, enkä pystynyt olemaan vakavana. Hihittelin Nickin toteamukselle napatessani naksupussia. "Minäkin haluan päättää. Haluan tämän", Mitteri huudahti pompaten pöydälle ja napaten ruusutäytekakun hyppysiinsä. "Mitteri, emme me voi koko kakkua ottaa", huomautin. "Miksemme voi? Sinä olet pomo, ja sinä saat päättää meille kaikista parhaimmat jutut!" Mitteri arveli. "Minä haluan olla tasa-arvoinen pomo. Jos haluat kakkua, saat leikata siitä palan", ilmoitin. Mitteri näytti minulle nyrpeää naamaa. Samassa hän nappasi kakkutarjottimen, katsoi minua vielä kerran viekkaana ja pomppasi pöydältä viedäkseen kakun turvaan. "Mitteri, ei! Et saa syödä sitä kokonaan", huudahdin ja olin pinkaisemassa Mitterin perään, kunnes tajusin Emman olevan minussa kiinni. Mitteri katsoi taakseen meitä ja pöräytteli kieltään pilkatakseen kiinniottoyritystäni. Huomaamatta lattialla oli kuitenkin sydäntyyny, ja Mitteri kompastui siihen, koska oli kiinnittänyt liikaa huomiota meihin. Kakku lennähti kaarevasti ilmassa, ja lopulta se lensi Tiksun naamalle. "Mitteri! Katso, mitä sinä sinä teit!" torun päästen vihdoinkin liikkeelle Emman kanssa. Mitteri näyttikin pahoittuneelta. "Nyt kukaan ei saa kakkua", Mitteri totesi surullisesti. En voinut uskoa korviani. Mitteri oli aiheuttanut kauhean sotkun, ja nyt hän oli huolissaan, ettei saisikaan kakkua. "Kakku on vielä aivan saatavilla. Et vain ole tarpeeksi luova", Nepsu kikatti. "Minäkö muka en luova?" Mitteri ärähti. "Istahda Tiksu alas, niin minä ja muut kissat nuolemme naamasi puhtaaksi", Nepsu kertoi ideansa. Ja hetkessä iso lauma kissoja rynnisti Tiksun kimppuun. "Hih, kutittaa!" Tiksu karjaisi monien kielten lipoessa hänen naamansa ympäristöä. Hymy nousi minunkin kasvoilleni. Ilmeisesti Tiksu ei ollut ainakaan kauhean pahasti harmistunut, ja olisihan se aika metkaa olla ison kissalauman suosiossa. Kun vihdoin ja viimein kaikki olivat saaneet ruokailunsa onnistuneesti lopetettua, minun oli aika esitellä ystävänpäiväjuhlien viimeinen vaihe. "Kissat ja hoitajat, saanko pyytää huomiotanne tänne päin?" huusin puheiden lävitse. Kaikki katsahtivat minuun päin. "Kiitos. Seuraavaksi meillä on ohjelmassa estejuoksu!" kerroin ja kiskaisin narusta, jolloin verhon takana ollut esterata paljastui kaikille. "Hoitaja parit kissoineen suorittavat esteet mahdollisimman nopeasti. Kissat voivat parhaansa mukaan auttaa yhteenkiinnitettyjä hoitajia", selostin. "Kivaa!" Aijca huudahti piristäen hämmentyneitä kasvoja. "Asetutaan kaikki lähtöviivalle", osoitin maalarin teipillä vedettyä "viivaa". "Menkää aina yhden esterivin eteen, että kaikilla on oma", Nick jälleen auttoi minua ylläpitopuuhissa. "Hei, meidän viiva on hitusen taaempana kuin teillä siellä toisessä päässä!" Nepsu karjaisi. "Anteeksi. Yrittäkää kestää mokani!" huusin takaisin. Joskus tuntui, että kaikesta vaivannäöstäni huolematta sain vain kuraa niskaan, mutta siihen täytyi sopeutua. "Ovatko kaikki valmiita?" huusin hetken päästä. "Joo", kuului muutama vaimea huudahdus. "No, aloittakaamme kisa", ehdotin, ja kaikki pinkaisivat parhaansa mukaan kohti ensimmäistä estettä. DJ ja Tiksu kuitenkin kompastuivat toistensa jalkoihin, ja he mätkähtivät lattialle. "Ylös, ylös! Me häviämme!" Nipsu hätäili yrittäen saada Tiksua liikkeelle kiskoen tämän hihasta. Muut joukkueet ennättivät jo ensimmäiselle esteelle, jossa oli kaksi tuolia, joiden yli piti kiivetä. "Minä en pääse kiipeämään tuolin päälle!" pieni Pinda itki Raandomin ja Mariina!!!:n ryhmässä jäätyään kaikkien muiden jälkeen. "Minä autan sinua", Panu, Pindan kaksoisveli lupasi ojennellen tassuaan. Huonoksi onneksi Panukin mätkähti toiselle puolelle Pindan painon voimasta. "Soa, mene auttamaan heitä", Raandom käskytti. Soa pinkaisi tuolin toiselle puolelle ja nosti pikkuiset ylös. Sillä välin muut joukkueet kiisivät kohti seuraavaa estettä - vesivatia. Kisuli ja Aijca jatkoivat matkaansa niin, että ihan vesi roiskui ympäri lattiaa. "Hyvä, hyvä!" Joika huusi seuraten hoitajaansa. Meillä puolestaan oli suuret ongelmat. "Mitteri, se on vain astiallinen vettä", huomautin. "Et sinä siihen huku. Olet selvinnyt kylvyistäkin, joten selviät tästäkin", Nick yritti kannustaa, mutta Mitteri murjotti astian toisella puolella. "Sinä et kuole siihen, ylittäminen tekee sinusta vahvemman", Molli rohkaisi. "Tämä on typerä päivä ja kamala kisa", Mitteri sanoi ihan vakavissaan. Silloin minulla pimahti. Ärsytti, kun hän oli ollut koko päivän negatiivisena ja lolloillut minun järjestämiäni juttuja. Vihaisena kurkotin vadin toiselle puolelle ja nappasin Mitterin käsiini. "Itsepähän tätä kerjäsit", tuhahdin ja tiputin kisun vesiastiaan. Mitteri pärski vedessä, kunnes hän lopulta sai reunasta kiinni ja kömpi vadista ylös. "Minä...vihaan sinua! Ja saat tuntea sen luissasi!!" Mitteri kivahti tarraten vesiastiasta. Samassa kisu viskoi hulluilla kiukun voimilla koko astian minua kohti. Seurauksena oli minä ja Emma hämmentyneet ilmeet kasvoillamme ja vaatteet vettä valuvina. Olin niin ihmeissäni, etten osannut edes valittaa. Ehkä tämä oli oikeudenmukainen toimenpide minun kannaltani, mutta Emma sai kokea perheriitamme. "Anteeksi", sanoin hiljaa vierustoverillemme. "Ei se mitään. Tämä on ihan hauskaa", Emma naurahti pienesti. "Hei, tässä menee liikaa aikaa! Katsokaa!" Gaku karjaisi osoittaen jäljessä olevien DJ:n & Tiksun sekä Mariina!!!:n & Raandomin ohitusjuoksua. "Mitä me tässä odotamme! Viimeisiähän emme ole! Nyt kisa kunnolla loppuun!" Jorma karjaisi, ja uskon kaikkien ryhmäläistemme olevan samaa mieltä, sillä meistä jokainen lähti rajuun juoksuun saavuttaaksemme muut. Viimeinen tehtävä oli ryömiä pöydän alta, ja sen jälkeen joukkueet saisivat tarpoa maaliin. "Sinä et kyllä tee tätä oikein, emme etene!" Mantsu huomautti. "Itse hidastelet!" Diz huusi takaisin. "Minulla on suunnitelma, auttakaa kissat!" Punkku kuiski kisuille, ja yhteistuumin Punkku, Vili, Pipsa ja Nepsu alkoivat pureskella Mantsun ja Dizin yhteenkiinnittävää köyttä poikki. "Mitä te teette?" Diz kummasteli. "Purimme köydet. Juoskaa maaliin, me voitamme!" Nepsu kimitti. Mantsu ja Diz ymmärsivät tilaisuutensa tulleen, ja joukkue pinkaisi maaliin. "Tänään on voittopäivä! Olisko lisää tikkareita?" Pipsa tuuletti. "Hei, tuota ei laskettu, te huijasitte!" Tiksu karjaisi. "Minustakaan tätä ei voi laskea, sillä idea oli, että parit ovat köytettyjä toisiinsa", huusin kantani. Samassa maaliin pinkaisivat DJ ja Tiksu kissoineen täysin rehellisin keinoin. Me muut joukkueet saavuimme maaliin omaa tahtiamme. "Ikävä kyllä minun täytyy hylätä teidät Mantsu ja Diz, sillä huijasitte", totesin harmillisena. "Eikö me saada tikkareita?" Nepsu kysyi masentuneena. "Tehän saitte jo", Aijca muistutti. "Niinpä muuten! Ei käynyt mielessä", Punkku hihitteli. "Joten nyt on reilua antaa tikkarit Nipsulle, Pörrelle, Pepsille ja Myylle", julistin. (Lisäsin jo) "Jee! Rehellinen peli kannattaa", Pörre huudahti vanhana ja viisaana. "Tähän päätämme ystävänpäiväjuhlan! Kiitos kaikille osallistujille", huusin hilpeänä. "Me voimme auttaa köysien irrottamisessa, kun olemme vapaita", Diz ja Mantsu lupasivat, eikä meillä muilla ollut mitään asiaa vastaan. Muiden lähdettyä minun ja kissojeni piti jäädä juhlatupaan korjaamaan kaikki koristeet ja sotkut pois. Sydänkoristeeni lensivät roskikseen, ja Nick pakkaili jälleen säilytettävät tavarat laatikkoihin, jotka vietäisiin ullakolle. Minä olin juuri luuttuamassa Mitterin aiheuttamia vesisotkuja, kunnes kuulin rykäisyn takaani. Käännyin katsomaan, ja huomasin surullisen näköisen Mitterin. "Minä olen pahoillani, että pottuilin niin paljon. Ihan kiva päivä tämä oli, vaikka minulla olikin epäonnea matkassa", Mitteri sanoi hiljaa tuijottaen lattiaa. Hymy nousi kasvoilleni, ja nostin Mitterin syliini halittavaksi. "On minussakin vikaa. En olisi saanut huutaa sinulle niin pahasti. Olen pahoillani", kerroin. "Kyllä minä sanasodan kestän, mutta vesi on ylittämätön este", Mitteri huokaisi. "Tiedän, ja olet rohkea kissa", sanoin tosissani. Mitteri katsoi minua hymyillen, mutta Nickin huudahdus keskeytti keskustelumme: "Täällä on vielä kakkua lattialla. Tuletko nuolemaan sen kanssani?" Mitteriä ei tarvinnut kahdesti kehottaa, vaan hän pomppasi sylistäni kiireisesti lipomaan lattiaa. Jäin katselemaan kissojani. Voi, kuinka onnellinen olin, kun sain viettää heidän kanssaan aikaa. Mitterin mielipide päivästä: "Jopas oli päivä! Harmitti, kun leikeissä oli otettu mukaan minun heikkouteni: vesikammo ja lihavuus. Oli kyllä kivaa nähdä vanhoja ystäviä, esimerkiksi Jormaa, ja oli mukavaa päästä tutustumaan Emman muihinkin kissoihin, vaikka aluksi siinäkin jarruttelin. Tuli taas aika rajusti riideltyä simssiliinin kanssa, mutta onneksi sovimme!" Nickin mielipide päivästä: "Ihan mukava päivä, vaikken tällä kertaa saanutkaan sitä viettää Pian kanssa. Oli mukavaa olla tapahtumassa, jossa näki uusiakin naamoja (<- .-D). Harmi, ettei meidän joukkueemme voittaneet kumpiakaan kisoista, olisin halunnut tikkarin! Tosin, kyllähän sitä ruokaa huoneessakin riittää! Jos vain raaskii syödä. Ah, naksutarjoilut olivat juhlien kohokohta!" |
|
|
|
| Juhannusjuhla-tarina: Eräänä päivänä kävelin innokkaasti kohti Mouruposkea. Taivaalla oli muutama tumma pilvi, joita katselin hiukan huolestuneena. Tänään oli nimittäin tarkoitus viettää juhannuksen kunniaksi juhla, johon kuuluisi kaikenlaista puuhaa pihalla. Toivottavasti ei tulisi mitään hirveää rankkasadetta, muuten juhlat saattaisivat mennä pilalle. Saavuttuani Mouruposken pihalle, tulivat Tiksu ja Momiji minua ovella vastaan kissojensa kanssa. "Moi simssiliini", Pipsa naukaisi Tikkarisuun jalan luota. "Oih, näkevätkö silmäni oikein, vai onko niissä iso roska, aivan kuin Pipsa seisoisi siinä", hämmästyin ja nappasin samantien kellertävän kissan sylkkyyni. "Pipsa on nykyään minun hoidossani", Tikkarisuu selitti. "Jaa, no sehän on mukavaa, kun olet ottanut tämän karvaläjän hoiviisi", hymyilin iloisesti. "Minäkin olen tämän Joken adoptoinut", Momiji sanoi huomattuaan jäävänsä juttujen ulkopuolelle. "Olette te kyllä hyväsydämisiä, kun otatte hoiviinne toisien hylkäämiä kissoja. Minulla riittää tarpeeksi hommaa Mitterin ja Nickin kanssa, enkä taida adoptoida ketään", selitin. "Ja kuka tietää, vaikka teillä pian olisikin sellaisia pikkukisuja seurananne", Momiji naurahti. Tajusin hänen tarkoittavan Nickiä ja Piaa, kissathan olivat jo täysi-ikäisiä. En kuitenkaan uskonut heidän vielä ryhtyvän perheen perustukseen, meidänhän piti käydä vielä monilla lomamatkoilla, tai ainakin niin olimme Anytimen kanssa suunnitelleet. Pienten pentujen mukana oleminen häiritsisi vähän lomatunnelmaa. Heräsin kuitenkin ajatuksistani, kun Pipsa alkoi rimpuilla sylissäni. "Meidän täytyy varmaan mennä", Nemo huudahti. "Kai sinä simssiliini olet tulossa tänään niihin juhliin?" Momiji uteli. "Juu, olen tulossa kissojen kanssa", vastasin, ja tajusin samalla, että täytyisi kiirehtiä Mitterin ja Nickin luo, meillä olisi vielä paljon hommia ennen juhlia. Saavuin huoneelleni ja silmäilin ympärilleni, kunnes huomasin hoidokkini köllimässä sängyllä. Saavuttuani lähemmäksi huomasin Nickin näyttävän vähän huonovointiselta. "Nick, mikä on?" hätäännyin. "Nickin päätä on särkenyt koko päivän", Mitteri selitti ennen kuin Nick ehti vastata. "Voi ei, meidän täytyy käydä eläinlääkärissä varmistamassa, ettei kyse ole mistään vakavasta", sanoin. "Mutta tänäänhän on juhannus-juhla! Minä haluan sinne!" Nick sanoi päättäväisesti, mutta irvisti sitten kivusta, raukan pää taisi olla todella pipi. Samassa huomasin sängyllä Mourusen, Mouruposken lehden. "Mitäs te täältä olette katselleet?" tiedustelin ja aloin itsekin selata lehteä. "Luimme horoskooppeja!" Nick kailotti innoissaan. "Oi, minäkin uskon niihin!" huudahdin innostuneena. "Minä en ainakaan usko niihin, eihän tämä voi pitää paikkaansa 'Et ole tainnut huomatakaan, kuinka onnekas olet omistaessasi ihanan hoitajan. Näytä, että välität hänestä!'", Mitteri luki kaksosten kohdalta horoskoopin. "Mitä vikaa siinä oli?" hämmästelin. "Ensinnäkin, sinä et ole ihana, koska pakotat minut aina inhottavaan kylpyyn, ja..." Mitteri alkoi luetella, mutta keskeytin hänet: "Jaa, jos minä en kerran ole ihana, niin taidammepa jättää tänään olevan juhannus-juhlan väliin" kivahdin. "Ei simssiliini, olet sinä ihana!" Mitteri huudahti, ja loikkasi syliini lepyttääkseen minut. Samassa Nick rykäisi, hän oli ottanut Mourusen tassuihinsa, ja halusi lukea oman horoskooppinsa. "Leijonan kohdalla sanotaan näin: 'Mouruposkeen ilmestyy yllättäen sinua kiehtova tapahtuma. Osallistu siihen, se koituu todella onnekkaaksi.' Eli minun on päästävä juhannus-juhliin!" Nick vaati. "Katsotaan nyt ehdimmekö, nyt meidän täytyy kuitenkin mennä eläinlääkäriin, ehkä vointisi saadaan siellä paremmaksi", sanoin kaapaten Nickin kainalooni. "Tuletko mukaan, Mitteri?" kysyin. "Mjoo", Mitteri naukaisi, ja loikkasi sängyltä alas. Istuimme eläinlääkärin odotushuoneessa vuoroamme odottaessamme. Mitteri oli ottanut Mourusen mukaan ja lueskelimme sitä yhdessä. "Kukaan ei ole ilmoittanut haluavansa ryhtyä rumpaliksemme", Nick suri tullessamme ilmoitukset-osioon. "LOL!", Mitteri karjaisi ärtyneenä. "Rauhoittukaa! Jos kukaan ei halua rumpaliksi, niin sitten emme voi asialle mitään. Olettehan te ihan hyvin pärjänneet tähän asti ilmankin", sanoin yrittäen saada kisujani ajattelemaan asian valoisia puolia. Enempää emme ehtineetkään puhua, kun huomiomme kiinnittyi huoneeseen saapuvaan Tikkarisuuhun, joka roikotti Pipsaa sylissään. "Tuolla on vessa, kestä vielä hetki", Tiksu sanoi Pipsalle, ja pian kaksikko oli syöksynyt WC:hen. Hetken päästä paikalle saapui myöskin Nemo, Tiksun toinen hoidokki. "Mitä on tekeillä?", tiedustelin Nemolta. "Pipsan maha meni sekaisin, hän taisi syödä jotain sopimatonta", Nemo selitti. Kuunnellessamme Nemon kertomusta emme aluksi huomanneet Tiksun ja Pipsan paluuta. Pipsa hoiperteli penkille lepäilemään, mutta Tikkarisuu jäi ärtyneenä seisomaan paikoilleen. "Pipsan oksennusta meni paidalleni", Tiksu lopulta tokaisi, kun tuijotimme häntä hämmentyneinä. Nick purskahti nauruun, ja katsoin häntä järkyttyneenä. "Hyi, Nick! Ei toisille saa nauraa!" toruin. "Anteeksi, Tiksu näytti niin hauskalta", Nick selitteli jotain outoja. Pyöritin silmiäni ja yritin korjata pilalle menneen tapaamisen. Tiksu ei kuitenkaan pahastunut, vaan hänkin yhtyi Nickin nauruun mukaan, ja lopputuloksena me kaikki naureskelimme, vaikka ei oikeastaan ollut mitään nauramista. "Mitä te luette?" Nemo tunki Nickin viereen, joka piti tassuissaan Mourusta. "Mourusta, tällä hetkellä tutkimme ilmoitus-osiota", Nick selitti. "Voih, minäkin lähetin ilmoituksen, että haluaisin kavereita, mutta kukaan ei ole vastannut", Nemo kertoi surkeana. Minulle tuli kurja olo, kun pieni kisu suri. "No mutta Mitteri ja Nick, tehän voisitte olla kavereita Nemolle, eikö niin?" keksin ja katsoin kissoihini vaativasti, ja onnekseni ne nyökkäsivät innostuneena. "Hauskaa, minulla on uusia ystäviä! Leikitäänkö jotakin? Hippaa?" Nemo intoili. "Hyvähän sinun on iloita", Pipsa murahti naama vihreänä penkiltä, raukalla taisi olla tosi huono olo. "Nickilläkin on pää pipinä, ja Mitterikin taitaa olla liian vanha hippasille", pahoittelin. "Minäkö muka vanha? Odotas Nemo, saan sinut kyllä kiinni!" Mitteri karjaisi ja lähti juoksemaan vikkelän Nemon perään. Valitettavasti Mitterin liikakilot painoivat, eikä ressu saanut millään nuorempaansa kiinni. Lopulta kaikki kisut kerääntyivät Mourusen ympärille, ja lukivat sitä yhdessä ääneen naureskellen samalla, varsinkin vitsit olivat huvittavia. Samassa sairaalahuoneen ovi avautui, ja luikun Kuikun naama ilmestyi eteemme. "Onko paikalla... Tuota... Ööh, mikäs se nimi olikaan..." Kuiku pohdiskeli raapien harmaantuneita hiuksiaan. Minä ja Tikkarisuu kissoinemme käänsimme päämme Kuikuun päin odottaen, että mies sanoisi jotakin. Kuiku työnsi päänsä takaisin tohtorin huoneeseen luultavasti kysyäkseen, kenet kissa piti kutsua. "Taitaa olla aikamoinen dementikko", Nemo tirskui. Hetkessä Kuiku oli taas kääntynyt takaisin ja huudahti: "Aivan, vastaanotolle tulkoon Maukulainen... Mitteri Maukulainen", Kuiku kertoi. "Mitä, minä! Ei minua vaivaa mikään!" Mitteri parahti. "Aivan, aivan. Tarkoitin Nick Maukulainen", Kuiku sopersi naama punaisena nolostumisesta. "Minä ja Nick siis menemme. Jäätkö sinä Mitteri leikkimään tänne Pipsan, Nemon ja Tiksun kanssa?" kyselin. "Toki, leikin mielelläni!" Mitteri hihkaisi juosten heti muiden kissojen luokse selittämään jonkun pelin sääntöjä. Naurahdin ja kävelin Nickin kanssa Tomeliuksen vastaanotolle. Tomelius seisoi edessämme astuessamme sisälle. Apulaistohtori, Kuiku, oli siirtynyt etäämmälle meistä. Häntä varmaan hirvitti kamalasti nimivirhe, mutta päätin keskittyä enemmän Nickin kuin tohtorin voinnin ajatteluun. "Nostetaanpa sinut tähän pöydälle tutkittavaksi", Tomelius selitti ottaessaan Nickin hellästi syliinsä, minkä jälkeen hän siirsi kisuni pehmustetulle tutkintapöydälle. "Mitäs oireita olette havainneet?" Tomelius kysyi rauhoittavasti. "Se tuli ihan yllättäen. Korvakivusta se lähti, sitten se levisi päänsäryksi, ja minua huimaa koko ajan", Nick selitti arasti. "Selvä, sinua vaivaa selvästikin Sininen pöpö", Tomelius kertoi. "Mikä se Sininen pöpö on?" Nick kysyi nostaen päätään Tomeliuksen puoleen. "Juuri yllättävä, ja sen vaikutusalue tuntuu naamakipuna. Hienoa, että tulitte ajoissa. Sininen pöpö pahenee nopeasti, jos asialle ei tee mitään", Tomelius kertoi. "Miten vaivan saa sitten hoidetuksi?" kysyin. "Saatte tällaisen Sinisen pillerin, joka saa hetkessä Sinisen pöpön tapettua", Tomelius selitti. "No, miten, kun suunnittelimme juhannusjuhlaan lähtemistä, että voiko Nick osallistua?" sönkötin jonkun kysymyksen kaltaisen. "Eiköhän se onnistu, muistatte vain ottaa rauhallisesti. Ja syö tosiaan tämä pilleri. Laitan laskun postissa kaappiisi", Tomelius totesi. Nick nieli pillerin vastoin tahtoaan. Se oli vaikeasti nieltävä ja pahanmakuinen. Nick kuitenkin nieli sen urheasti, eikä valitellut turhista. Hän tekisi mitä vain päästäkseen juhannusjuhlaan mukaan. "Kiitoksia paljon!" huusin vielä ovelta Tomeliuksen hymyillessä iloisesti. Mitteri leikki innoissaan eräänlaista laulupeliä Nemon ja Pipsan kanssa. "Pahoittelen, että pilaan leikkinne, mutta meidän olisi pikkuhiljaa valmistauduttava juhannusjuhlaan", harmittelin. "Ei haittaa yhtään! Erä olikin jo lopussa", Mitteri ilmoitti nousten pystyyn lattialta. "Heippa, kissat! Oli kiva leikkiä kanssanne", Mitteri kertoi. "Niin sinunkin kanssasi! Nähdään juhannusjuhlassa!" Nemo ja Pipsa huudahtivat yhteen ääneen. Päätimme lähteä etuajassa asuntovauvuille, jotka kuljettaisivat koko Mouruposken väen juhlapaikalle. Olinhan Crillen kanssa nykyään ylläpitäjä. Meidän täytyisi lastata kaikki tavarat autoihin. "Moi Crille!" karjaisin nähdessäni työkaverini. "simssiliini! Kiva, että pääsit tulemaan", Crille hihkaisi. "Nick on vähän sairas, joten hän voisi vain lepäillä jossain. Mitteri puolestaan alkaa olla jo vaarallisen lihava. Mielestäni voisit juoksennella täällä lähiympäristössä minun ja Crillen pakatessa autoa", selitin. "Pöh! Haukutko minua läskiksi?" Mitteri tuhahti loukkaantuneesti. "Kai sinustakin olisi mukavempaa olla laihempi. Lihavuus lyhentää elinikää", harmittelin. En voi edes kuvitella, kuinka vanha Mitterikin jo on. Kamalaa, että kissani hylkäävät minut joskus. "Lyheneekö ikäni, jos en laihdu?" Mitteri kauhistui. "Ikävä kyllä", harmittelin. Samassa Mitteri pinkaisi niin kovaan juoksuun, etten edes huomannut hänen poistumistaan. "No niin. Mistäs aloitamme?" kysäisin. "Olen kantanut jo ruoat takakonttiin. Enää on näiden vuoro", Crille kertoi osoittaen pahvilaatikoita. "Mitä nämä ovat?" kysyin. "Järjestin juhlinnan ohelle myös puuhaa ja kivoja kisoja. En voinut kertoa sinulle aikaisemmin, koska muutenhan olisitte etulyöntiasemassa kilpailussa", Crille selitti iskien silmäänsä. Tartuin laatikkoon ja vein takakonttiin. "Kiviäkö olet näihin laittanut, kun ovat näin painavia!" tuskailin naama punaisena. "Eivät nämä minusta ole painavia", Crille kummasteli. "Ahaa, minä olenkin sitten heikko", tuumasin. Kun kello lähestyi viittä, jolloin asuntovaunujen oli määrä lähteä huristelemaan juhlapaikkaa kohti, alkoi pihalle kertyä enemmän porukkaa. "Moi taas, simssiliini!" kuulin jalkojeni juuresta. "Nick?" katsoin maassa istuvaa Nickin väristä kissaa. "Ei", kissa vastasi pudistellen päätään. "Olen Jokke, Momijin kissa", Jokke selitti. "Kappas, mehän näimmekin tänään aiemmin. Anteeksi, etten tunnistanut sinua!" pahoittelin. "Ei se mitään, mutta minun on nyt mentävä, Momiji vilkuttelee tuolla, heippa!" Jokke huudahti kipittäen sitten taas tiehensä. Joken ja Nickin yhdennäköisyys sai minut miettimään, missä omat kissani mahtoivat olla. Nickiä ei näkynyt enää siinä, minne hän jäi aiemmin torkkumaan, enkä ollut saanut Mitteriäkään silmiini kisun lenkin jälkeen. "Onko jokin hullusti?" viereeni kiilannut Rasse kysyi nähtyään ilmeeni. "Pohdin tässä vaan, mihin kissani ovat hävinneet", kerroi. "Tiedän tuon tunteen. Adopoition kissojen hoitajana saan koko ajan vahtia kissojani, etteivät ne katoile. Isoa laumaa on mahdotonta pitää kasassa", Rasse harmitteli. "Ymmärrän. Sinulla onkin varmaan kiire, jospa minä lähden etsimään kissojani", sanoin, kun huomasin Jorman ja Nipsun kuiskivan toisilleen jotain, aivan kuin pojilla olisi pahat mielessä. Nickin löytäminen oli helppoa, pitäisi vain löytää Anytime, Nick hakeutui nimittäin aina tyttöystävänsä seuraan. Anyn käkkärä tukka erottuikin helposti väenpaljouden keskeltä, ja pian sain Nickin käsiini. "Nick sanoi, että hänellä oli lupa tulla", Anytime kertoi. "Nick, sinulla ei ollut lupaa mihinkään muuhun kuin nukkumiseen", toruin. "Mutta olisithan sinä päästänyt minut joka tapauksessa, vai?" Nick vastasi tuijottaen minua söpöimmällä ilmeellään, jolloin en voinut enää valittaa kissalle, se näytti niin viattomalta. "Nick, mennään sitten tuohon pinkkiin asuntovaunuun!" Pia huikkasi minun ja Nickin lähtiessä etsimään Mitteriä. Mitterikin löytyi onneksi pian. Hän oli juttelemassa Zipun ja Karrin kanssa. Samassa korviimme kantautui Crillen ääni, joka ilmoitti, että nyt voitaisiin aloittaa asuntovaunuihin siirtyminen. Nick ryntäsi heti kohti pinkkiä asuntovaunua, jossa he olivat Pian kanssa sopineet tapaavansa. "Sinäkin haluat varmaan pinkkiin vaunuun?" totesin, Mitteri piti nimittäin pinkistä väristä paljon. Huomasin kuitenkin, että kysymykseni oli mennyt kuuroille korville, Mitteri oli nimittäin pinkaissut pinkille asuntovaunulle vievän jonon ensimmäiseksi. "Miten tuo lihakasa pinkoo noin lujaa? Juoksulenkistä taisi olla apua", pohdiskelin itsekseni. Köpötellessäni itsekin kohti pinkkiä asuntovaunua törmäsin jälleen Rasseen. "Kaikki adopiton kissat tulevat tähän vaunuun!" Rasse huusi kovaan ääneen, jotta kaikki varmasti kuulisivat. Rassenkaan juttuja eivät tainneet kaikki kuunnella, huomasin nimittäin pari adoption kissaa juoksemassa toista vaunua päin. "Rasse-parka, adoption kissojen hoitoon tarvittaisiin kyllä useampia", pohdiskelin, kunnes huomasin Murren vieressäni. "Missä Nick ja Mitteri ovat?" Murre kysyi. "He menivät jo asuntovaunuun, mutta mitäs sinä täällä teet? Rassehan äsken käski kaikkien adoption kissojen mennä toiseen vaunuun", huomautin. "Niin, mutta olisin halunnut tavata sukulaisiani! En ole nähnyt iskää (=Mitteri) ja veljeä (=Nick) pitkään aikaan!" Murre valitti. Nappasin kissan syliini ja kiikutin hänet Rassen luo. "Onko jotain hukassa?" tiedustelin Rasselta nostaen Murren ylemmäs. "Kiitos, kun otit sen kiinni. En saa näitä ollenkaan hallintaan, Nipsu ja Jormakin ovat kadonneet", Rasse harmistui. Enempää emme ehtineet jutella, sillä meidänkin piti kiirehtiä vaunuille. Saapuessani asuntovaunuille saatoin vain ihastella sen kaunista sisustusta. Seinät olivat maalattu valkoisiksi, peräkkäiset istuimet olivat vaaleanharmaat, lisäksi vaunun toisessa päässä oli vaaleanpunainen kierresohva, jonka luona telkkari, ja tiloja koristi vaaleanpunaiset ikkunaverhot ja pyöreän muotoiset matot. Huomasin, kuinka Molli oli ystävänsä, Peltsin, ja muiden adoptiokissojen kanssa katsomassa televisiota. Samassa Rasse saapui sisälle Nipsu ja Jorma kainalossaan, enkä voinut olla huomaamatta hänen helpottunutta äänekästä huokaustaan. Kerrankin adoptiolaiset olivat kiltisti tv-ohjelman parissa. "Moi, Jorma!", Mitteri moikkasi. Jorma hyppäsi pois Rassen tiukasta otteesta Mitterin juttusille. "Muistatko, kun olimme ainoat poikakissat Mouruposken alussa?" Jorma kysyi. "Muistan! Lähetin sinulle kirjeen kauan aikaa sitten, muttet vastannut!" Mitteri murahti selvästi vieläkin loukkaantuneena. "Anteeksi, Naama hylkäsi minut silloin, enkä ehtinyt vastaamaan kaikessa sekasorrossa", Jorma sanoi haikein mielin. "Oi, ei se mitään", Mitteri lohdutteli, hän oli selvästi osunut arkaan paikkaan. "Onneksi sinulle on nyt Rasse, joka huolehtii sinusta!" Mitteri hihkaisi saaden Jorman naamaan hehkua. Kissat jatkoivat juttujaan ja tajusin katsahtaa hetkeksi Nickiin. Säikähdin, sillä en nähnytkään häntä. Olin jo alkamassa kirkumaan, kunnes huomasin Nickin kävelemässä Pian kanssa istumaan penkeille. Kestohymy jumittui katseeseeni, olivat Nick ja Pia niin loistava pari. Hetkessä huomasin Crillen vierelläni. "Ovatko kaikki paikalla?" hän puhui mikrofoniin. Säikähdin kovaan ääneen, että vahingossa lensin kumoon. Crille katsoi minua hiukan kummissaan, mutta alkoi kaikesta huolimatta pitämään nimenhuutoa. Kaikki olivat paikalla; Crille sai merkittyä ruksit kaikille osallistujille, jotka eivät olleet olleet edellisessä autossa. (Crille oli käynyt siellä ennen tänne tuloaan.) Lopulta asuntovaunu nytkähti liikkeelle. Crille oli saanut hankittua jostain pari kuljettajaa, ettei meidän yp:iden sentään tarvinnut ratin taakse asettua. Koitin keskittyä pienestä matkatelkkarista tulevaan piirrettyyn, mutten oikein meinannut pysyä juonessa mukana, sillä mielessä vilisi kaikkea muuta. Hätkähdin kuitenkin tuntiessani terävät kynnet kädelläni. "Ai!" kirkaisin ja kiskoin käteni turvaan Nickiltä. "Anna ruokaa, minulla on nälkä!" Nick komensi. "Mutta Nick, jos syömme eväät jo nyt, pitää koko loppupäivän olla nälässä", huomautin. "No ihan sama, minä haluan nyt syödä", Nick rääkyi, joten minun ei auttanut muu, kuin kaivaa taskustani kirpsakakka sokerilime, jonka olin napannut mukaani Nickin kaapista. "Kiitos, simssi!" Nick huudahti loikkien sitten takaisin asuntovaunun toisessa päässä olevan Pian luokse. Huokasin raskaasti ja painoin pääni alas. Jotenkin minusta oli alkanut tuntumaan, että kissani käyvät luonani vain silloin, kun niillä on joku hätänä, mutta muuten ne seikkailevat omilla teillään. Ovathan kissani sentään jo aikuisia, ja pärjäävät ilman jatkuvaa valvontaa, mutta harmitti silti, kun ne jättävät minut yksin. Osaksi tämä on tietysti minunkin syytäni, en ole kovin aktiivisesti ehtinyt vierailla hoidokkieni luona, joten ei ihmekään, että ne ovat oppineet pärjäämään omillaan. "Onko sinulla joku hätänä?" kuulin jonkun kysyvän. Nostin päätäni, ja näin Karkin edessäni. "Ei tässä mitään, mietin vain asioita", selitin, ja lopulta päädyin kertomaan mielessäni olevat mietteet myös Karkille. "Älä huoli, kyllä kissasi sinusta välittävät", Karkki rohkaisi ja supatti sen jälkeen jotain kissansa, Main, korvaan. Hetken päästä Mai ilmoitti käyvänsä vessassa, asuntovaunussamme oli kaikki hienoudet, ja mukaan oli varattu myös hiekkalaatikoita. Ei mennyt kauaakaan, kun Mai jo palasi Mitteri mukanaan. "Täällä kuulemma ikävöidään minua. Tiedänhän minä toki, että olen todella suosittu kissa, kukapa minua ei kaipaisi", Mitteri naureskeli. Kaappasin pullukan kissani syliini, olin todella iloinen, että se oli tullut minua katsomaan. Karkki ja Mai iskivät minulle silmää ja siirtyivät sen jälkeen muualle. "Mitä sinulla on laukussasi?" Mitteri tiedusteli nuuhkien innokkaana kassiani. "Siellä on sämpylä sinua varten, otin evääksi", selitin. "Mmm, minulla onkin jo nälkä!" Mitteri totesi. "Miten sinuun oikein mahtuu tuota ruokaa", hämmästelin antaessani sämpylän Mitterille. Silittelin Mitteriä samalla kun se söi, ja yllättäen asuntovaunu olikin pysähtynyt - olimme perillä! Minä, Mitteri ja Nick hyppäsimme pois asuntovaunusta, kuten kaikki muutkin hoitajat toimivat kissoineen. Katsahdin pihalle ja hengitin raikasta ilmaa. Katselin ympärilleni, ja maisemien kauneus oli sokaista silmäni. Viereisessämme joessa liplatteli kirkkaan vaaleansinistä vettä, ja takanamme oli kauniita kuusia ja lumoava vuorenrinne. Olisiko juhlapaikalle kaivattukaan parempaa paikkaa? Samassa Crille hyppäsi viereeni ja alkoi taas puhumaan mikrofoniin. Tällä kertaa osasin varautua, enkä säikähdyksissäni tällä kertaa nolannut itseäni. "Pyydän kaikkia mukana olevia hoitajia auttamaan järjestelyissä, jotta pääsemme aikaisemmin aloittamaan juhlat aivan toden teolla. Meidän tulisi kantaa tuoleja, ruokia ja grilli esille asuntovaunusta. Mitä nopeammin se on ohi, sen nopeammin pääsemme aloittamaan aivan oikean ohjelman", Crille kertoi. Kissat jäivät lähistölle istumaan ja jutustelemaan, kun me hoitajat tehoilimme. Saimme kaikki ulos nopeammin kuin olimme arvelleetkaan. "Haluaisitko sinä, simssiliini, kuuluttaa tällä kertaa?" Crille kysyi hymyillen. "Apua, mitä muka sanoisin?" kysyin hämmentyneenä, en ollut uskonut joutuvani heti näkyviin hommiin! "Kutsu kaikki syömään. Voin alkaa grillaamaan, ja ruoka valmistuu kaikille nopeasti. Siten myös kaikki saavat lämpimää ruokaa", Crille selitti. Nappasin tärisevin käsin mikin, ja vedettyäni syvään henkeä sain joten kuten puhuttua selkeästi asiani. Tämän kamalan "esiintymiseni" jälkeen jalkani tutisivat yhä, vaikka enää ei pitäisi olla mitään pelättävää. Istahdin pöydän vieressä olevalle penkille. "Miksi sinä simssiliini olet ihan punainen?" kuulin Mitterin kysyvän naukaisun viereltäni. "Mistä sinä siihen tupsahdit?" tuijotin kissaani silmät pyöreinä. "Pöhkö, sinähän äsken kutsuit kaikkia syömään, jos et satu muistamaan", Mitteri huomautti. "Niinhän minä tosiaan taisin tehdä", naureskelin. Ruokapöydän ympärille alkoi kertyä kissoja ja hoitajia, joten ehdotin Mitteriäkin menemään jonoon. "Ei minulla ole nälkä..." Mitteri selitti masuaan katsellen. "Minähän sanoin, ettei teidän olisi pitänyt syödä eväitänne autossa, nyt ei sitten kunnon ruoka maistu", toruin Mitteriä. Vaikka Mitterillä ei olisikaan nälkä, päätin minä mennä jonoon, voisin napata lautaselleni muutaman ylimääräisen makkaran kissoilleni, jos niille tulisikin nälkä. Joen viereen oli asteltu vilttejä, joiden päällä meidän oli tarkoitus syödä. Minä istuin samalla viltillä Karkin, Main, Zipun ja Karrin kanssa. Kiittelin Karkkia vielä matkalla sattuneesta "jutusta". "Mistä on kyse?" Zipu hämmästeli. "Se on salaisuus" Mai ilmoitti tomerasti, jolloin Zipu ja Karri esittivät muka loukkaantuneensa. Kesken kaiken kuulin takaani pienen ääneen. "simssi, minun teksisi sittenkin mieli vähän syödä", Mitteri kertoi. Ojensin kisulleni hyvillä suin ison makkaran, jonka Mitteri mutusteli oikein tyytyväisenä. "Onkohan tämä kyllä hyväksi linjoilleni?", Mitteri tuumaili erittäin vakavana. "Kyllähän kissan syödä pitää! Sinä olet juuri hyvä ja ihana sellaisena kuin olet", kerroin ja halasin kisuani. Mitteri hymähti iloisena. "Minä taidan vain olla herkästi pulskistuvaa sorttia. Haluan kuitenkin laihtua, edes pikkaisen", Mitteri selitti. "Se on hyvä suunnitelma", kehui paijaten Mitterin päälakea. "simssiliini! Ruokaa!" huomasin Nickinkin kinuavan minulta. "Tästä saat sinäkin omasi", ilmoitin ja ojensin toisen makkaran Nickille, joka pisti ruokansa poskeensa ennätysnopeasti. "No niin, eivätköhän kaikki ole pikkuhiljaa saaneet masunsa täytetyiksi! Voimme siirtyä todelliseen ohjelmaan kisailujen parissa", Crille puhui mikrofoniin saaden monien hoitajien silmäparit itseensä. "Hyvä, sillä minä ja Molli olemme voittamattomia", Choco huudahti itsevarmana. "Hienoa! Kilpailussa nimittäin tarvitaan taitoja ja voitonhalua saavuttaakseen hyvän tuloksen! Kerron kisailun idean. Hoitajat omine kissoineen toimivat ryhminä, vaikka koot hiukan vaihtelevat. Ajattelin kuitenkin, että voisimme jakaa adoption kisut seuraavasti: Rasse, Nipsu ja Jorma ovat ensimmäinen ryhmä, Muru, Vili, Kyo ja Peltsi toinen, sekä kolmas ryhmä on Murre, Roope, Ilma ja Tanu. Kaikki muut hoitajat siis liikkuvat omien kissojensa kanssa, ja nopein ryhmä voittaa. Tähän asti ymmärretty?" Crille varmisteli hoitajien nyökkäillessä. "Hyvä, kilpailu käydään neljällä eri tehtävällä. Kun on suorittanut edellisen tehtävän, saa ohjeet seuraavan tehtävän toimintaan ja hyväksyttyyn suoritukseen. Ensimmäistä tehtävää varten voitte istua juuri niillä paikoilla, joilla olette. Saatte kohta herkkumuffinit ja ne syötyänne saatte uudet ohjeet. Niin, ja jokaisen kissan/hoitajan pitää syödä itse oma muffininsa, toisia ei saa auttaa", Crille kertoi. Nick röyhtäisi vahingossa ollessaan niin yllättynyt. Hän vielä pureskeli makkaran jäänteitä suustaan. "Äskenhän me söimme isoja makkaroita, kuinka voisimme pystyä syömään vielä jotakin?" Nick tuhahti. "Älä nyt, makeahan sinuun on aina iskenyt. Ja ehkä idea olikin, että kaikki ovat tehtävässä ähkyjä, jotta kaikesta tulee vielä hauskempaa ja vaikeampaa!" naurahdin. "Taidat olla itse mukana keksimässä näitä älyttömiä tehtäviä. Se siitä laihdutuksesta", Mitteri sanoi harmistuneena. "Älkää nyt! Tästä tulee kivaa. Näytetään kaikille, että me olemme parhaita", ehdotin. "Niin kai sitten", Nick totesi olkiaan kohauttaen. Toivoin tosiaan, että kisuni nyt innostuisivat. Pian muffinsit olivat edessämme. Crille puhalsi pilliin, ja hotkiminen alkoi. Crillen oma lähtö hieman myöhästyi, mutta hän pääsi pian syömisen pariin. Tikkarisuu, Pipsa ja Nemo suorittivat syömisen nopeasti, ja he saivat ohjeet uudelle tehtävälle. Melkein heti perään Rassen, Nipsun ja Jorman ryhmä sekä Murren, Roopen, Ilman ja Tanun porukka saivat tehtävän suoritetuksi. Itse mutustin posket pullolla muffinsia, Yritin keskittyä vain syömiseen ja pureskelemiseen, mutta muffinsi oli kohtuuttoman iso. Yllättäen Nick räjähti tolkuttomaan nauruun. "Syö", komensin enempiä puhumatta, sanojen lausuminen oli nimittäin hankalaa täpötäydellä suullisella ruokaa. "Näytät ihan pullasorsalta! Läskit posket ja kaikkea", Nick selitti vieläkin nauraen. "Kiitos", sanoin hiukan ärtyneenä. "En minä jaksa!" Mitteri suuttui. "Jaksat! Iso kissa tarvitsee masuun täytettä", huomautin. "Haukut minua taas läskiksi. Minä en ala. En syö!" Mitteri murjotti. "Syö nyt vain, ettei vikoja oltaisi", kehotin. Samassa iso läjä porukkaa nousi samaan syssyyn pöydistä, ja aloin jo hätääntyä. Kanssamme jäivät syömään vain Muru, Vili, Kyo ja Peltsi, Crille, Viiru ja Pörre sekä Zipu ja Karri. "Taistelkaa, kyllä me selviydymme!" yritin vielä kannustaa. "Itse asiassa, tämä on aika maukasta", Nick totesi ja pisteli poskeensa koko loppu muffinsin vauhdilla. "Hyvä", huudahdin ja aloin itsekin hotkimaan kovemmin. Sain kuin sainkin leivoksen syödyksi! Lopuksi kannustimme Mitteriä Nickin kanssa yhteen ääneen karjuen: "Mitteri, Mitteri, pystyt siihen!" Hetkessä Mitterikin sai annoksensa loppuun, ja saimme käsiimme uudet ohjeet. "Menkää etsimään joen lähistöltä, kostealta ja matojen suosimalta alueelta pieni vihreä mato. Napatkaa se purkkiin ja tuokaa purkki pinkille pöydälle nimillä varustettuina", luin ääneen. "Yäk, matoja!" ällöilin. "Älä viitsi, nyt on sinun vuorosi tehdä kaikkesi, kun mekin Nickin kanssa teimme äsken!", Mitteri totesi. "Tuolta saamme purkin", Nick puolestaan keskittyi jo tehtävään. Juoksimme hakemaan purkin ja lähdimme joelle päin. Huomasin, että lähes kaikki hoitajat olivat vielä matotehtävällä, eikä toivomme todellakaan ollut vielä menetetty! "Nopeammin, nopeammin!" huusin. "Jos sinulla olisi yhtä paljon kiloja kuin minulla, ymmärtäisit, ettei tämän kovempaa pääse!" Mitteri murahti tuskallisesti. Nick sen sijaan juoksi minunkin ohitseni vauhtijaloillaan etsimään meille hyviä matopaikkoja. Mietin, kuinka hassua oli, että Mitteri oli itse hidas juoksemaan, mutta hänellä oli kuitenkin pentu, joka oli varsinainen pikajuoksija. Samassa huomasin, kuinka Anytime, Pia ja Hunajatassu juoksivat matopurkin kanssa huutaen: "Juhuu, me teimme sen!" Kiristin tahtiani. "Kaivetaan tästä", Nick kertoi. "Siitäkö? Luulin, että madot viihtyvät kukkasissa!" Mitteri tuhahti. "Eihän, ja sitä päitsi kaikki muutkin kaivavat", totesin. "Pöh, minähän etsin kukkasista, jos haluan", Mitteri ärjäisi näyttäen kieltään. Muka vanha ja viisas, yhtä kiukutteleva aina, ajattelin. Näin, kuinka viimeisetkin muffinssipaikkalaiset saapuivat madon etsintään. Hetken päästä Choco ja Molli löysivät madon, sekä Tikkarisuu, Pipsa ja Nemo. Halusin kiriä välimatkaamme ensimmäisiin kiinni, ja aloin kaivaa lujemmin. "Ai, varo!" Nick murahti. Huomasin, että olin lastannut ison kasan multaa sen päälle. "Oi, anteeksi", huudahdin kauhistuneena. "Et saa", Nick kertoi alkaen muodostaa kurapalloja mudasta, ja hän alkoi pommittaa niitä minuun. "Ei, seis!" kiljaisin, muttei se tehonnut Nickiin. Suutuksissani päätin minäkin pyöritellä yhden mutapallon, ja heitin sen Nickin päälle, jolloin leikistämme oli tullut mutasota. "Täällä te lapset vaan leikitte mudassa", totesi paikalle saapunut Mitteri. Minä ja Nick lopetimme pallojen heittelyn, ja kauhukseni huomasin olevani aivan mudassa, Nickistä puhumattakaan. Samassa Momiji, Pop ja Jokke juoksivat ohitsemme mato mukanaan. "Voih, unohdimme kilpailun kokonaan sotiessamme", harmittelin. Matoja tuskin enää löytyisi, olimme tömistelleet maata niin rajusti, että kaikki elukat olivat varmasti kaivautuneet todella syvälle turvaan. Yllätyksekseni Mitteri otti selkänsä takaa esille purkin, jossa pieni vihreä mato sätki. Tuijotimme Mitteriä Nickin kanssa suut auki, miten Mitteri sen teki? "Minähän sanoin, että madot viihtyvät kukkasissa!" Mitteri ylpeili. Purskahdimme kaikki kolme nauruun, Mitteri taisi sittenkin olla vanhin ja viisain meidän porukastamme. Pian lähdimme kuljettamaan purkkia kohti pöytää, jonne ne oli tarkoitus viedä. Huomasimme, että pari joukkuetta oli siirtynyt myös tutkimaan kukkasten joukosta, kun olivat kuulleet Mitterin löydöstä. "Senkin stalkkerit!" Nick murahti näyttäen kieltään. "Nick, käyttäydyhän kunnolla!" toruin kissaani nolostuneena, kumpa sen möläytys ei olisi kuulunut kaikkien korviin. Samassa Karkki ja Mai juoksivat meistä ohi, Mitteri hidasti kovasti vauhtiamme, pallero ei meinannut jaksaa juosta, joten meidän muiden oli kuljettava sille sopivassa tahdissa. Lopulta saimme vietyä matopurkin oikeaan paikkaan, ja pääsimme seuraavan tehtävän kimppuun. "Etsikää sininen leludino juhannusjuhlapaikan ympäristöstä", Nick luki seuraavaa ohjetta. "Plääh, taas etsimistä. Miksei vuorossa voisi olla välillä puolen tunnin köllöttely-hetki?" Mitteri maukaisi. "Älkää ottako tuollaista asennetta, kivaa tästä tulee!" koitin ylläpitää mukavaa kilpailuhenkeä, mutta se ei tuntunut innostavan kissoja. Olimme jääneet mutasodan ja Mitterin hitauden takia sen verran jälkeen, että olimme aivan viimeisten joukossa, ja kissani olisivat halunneet pistää koko kisan purkkiin. Lähdimme tutkimaan joen ympäristöä, vihjeessä ei nimittäin oltu kovin tarkasti sanottu, mistä dinoja pitäisi etsiä. Intoamme lannisti entisestään, kun monet hoitajat juoksentelivat ohitsemme leludino sylissään, valmiina aloittamaan neljännen tehtävän. "Hei, ainakin tiedämme nyt, miltä leludino näyttää", yritin keksiä jonkin hyvän puolen, muttei se paljoa lohduttanut. Samassa Muru, Vili, Kyo ja Peltsi, tulivat luoksemme. "Olettekos jo löytäneet dinon?" Peltsi kysyi virnistellen. "No miltä näyttää?" Mitteri puuskahti vilkaistessaan kiven alle. "Mepäs tiedetään, missä yksi dino on!" Muru paljasti. "Mitä, missä? Kertokaa!" Nick innostui. "Vain, jos annatte meille 6 penniä", Muru hihitti. "Kiristäjät, emme me suostu rahapeleihin", määräsin, vaikka Nick ja Mitteri näyttivät olevan halukkaita maksuun. Onneksi minulla oli kuitenkin suurin päätösvalta! "No ei me oikeasti maksua aiottu periä, kunhan juksattiin. Haluatteko ilmaiseksi tietää, mistä löytyy yksi leludino?" Peltsi kysyi. "JOO!" kuului minun ja kissojeni suusta yhtä aikaa, taisin sittenkin himoita voittoa aika kovasti. "Menkää katsomaan tuon suuren kuusen alta..", Vili osoitti erästä puuta, ja samassa olimme jo pinkaisseet matkaan, vaikka Vilillä oli vielä juttu kesken. Pahaksi onneksemme huomasimme Zipun ja Karrin juoksevan samaan paikkaan, tästä tulisi tiukka kisa. Nick otti johdon ja lähti juoksemaan täysillä määränpäätä kohti, mutta Karri oli nopeampi, ja ennätti napata leludinon käpäliinsä ennen Nickiä. "Epäreilua, me oltiin tulossa tänne ensin!", Mitteri suri katsellessaan katkerana Zipua ja Karria, jotka ryntäsivät dino mukanaan kohti viimeistä etappia. "Jos te ette olisi olleet niin hitaita, me oltaisiin saatu se ensin", Nick syytteli. Siitäkös Mitteri kimpaantui, se tiesi yhtä hyvin kuin me muutkin, että sen maha hidasti juoksuamme. Onneksi mitään rajua ei kuitenkaan ehtinyt sattua, kun Anytime, Pia ja Hunajatassu saapuivat luoksemme. "Moi, joko te olette löytäneet dinon?" Pia tiedusteli. "Emme, tämä on vaikea tehtävä", sanoin. "Niinpä. Siksi päätimmekin tulla kysymään, voisimmeko tehdä yhteistyötä?" Anytime ehdotti. Katsahdimme neljännelle etapille, ja näimme, että jotkut joukkueet olivat saaneet kaikki tehtävät jo tehtyä. Koska voitosta ei tarvinnut enää tapella, lyöttäydyimme yhteen. "Voisimme ehkä jakautua pareihin", Nick ehdotti. "Hyvä idea", vastasin, vaikka tiesin, että Nick ja Pia menisivät kuitenkin vain kuhertelemaan jonkin nurkan taakse. Jakauduimme pareihin: Nick ja Pia, Hunajatassu ja minä, sekä Anytime ja Mitteri. Kuljin Hunajatassun kanssa joen reunaa pitkin, ja tähyilimme joka suuntaan, mutta dinosta ei näkynyt jälkeäkään. "Ehkä Crille teki laskuvirheen, ja piilotti dinoja vahingossa liian vähän", Hunajatassu pohdiskeli. "Ei, en usko. Crille on aina niin huolellinen, ei hän voisi tehdä laskuvirhettä", järkeilin. Hunajatassu alkoi kuitenkin osoittaa kyllästymisen merkkejä ja istahti joen reunalle. Minä aloin tähyillä puunoksia, ehkä jossakin siellä voisi olla dinokätkö. Hunajatassu lipaisi etutassuaan, mutta yhtäkkiä sen katse tarkentui joessa olevaan kivennäköiseen möhkäleeseen. "simssi, voisiko tuo olla leludino?", Hunajatassu huudahti. Ryntäsin salamana kissan vierelle, ja laitettuani silmät (=silmälasit) päähän, tajusin vedessä todella olevan jotain. "Minä voin hakea sen", Hunajatassu lupasi, ja hetkessä kissa oli lähtenyt loikkimaan kiviä pitkin kohti leludinoa. Viimeisen kiven kohdalla Hunajatassu kuitenkin mokasi liukastuessaan. Kiljahdin säikähdyksestä, mutta huokaisin helpotuksesta, kun Hunajatassu sai tasapainonsa ylläpidettyä. Hunis ponnisti saadakseen vauhtia viimeiseen loikkaan, mutta pahaksi onneksi se jäi lyhyeksi, ja Hunajatassu molskahti veteen. "Apua, apua, kissa yli laidan!", aloin kiljua hädissäni. Rasse, Nipsu, Jorma, Anytime ja Mitteri saapuivat paikalle huutoni kuultuaan. "simssiliini, miten saatoit päästää Hunajatassun vaaralle alttiiksi!", Anytime torui. "E-en tiedä. Hän halusi mennä hakemaan joessa olevaa dinoa ja..." sönkläsin, kunnes Mitteri keskeytti minut: "Meidänhän pitäisi auttaa Hunajata:ta, eikä syytellä toisia", kissani huomautti. "Mitteri on oikeassa!" Jorma huudahti. Aloimme pohtia, mitä voisimme tehdä. Hunajatassu oli saanut otteen kivestä, ettei virta päässyt viemään sitä mukanaan, mutta millä konstilla me saisimme Hunajatassun takaisin kuivalle maalle? "Nyt minä keksin", Mitteri huudahti ja lähti juoksemaan asuntovaunulle päin. Me muut jäimme hölmöinä seisomaan paikoillemme, kun emme muutakaan osanneet tehdä. Pian Mitteri palasi mukanaan pinkki uimarengas. "Kaikkeen täytyy varautua, siksi otin mukaan uimarenkaani!", Mitteri selitti, ja minä kummastelin, miten Mitteri oli saanut renkaan tuotua huomaamattani asuntovaunuun ennen lähtöämme. Jormalla sattui olemaan köyttä mukana, ja saimme sidottua renkaan siihen. Sitten heitimme renkaan Hunajatassulle, ja kun yhteisvoimin kiskoimme köyttä, oli Hunajatassu pian saatu turvaan. Anytime rutisti märän Hunajatassun itseään vasten, ja kisu rupesi kehräämään tyytyväisenä. Traagisesta tapahtumasta huolimatta Hunajatassu oli hyvällä mielellä, piteli tassuissaan leludinoa, jonka oli onnistunut pitämään mukanaan. "Ai niin, minä ja Mitterikin löydettiin jo se dino, mutta unohdin mainita asiasta, kun olin niin huolissani kissastani", Anytime selitteli. Löydettyämme Nickin ja Pian, pääsimme viimein siirtymään viimeiselle, neljännelle etapille. Löysimme seuraavat ohjeet, ja Mitteri suostui lukemaan ne ääneen: "Vierestänne on purkitettuja punaisia kukkia. Teidän tulee istuttaa ne maahan ja samalla monipuolistaa alueen kukkaiskantaa." Näin pöydällä, jossa kukat olivat, pari hiukan nuupahtanutta yksilöä ja tokaisin juhlallisesti: "Meille on jätetty varmaan kärsineimmät yksilöt. Mutta tärkeintähän on, että saamme saattaa nämä uuteen kotiinsa ja ekosysteemiin". "Milloin sinustakin on tullut moinen biologi?", Mitteri kysyi naurahtaen. "Pöh, hyvä oppiaine se on", kerroin. "Mentäisiinkö istuttamaan kukat tuonne vierekkäin? Siellä olisi kaunis paikka", Nick ja Pia keskeyttivät keskustelumme osoittaen pientä kumpua, jonka keskellä kasvoi pikkuinen koivunalku. "Se on kiva paikka", Anytime sanoi. Pia ja Nick lähtivät nopeaan juoksuun varoen kuitenkin muiden istuttamia kukkia, joiden lävitse he menivät. "Ovat he kyllä suloisia", Anytime hehkutti. "Niin, aivan kuin tuo pieni koivuntaimikin: niin nuoria, ja heillä on elämä edessään, mutta kuitenkin kasvavat ja kehittyvät innoissaan", Mitteri totesi. "Hyvä huomio!" huudahdin silitellen Mitterin päätä. Kun pääsimme viimein Nickin ja Pian luo, nämä olivat suorittaneet istutustoimet lähes kokonaan. "Olettepa olleet sutjakoita!" Hunajatassu hihkaisi. "Niin, mutta olemme silti jaetulla viimeisellä sijalla", Nick harmisteli. "Niin, mutta tärkeintä on silti reilu kilpailu ja hauskuus. Pärjäsimme hyvin joukkueena, ja se on tärkeintä!" selitin kaapaten haliini Nickin ja Mitterin. "Älä sotke minua!" Mitteri murahti hypäten pois sylistäni. Katsahdin vaihteeksi itseeni, ja samassa muistin minun ja Nickin mutapallotappelun. "Mennäänkö jo?" Hunajatassu kysyi osoittaen maali-kylttiä, jonne kaikkien piti kokoontua kilpailun jälkeen. Maalissa näimme, kuinka Momiji, Pop ja Jokke olivat asettuneet palkintopallin korkeimmalle paikalle. He olivat ilmeisesti voittaneet kilpailun. Voittajat hyppivät korkealle riemuissaan juhlistaen voittoaan. Toiselle sijalle olivat päässeet Karkki ja Mai, jotka tekivät komeita voittajan poseerauksia. Kolmannella sijalla olivat Murre, Roope, Ilma ja Tanu, jotka vilkuttelivat muille. Crille olikin jo ottamassa kuvia voittajista muistoksi onnistuneesta päivästä! "Onnea, mahtava pentuseni!" Mitteri hihkui juosten lapsensa luokse halaamaan tätä. "Miten Murre näyttääkin noin vanhalta ja isolta, ja minä olen tällainen pieni ja nolo", Nick karjaisi häveten silmät päästään, olivathan he Murren kanssa olleet kaksosia. "Älä viitsi, sinä olet juuri hyvä tuollaisena kuin olet!" Pia hihkaisi, minkä jälkeen hän halasi Nickiä. "Veit sanat suustani", totesin hymyillen. Samassa Crille olikin jo jättänyt kuvailemiset taakseen ja puhui mikrofoniin: "Kilpailussa menikin enemmän aikaa, kuin mitä olin suunnitellut, mutta ei se mitään! Juhlat alkavat olla kasassa. Kiitos jokaiselle paikallaolevalle! Teidän ansiostamme saimme viettää ikimuistoisia hetkiä toistemme kanssa! Emmeköhän ala tästä pikkuhiljaa lipumaan asuntovaunuihin", Crille selitti. "Odota", Mitteri huudahti juosten samalla lavalle. "Voisimmeko Nickin kanssa esittää vielä muutaman laulun? Vähän kuin lopun tansseiksi", Mitteri pyysi. "Toki sekin sopii", Crille sanoi. Asuntovaunujen takakontista löytyi kitara, jota Mitteri alkoi soittamaan. Nick siirtyi mikin luokse. Väki pääsi tanssimaan ja huutamaan itsensä pyörryksiin, ja tunnelma nousi huippuunsa hetkessä. Aurinko laski parhaillaan, ja tunsin oloni onnelliseksi. Onneksi oli kesä, juhannus, synttärit ja tietenkin kaikkein rakkaimpana kaksi ihanaa ja suloista karvapalloa, joista en luopuisi millään hinnalla. Olisi ollut hienoa jäädä siihen hetkeen pidemmäksikin aikaa, mutta kelloa ei pystynyt koskaan pysäyttämään. Vaikka onhan sekin omalla tavallaan hyvä asia: pian tulisi jo seuraava tapahtuma, joka olisi varmasti yhtä mahtava! Mitterin mielipide päivästä: Voi kun rasva lentäisi! Ärsyttää olla läski! Juhannusjuhlassa oli kivaa. Toisin tuntuu, etten näin vahempana innostu asioista yhtä paljon kuin nuorempana. Ja minä TIESIN, että toukat kasvavat kukkasissa ja että uimarengasta tarvitaan aina! Ja muiden on turhaa väittää minua vastaan! Nickin mielipide päivästä: Onneksi päänsärky hellitti ja pääsin nauttimaan juhannusjuhlasta kunnolla ja tunteella! Oli hauskaa viettää aikaa Pian kanssa, en malta odottaa häitämme ja ihanaa tulevaisuuttamme! <3 Tulipas tänään syötyä paljon! On massu vieläkin pullollaan, toivottavasti en sentään lihonnut niin kuin Mitteri! |
|
|
|
| Ystävänpäivätarina Köllöttelin kissoineni huoneemme pehmeässä sängyssä tyynyjen välissä. Kesälomani alkoi muutama viikko sitten, ja olin ehtinyt vierailemaan vähän ahkerammin karvakasojeni luona. Juuri nyt katselimme valokuvia kamerakännykästäni Mitterin nuollessa samalla herkullista jäätelöään. Nick ilmoitti olevansa kylläinen, joten hän sai tyytyä vain kuuntelemaan Mitterin ryystämistä. "Voi kun Nick on ollut joskus pieni!" huudahdin katsellessamme vauvakuvaa Nickistä. "Äh, en näe, miksi kännykässäsi on noin pieni näyttö?" Nick murahti jouduttuaan laittamaan nenänsä kiinni näyttöön, jotta näkisi kunnolla. "Onko sinulla yhtään kuvaa minusta nuorempana?" Mitteri kysäisi. "On varmastikin, odotas.." mutisin selatessani kuvia nopeasti. Samassa eteeni ilmestyi kuva Mitteristä ja Mirrestä nuorina. "Onpas äiti iso!" Nick hämmästeli. "Niin, Mirre oli aina muutaman ikäpisteen Mitteriä edellä", selitin. Huomasin Mitterin hiljentyneen, enää ei kuulunut edes jäätelön syöntiääniä. "Voi Mitteri, tuliko ikävä Mirreä?" kysyin. Mirre oli kuollut muutamaa kuukautta aiemmin, ja aihe toi edelleen tunteet pintaan Mitterille. Oli Nick'in aluksi kurjana, mutta hän tuntui päässeen nopeammin yli asiasta. "Tämä on niin väärin! Menetin Mirren jo toista kertaa. Ensimmäinen kerta oli silloin, kun Rasse kissoineen vaihtoi hoitolaa, ja nyt... En haluaisi kokea tätä kaikkea tuskaa taas!" Mitteri purki huoliaan. "Voi pientä", sanoin ja silittelin Mitterin turkkia. Se tuntui ihanan pehmoiselta, Mitterin turkki oli todella hyvässä kunnossa siihen nähden, että se on niin vanha kissa jo. (hygienia & siisteys 10/10 .-D) "Hei, katsokaas tätä!" Nick huudahti. Kisuli oli jäänyt yksin selaamaan kuvia minun lohduttassani Mitteriä. Tulin kurkkaamaan ja huomasin Nickin katsovan kuvaa ystävänpäiväjuhlakuvaa. "Oi, Mitteri, tässä kuvassa sinut ja Mirre kruunataan illan kuninkaaksi ja kuningattareksi! Te olittekin kaikista paras pari minunkin mielestäni", sanoin. "Heeei! Entäs minä ja Pia!?" Nick loukkaantui kehuessani vain Mitteriä. "Tekin olitte hyvä pari, kehuin taputellen Nickin päätä. "Tuo ilta oli kyllä mahtava", Mitteri sanoi hymyillen. Palasimme kaikki kolme hetkeksi tuohon samaiseen iltaan mietteissämme: Olimme juuri saapuneet juhlasaliin. Mitteri ja Nick kävelivät kumpikin hienostuneesti vieressäni, olin jälleen pakottanut kisuni kunnon vaahtokylpyyn, jotta he olisivat puhtaassa kunnossa hienoa iltaa varten. Kauaa emme ehtineet yksinämme seisomaan, kun Anytime ryntäsi jo luoksemme. "Moi!" Anytime huudahti, ja vastasimme kaikki yhdessä tervehdykseen. "Missä Pia on?!" Nick kysyi malttamattomana. Se kaksikko halusi aina viettää kahdestaan aikaa. "Tuolla muiden tyttökissojen kanssa. Heillä on siellä joku kokous meneillään", Anytime naurahti. Ennen kuin ehdin avatakaan suutani, oli Nick jo juossut Piansa seuraan. Minä ja Anytime kävimme istumaan juhlasalin valkoiselle sohvalle, mutta Mitteri halusi jäädä ovelle odottamaan Mirren saapumista. Eipä aikaakaan, kun Rasse kissoineen saapui paikalle, mikä tarkoitti Mirrenkin tuloa. Mitteri otti innoissaan pariaan tassusta kiinni, ja johdatti tanssilattialle. Ei kulunut kauaa, kun tanssimaan saapuivat muutkin kisut, niin parilliset kuin parittomatkin. Tunnistin joukosta omien kissojeni lisäksi ainakin Mörrin ja Penan, Pörren ja Viirun sekä Mollin ja Peltsin. Loput paikallaolijat tanssahtelivt yksinään. "Hoitajatkin saavat mennä tanssimaan", Crille kuulutti mikrofonista, kun tanssimassa oli vain kissoja. Tikkarisuu ja Momiji ryntäsitvät samantien kissojen sekaan hytkymään. "Mennäänkö?" Anytime kysyi nousten jo seisomaan. "Äh, enpä tiedä.. Katselisin mieluummin", vastasin. En ole hyvä tanssija, ja pelkäsin survovani pienimmät tanssijat lyttyyn. "Mitä te täällä vielä odotatte? Crille käski mennä tanssimaan!" Rasse tuli luoksemme. "simssiliini ei tahdo tulla", Anytime kertoi. "Kyllähän tulet, varmana!" Rasse määräsi. "Mutkun..", mutisin. "Ei muttia!" Rasse huudahti, ja lopulta Rasse ja Anytime olivat kiskoneet minut ylös sohvalta. Koitin mennä syrjäiseen paikkaan tanssimaan, jotta en talloisi ketään. Onneksi Anytime ja Rasse olivat menneet muualle, joten saatoin pian hipsiä takaisin penkkini luo. Sinne oli tullut istumaan myös Choco. "Minäkään en hirmusti pidä tanssimisesta", Choco kertoi sen jälkeen, kun olin selittänyt syyn, miksi itse en ollut tanssimassa. Ei mennyt kauaa, kun Anytimekin liittyi seuraamme. "Hengästyn helposti, enkä voi siksi tanssia montaa kappaletta putkeen", hän ilmoitti ängettyään minun ja Chocon väliin ahtaalle sohvalle. Viimein tuli se hetki, jota kaikki olivat odottaneet koko juhlan ajan: illan kuninkaan ja kuningattaren valinta. Kaikki kisaan osallistuneet parit seisoivat siistissä rivissä korokkeella Crillen kanssa. Crillellä oli kädessään iso musta hattu, joka sisälsi pieniä paperinpaloja. Niiden avulla tulisi arpoa voittaja parit. "Nyt on aika valita illan kuningas ja kuningatar", Crille puhui mikkiin. Hän laittoi kätensä hattuun ja pyöritteli siellä olevia papruja hetken, kunnes lopulta tarttui yhteen. "Ja kuningas ja kuningatar ovat.." Crille piti kiusallaan pitkän tauon (tai ainakin se tuntui pitkältä). "..Mitteri ja Mirre!" Crille huudahti. Aloin innoissani taputtaa ja hypin riemukkaasti, kissani oli voittanut arpajaisissa! Crille asetti kuningasparin päähän kauniit kruunut, Mitterille vaaleansinisen ja Mirrelle vaaleanpunaisen. Huomasin Mitterin katsovan hieman haikeana Mirren kruunua, pinkkiä fanittavana kissana hän olisi varmaankin halunnut vaaleanpunaisen. "Pennit annan hoitajillenne, mutta saatte vielä tämän avaimen. Sen avulla pääsette yksityiseen huoneeseen jatkamaan illanviettoa", Crille kertoi avaimen tarkoituksen. Sen jälkeen hän käski antaa raikuvat aplodit Mitterille ja Mirrelle, ja ilmoitti samalla, että seuraavaksi arvottaisiin prinssi ja prinsessa. Jälleen juhlasalin valtasi hiljaisuus. "Prinssi ja prinsessa ovat Viiru ja Pörre!" Crille huudahti lopulta. Kaikki katsomossa olijat alkoivat jälleen taputtaa, nyt oli koko kuningasperhe koossa. Tanssit jatkuivat vielä hetken aikaa. Yllättäen huomasin Mitterin ilmestyneen jalkoihini. "simssiliini, me haluttaisiin Mirren kanssa jo mennä yksityiseen huoneeseemme!" Mitteri ilmoitti. "Menkää toki, ja muista sitten tulla ajoissa nukkumaan", käskin. "Joojoo", Mitteri mutisi, häntä taisi ärsyttää komenteluni. Mitteri antoi Mirren avata huoneen oven. Kisujen eteen ilmestyi pääosin pinkillä sisutettu huone. Mitteri oli asiasta todella innoissaan, ja johdatti kuningattarensa pinkille sohvalle, jossa oli kolme sydäntyynyä. "Täällä on niin kaunista! Katso noita lattialle aseteltuja koristeruusuja!" Mirre ihasteli. Mitteri kiiruhti hakemaan flyygelin päältä kaksi viinilasia, jotka oli täytetty valmiiksi juomalla. Sitten hän palasi istumaan Mirren vierelle. "Malja meille!" Mitteri huudahti. Takassa rätisi tuli, ja tunnelma oli todella lämpöinen. "Kuule Mitteri, haluaisitko soittaa sen laulusi, joka kertoo minusta?" Mirre pyysi. "Tietenkin voin soittaa, ja laulaa myös!" Mitteri huudahti loikaten flyygelin jakkaralle. Kisujen ilta jatkui pitkälle yöhän, ja nukkumaanmeno aikakin ylittyi aika reilusti. Mitteri ja Mirre istuivat sohvalla muistellen lastensa kasvua ja muita huimia tapahtumia heidän elämäänsä liittyen. Vasta aamun koitteessa kuningaspari sulki huoneen oven. Takaisin nykyhetkeen: "Se oli kyllä elämäni paras päivä", Mitteri huokaisi onnellisena. "Hmp! Viimeksi elämäsi onnellisin päivä oli minun syntymäni!" Nick alkoi taas riehua jäätyään taka-alalle. "Shyys, ole nyt hiljaa, Mitterille jäi kerrankin hyvä mieli Mirren muistelusta", rauhoittelin ärtyisää Nickiä. Onneksi Mitteri ei ollut kuullut keskusteluamme, vaan suunnitteli jo muuta. "Voitaisiinko käydä tänään Mirren haudalla?" Mitteri kysyi. "Mennään vain. voisimme ostaa haudalle jonkun kivan kukan, onhan kyseessä sentään teille läheinen sukulainen", keksin. Niin lähdimme hautausmaalle kukkakaupan kautta. Mitterin mielipide päivästä: "Oli ihanaa palauttaa mieleen ystävänpäiväjuhla! Ehkä viimeinkin olen pääsemässä yli tästä surusta, joka Mirren kuoleman jälkeen minulle koitti. Pian pääsen rakkaimpani kanssa sinne, missä hän ikinä nyt onkaan. Alkaa nimittäin tuntua aika vanhalta ja kankealta olo..." Nickin mielipide päivästä: "Ystävänpäivän muistelu oli kivaa, meillä oli Pian kanssa silloin lystiä! Ärsyttää, kun simssiliini oli koko ajan Mitterin puolella, eikä huomioinut minua yhtään! Tai no, vähän ehkä." |
|
|
|
| Urheilukerho Saavuimme kohti tämän kertaista tapaamispaikkaa, minimerenrantaa. Crille oli tuonut ilmoitustaululle lappusen, jossa käskettiin etsiä luistimet ja muut luistelu-välineet etukäteen, ja saapua sovittuun paikkaan tasan yhdeltä. Kuljimme pitkin kivistä tietä isot ja painavat luistinkassit käsissämme. En voinut olla ihailematta saapuvaa kesää, osa lumista oli jo sulanut, ja auringonsäteet häikäisivät silmiäni. Mitteri oli varustautunut ja laittanut päähänsä koristamaan sydämenmuotoiset aurinkolasit, jotka olimme saaneet ystävänpäivänä. (Joo, kirjoitan sen tarinan vielä, kunhan jaksan vain. .-----D) Nick oli aamulla katsonut hiukan paheksuvasti isäänsä, mutta ei hänkään voinut estää Mitteriä olemasta oma tyttömäinen itsensä. "Olemme pian perillä, katsokaa!" huudahdin osoittaen Crilleä, Viirua ja Joikaa, jotka olivat jälleen ehtineet paikan päälle ajoissa. "Luin jostain, että monet urheilukerhon jäsenet ovat lopettaneet, ja olemme ainoat", Nick naurahti. "Hehe, tästä tulee vielä hauskaa!" Mitterikin intoili. Lopulta olimme moikkaus-etäisyydellä, ja kaikki tervehtivät toisiaan vuorotellen. "Eiköhän mennä sitten päivän asiaan!" Crille huudahti, mikä sai meidätkin piristymään. "Niin, ja minä olen jälleen täällä, jos joku epäilee, jotta joukkueista tulisi tasapuolisempia. Tällä kertaa Viirukin päätti tulla seuraksi", Joika esitteli. Viiru vilkutti meille rivakkaan tahtiin, hän oli selvästi innoissaan päästessään ylläpitäjän hommiin. "Jep, tosiaan. Päätin ottaa meille nyt nopeasti vielä jääkiekkoa aiheeksi, ennen kuin jäät heikkenevät liikaa", Crille selitti. Kuullessani sanan 'jääkiekko', polveni alkoivat tutista. Olin aina ollut erittäin toivoton luistemaan, ja jääkiekossa olin ollut toivottomaakin toivottomampi. Päätin kuitenkin karistaa huonot ajatukset: "Hyvin se menee", vaikken kyllä uskonut tuota itsekään. "En ole ikinä luistellut", Nick kertoi, mikä sai minutkin havahtumaan. "Se ei ole ongelma, kissat oppivat helposti uusia temppuja", Joika järkeili. "Eiköhän laiteta luistimet jalkaan ja mennään jäälle!" Viiru karjaisi. Minä autoin kissojani solmimaan hokkarit tarpeeksi kireälle. "Ihanaa, kun minulle löydettiin tällaiset pinkillis-versiot", Mitteri ihasteli. "Minä taas olen tyytyväinen näihin mustiin", Nick totesi. "Eipäs kinastella, vaan mennään jäälle", ehdotin. Saapuessamme jäälle Crille ja Joika olivat jo luistelemassa hurjan nopeaan vauhtiin. Viiru ei selvästi ollut ollut ennen jäällä, hän liikkui varovasti jäätä katsellen. "Voi Viirua", totesin. "Minä voin auttaa. Ota kädestäni kiinni, niin mennään", sanoin Viirulle lähtiessäni hänen luokseen. Jotain outoa kuitenkin tapahtui, ja huomasin yllättäen lipsuvan jäällä, ja lopulta lensin selälleni kumoon. Jäin makaamaan hetkeksi hölmistyneenä, kunnes Viiru pomppasi ohitseni. Nousin ihmettelevänä pystyyn, ja huomasin, kuinka Viiru veteli nelois-voltti-piruetteja, enkä voinut uskoa silmiäni. Hetken päästä kisu luisteli luokseni naurahtaen: "Arvasin sinun menevän lankaan." "Viiru!" puuskahdin hymyillen. Samassa kuulin kikattelua selkäni takaa, enkä voinut olla kääntämättä katsettani. Mitteri makasi mahallaan maassa yrittäen pidätellä nauruaan siinä kuitenkaan onnistumatta, ja Nick puolestaan makasi selällään kädet ja jalat nostettuina räkättäen hänkin kuin viimeistä päivää. Joika saapui luoksemme hiukan huolestuneennäköisenä. "Onhan kaikki kunnossa? Niin moni nukkuu jäällä kuin jotain vakavaa olisi tapahtunut", Joika puhui. "Täällä tapahtui kyllä aivan jotain muuta kuin vakavaa", Viiru kikatti. "Hmp. Minä kaaduin. En osaa luistella", harmistuin. "Ei se mitään, nyt on korkea aika opetella", Joika rohkaisi. "Eiköhän aloitetakin sitten ohjelma, kaikki ovat selvästi paikalla!" Crille huuteli kauempaa. Saavuimme hänen luokseen, minä viimeisenä hapuillen. "Leikimme 'Mustaa kissaa' lämmittelyleikiksi", Crille jatkoi. "Niin, minä mustana kissana jään keskelle teidän muiden luistellessa tuon merkityn viivan taakse, ja huudan: 'Kuka pelkää mustaa kissaa?' Sitten te lähdette tulemaan kohti toista merkattua viivaa, ja minä yritän saada teidät kiinni. Jos osun teihin, jäätte kanssani kiinniottajiksi", Viiru selitti. Kaikki olivat ymmärtäneet, ja siirryimme lähtöpaikalle. Olin hiukan huolissani, olisi noloa jäädä ensimmäisenä kiinni. Pian Viiru kailottikin niin kovaa, että se varmasti kuului ihan Mouruposkelle asti: "Kuka pelkää mustaa kissaa?" Joika lähti ensimmäisenä vauhdikkaasti liikkeelle, ja sai hämättyä Viirun jahtaamaan itseään, milloin minäkin pääsin luikahtamaan turvallisesti maaliin. Joika ehti myös, mutta Crillen luistinten nauhat olivat auenneet yllättäen, ja Viiru sai hoitajansa kiinni. Toisella kierroksella Viiru ja Crille piirrittivät kenttää niin hyvin, ettei minulla ollut edes mahdollisuuksia olla jäämättä kiinni. Samoin myös uhkarohkea Joika joutui Viirun kiinniotettavaksi. Jäljellä olivat enää vain Mitteri ja Nick. Loppujen lopuksi saimme vielä Nickin kiinni, ja Mitteri voitti ovelan mahaliukunsa ansiosta. Kisuraukka kun oli vähän tukevahko, eivät jalatkaan kantaneet, mutta masusta sentään sai hyvin liukualustan. "Eiköhän aleta pelaamaan jääkiekkoa?" Crille karjaisi leikin päätyttyä. "Joo", kuului kaikkien, paitsi omastani, suusta. Joukkueet jaettiin ja aloitukseen loikkivat Viiru ja Joika. Me muut seisoimme jännittyneenä odottaen, mihin suuntaan kiekko sinkautuisi ensimmäisenä. Viiru sai kiekon ja heilautti sitä huonoksi onnekseni minua kohti. Nyt en voisi perääntyä, vaan täytyisi toimia. Otin uhkarohkeasti melkoiset vauhdit kiekkoa kohden, ja löin oikein voimalla sitä. Huomaamattani kiekko liukui ohitseni, ja iskuni oli osunut täysillä jäähän. Samaan syssyyn lennähdin jäälle selälleni. Samassa alkoi kuulua kovaa pauketta ja rytinää. "Jää lohkeilee!" Viiru kiljaisi säikähtäneenä. Minä puolestani pudistin päätäni, olinko todella saanut jäät rikkoutumaan? Juuri, kun olin nousemassa takaisin ylös, joku hyppäsi päälleni vetäisten minut jälleen alas. "simssiliini, minä en halua kastua!" Mitteri itki pidellen kaulastani kiinni erittäin kuristavasti kynnet esillä. "Ggg... Rauhoitu nyt, ei meillä ole mitään hätää. Pieni palanen vain lohkesi", yritin rauhoitella, mutta Mitteri näytti huolestuvan enemmän. "Katso", hän kehotti osoitellen avonaista merta, jota täyttivät pienet jäälautat, joissa matkusti hoitaja tai kissa. Suuni aukesi huomaamattani, enkä saanut sitä enää kiinni, vaikka yritinkin. "Mitä on tapahtunut?" sain sanotuksi. "Kesä tuli", Mitteri arveli. Kosketin vettä, ja toden totta, se oli aivan lämpöistä! Meloin nopeasti rantaan, ennen kuin allamme ollut jääkimpale ehti sulaa kokonaan. "Hihii, tämä on hauskaa!" kuulin Nick-kisuni karjuvan takana merellä päin. Käännyin katsomaan ja huomasin, kuinka Nick ja Viiru polskivat kilpaa rantaa kohti. "Voi, kun heillä näyttää olevan hauskaa. Mene sinäkin mukaan Mitteri", kehotin, vaikka saatoin jo arvata kisuni reaktion. "En!" Mitteri karjaisi tiukkana, vaikka näinkin sen lämpimän karvaturkin huutavan vilpoisaan veteen pulahtamista, mutta fobiansa takia Mitteri pysyi kovana. "Noh, minä voin jäädä rannalle seuraksesi, eipä sattumoisin tullut otettua uikkaria mukaan, kun en osannut arvata kesän nopeaa ilmenemistä vielä aamulla", sanoin Mitterin alkaessa nauraa. "Ihanaa, kun kesä on viimein saapunut!" Mitteri huokaisi tyytyväisenä asettuen selälleen makaamaan. "Tuo näyttää hassulta, hupsu, ihana kissani", huokaisin iloisena kutitellen kisuani masusta. Mitteri otti kädestäni tiukan otteen ja purren ja raapien sitä, hän ei tainnut pitää kutituksestani. "Ai, ai, päästä irti! En kiusaa!" anelin. Mitteri rauhoittui, ja hetken päästä myös Crille saapui luoksemme. "Kenkä vähän kastui, mutta onneksi kesä kuivattaa!" hän hihkaisi. "Etkä sinä varmasti muutenkaan noita talvisaappaita käyttäisi", arvelin. "Thih, en!" Crille hekotteli. Jäin Crillen ja Mitterin kanssa istumaan pehmeälle hiekalle loppupäiväksi katsellen, kuinka Nick, Viiru ja Joika bilettivät vedessä. Mitterin mielipide päivästä: Onhan se mukavaa, että kesä tulee, mutta oli kyllä hengen lähtö lähellä jäiden sulaessa yhtäkkisesti! Sydän takoo vieläkin tuhatta ja sataa, hui! Kaikesta huolimatta oli kiva päivä. Voitin Mustan kissan, vaikka valkoinen olenkin! Heh. Nickin mielipide päivästä: Olipa hauska ja seikkailullinen päivä! Oli kiva päästä hiukan polskimaan, milloinkohan simssiliini vie minut vaihteeksi uimakerhoilemaan? Tutustuin päivän aikana Viiruun hiukan paremmin, ja hän vaikuttaa mukavalta. Voisinkohan saada hänestä ystävän? Mitä luulet, Crille, kävisikö se? |
|
|
|
| Mitteri & Kulttuurikerho Saavuin Mitterin kanssa näytelmälavalle, jossa kaikkien kulttuurikerholaisten oli määrä odotella. "Olemmekohan nyt väärässä paikassa tohlailuitesi vuoksi, eihän täällä ole ketään!", Mitteri karjaisi harmistellen. "Ainahan me olemme täällä tavanneet, ellei Crille ole sitten säätänyt omia sääntöjään", tuumailin. "Mikset voi ikinä olla ajantasalla missään?", Mitteri kysyi ärtyneenä. "No...!", päätin puolustautua, mutta samassa aloimme kuulemaan jonkun vanhan mummelin kikatusta. Kaapin takaa astelivat Mörri ja Tikkarisuu, jotka tosiaan näyttivät nauraneilta. "Eikö täällä muka ole tämän enempää väkeä?", kysyin huvittuneeksi. Väkeä oli lähtenyt niin paljon, että osassa kerhoista ei ollut oikeastaan enää yhtään jäseniä. "Ei nähtävästi", Tiksu naurahti istahtaen näytelmälavan reunalle. Rupateltuamme hetken paikalle saapuivat Crille ja Joika. "Mitäs Joika täällä tekee?", kysäisin. "Vaikka Aijca lähtikin, ei se tarkoita minunkin poistumista keskuudestanne", Joika vastasi hiukan kylmällä äänensävyllä. "Kun Viiru ei ole kulttuurikerhossa, päätin ottaa Joikan avustajakseni", Crille valaisi asiaa. "Aaa", huudahdin ihmeissäni. "Eiköhän aloiteta tunnin ohjelma!", Joika huudahti jälleen eloisan iloisesti. Minä ja Tikkarisuu kissoinemme menimme lattialle istumaan riviin kuunnellaksemme ohjantaa paremmin. "Tänään perehdymme Havaijin tunnelmaan", Crille selitti. Innostuin heti muistellessani lempiohjelmani Rantavahdit-sarjassa käynyttä havaijilaista surffaria. Lisäksi seurasin hauskaa sarjaa, Havaiji 5-0:aa. "Tänään leikimme mattojen kanssa", Joika kertoi kaivaen esiin suuren muovisäkin. Kissa kaivoi meille esiin neljä pitkää mattoa. "Ja mitäköhän me noilla matoilla sitten teemme?", Tikkarisuu kysyi ihmeissään. "Harjoittelemme surffaamista", Joika ilmoitti. "Noilla matoilla?", Mitteri ihmetteli. "Niin, surffaamisessa tarvitaan paljon tasapainoa, ja harjoittelemme nyt tasapainon pitämistä liikkuvalla alustalla", Crille selitteli. "Niin. Jakaannumme pareittain, ja vuorotellen toinen seisoo maton päällä toisen kiskoessa sitä", Joika jatkoi. "Noh, mielummin matolla kuin vedessä", Mitteri huokaisi helpotuksesta. "Nohnoh, kyllä me vielä vedellekin asti pääsemme. Mutta aloitetaan vaan näiden mattojen kanssa", Crille kertoi vinkaten silmäänsä. Huomasin Mitterin karvojen nousevan pystyyn Crillen äsken mainitseman vesi-sanan jälkeen. "Ajattele sitä kylpynä, kyllähän sinä kylvyssäkin viihdyt", rohkaisin kisuani. "Viihdyn ja viihdyn...", Mitteri mutisi. "Eipäs supista siellä, vaan aloitetaan!", Crille huudahti katsoen minuun ja Mitteriin päin. "Kokoerojen vuoksi hoitajat ja kissat ovat keskenään pareja", Joika ilmoitti. "Mitä, haukutko meitä läskeiksi?", Tikkarisuu kysyi leikillään. "Äläs isottele, ei kukaan hullu kissakaan voi jaksaa kiskoa ihmisiä", Joika puolustautui. "No niin, eiköhän aloiteta! Minä ja Joika näytämme esimerkkiä", Crille karjaisi ottaen yhden maton. Joika asettui paikalleen seisoen, ja Crille puolestaan kiskoi Joikaa huonetta ympäri. Joika pysyi taidokkaasti pystyssä, vaikka Crille teki kaikenlaisia ovelia ja yllättäviä mutkia. "Tuo näyttää helpolta! Kokeillaan, Tiksu! Minä haluan olla ekana kyydissä!", huudahtelin innoissani Tikkarisuulle, joka seurasi minua hakiessani meille mattoa. Jäin seisomaan maton reunalle ottaen surffarin asennon. "Noniin, annahan mennä! Mahdollisimman lujaa, kiitos. Haluan tuntea tuulenpuuskan ja aaltojen kuohun ja...", puhuin kunnes mätkähdin maahan. Huomaamattani Tikkarisuu oli lähtenyt juoksemaan, enkä ollut tietenkään tuurini mukaan pysynyt edes sekuntia pystyssä. "Hö! Ja minä kun luulin tämän olevan helppoa!", huudahdin masentuneena. "Ei hätää, aloitit vain liian vaikeasti, haukkasit liian suuren palan, simssiliini", Joika hössötti saapuessaan luoksemme. "Aluksi on helpompi olla kyykyssä, jolloin tasapaino pysyy helpommin. Siitä sitten lähdet pikkuhiljaa nousemaan ylemmäs", Joika selitteli. "Mitä, epäiletkö taitojani, häh?", kysyin kauhuissani. "Äskeisen jälkeen, kyllä", Joika vastasi sivistyneesti. Jäin tuijottamaan tympääntyneellä ilmeellä Joikaa, kunnes Tikkarisuu tuli luokseni. "Katso, eipä noillakaan erityisen hyvin mene". Siirsin katseeni Mitteriin ja Mörriin päin. Mitteri oli myös päättänyt olla ensimmäisenä kyydissä, mutta suuren painonsa puolesta (Mitteri on tukevahko) Mörri ei saanut liikautettuakaan kisuani paikoiltaan. Mitteri seisoi tympääntyneenä muka tajuattomana tapahtuneesta. "Voisihan tämä joskus liikkuakin", hän totesi Mörrin kiskoessa täysillä vanhuuden heikentämillä tassuillaan. "Mitteri, sinä tapat Mörrin hengiltä! Senkin lihonnut pallukka", karjaisin toruvasti. "Ehkä tosiaan olisi parempi, että minä vedän Mitteriä", Crille arveli. "Minä vedän sitten Mörriä. Pärjäättehän?", Joika kysyi vieläkin huolissaan. "Pärjätään, pärjätään", huokaisin. Nyt Joika piti minua huonona. Aikamme harjoiteltua jokainen pysyi ainakin jonkin verran pystyssä, minä tietenkin huonoiten. "Eiköhän mennä kokeilemaan aivan toisenlaisella haasteella tehtävää?", Crille ehdotti. "Niin, menemme seuraavaksi Mouruposken uimahalliin harjoittelemaan ihkaoikeiden surffilautojen kanssa!", Joika julisti. "Huh, olen kyllä aivan poikki, jäisin mielelläni kotiin kuin rasittaisin itseäni enemmän", Mörri huokaisi raskaasti. "Toki ymmärrämme, olethan jo vanha", Crille sanoi, mikä sai Mörrin helpottuneemman näköiseksi. "Ööh, jos kaikille on ok, voisin minäkin mennä viettämään tästä vapaata", Mitteri selitti katsellen sivulle. "Eikä! Sinä et ole väsynyt, pelkäät vain vettä! Ja siitäkin pelosta olisi jo aika päästä eroon!", karjaisin. "Ja muuten Crille ja Joika ovat järjestäneet ohjelman turhaan!", huudahdin. Uimahallille päästyämme maksoin sisäänpääsymaksun, sillä kerho ei halunnut kustantaa opintoretkeämme. Eihän 5 penniä mikään paha hinta ollut, me kun olemme niin rahavia. (.-D) Saatuamme koppimme avaimen katselin ympärilleni, Mitteri oli jostain syystä kadonnut jälleen. Huokaisin taas, ei kai kisuni sentään olisi voinut livistää koko uimahallista? "Mihin jäit, simssiliini?", Crille huudahti. "Tulen aivan pian, etsin vain Mitterin ensin!", kerroin. "Taasko hän ehti kadota? Kunhan saat hänet kiinni, lupaan vahtia häntä pukuhuoneessa", Joika kertoi. "Hienoa, tämän päivän onnekkain uutinen", naurahdin. Kiertelin aulaa läpi juoksennellen paikasta toiseen. Lopulta löysin Mitterin Rescue-kojun ääreltä katselemassa tavaroita silmät kiiluen. "Mitä sinä lähdit omille teillesi eksymään kuin jokin pikkukakara! Sinähän olet jo aikuinen!", huomautin. "En ole eksyksissä! Eikös aikuisilla ole muka lupa päättää omista asioistaan?", Mitteri kysyi. "Hoitajalla on aina ylin virka! Tule, mennään jo, muut odottavat!", karjaisin tarttuen ja kiskaisten Mitterin tassusta. "Minä en lähde minnekään!", Mitteri huudahti. "Tuletpahan!", vakuuttelin. "Tarkoitin, etten lähde täältä minnekään ilman pelastusrengasta!", Mitteri suorastaan kiljaisi osoittaen kojun hyllyllä olevaa puhallettavaa kumirengasta. "Aa... Lupaatko sitten tulla, jos ostan sinulle tällaisen kivan lelun?", ehdotin. "Joo, sitähän tässä yritin koko ajan selittää, mutta sinulla oli joku himputin kiire mennä!", Mitteri murahti. Nolona ostin Mitterille kumirenkaan, minkä jälkeen lähdimme etsimään muita. Lopulta seisoimme kaikki altaan reunalla. Crille oli tuonut muutaman surffilaudan, joita hypistelimme innoissamme. "Nyt ryhdymme harjoittelemaan surffausta vedessä. Aluksi voitte vaikka vain istua laudan päällä, jotta opitte pitämään sen pystyssä. Jos olo tuntuu varmalta, voitte nousta seisomaankin", Crille antoi tarkat ohjeet. "Muistakaa olla varovaisia, allas on pieni, ja törmäily vaara on suuri", Joika huudahti vielä lopuksi. "Mennäänkö samalla laudalla aluksi?" kysyin Mitteriltä. "Jos et uskalla yksin", Mitteri virnisti. "Hmmldjjnfj! En minä sitä tarkoittanut! Sinun parastasi ajattelin", murahdin. Valitsimme yhteistuumin räikeän pinkin laudan. "Mennäänkö?" kysyin tärisevältä Mitteriltä. Kisu yritti parhaansa mukaan peittää pelkonsa nyökäten vaisusti. Nostin Mitterin syliini, ja kävin istumaan laudalle. "Näetkö nyt, ei tämä ole yhtään pelottavaa", sanoin, kun olimme jonkun aikaa kelluskelleet laudan päällä. Yhtäkkiä joku heitti silmilleni vettä, jolloin menetin tasapainoni ja lauta kääntyi ylösalaisin. Päästyäni pintaan huokasin helpotuksesta nähdessäni Mitterin kelluvan turvallisesti renkaansa kanssa. Uin kisuni luo, ja nostin sen takaisin laudan päälle. "Miksi heitit päälleni vettä?" kysyin vihaisena Mitteriltä. "En se minä ollut", kisu huudahti heti. Samassa läheltä kuului Joikan naurua. "Anteeksi, en voinut vastustaa kiusausta", Joika tunnusti tekonsa. "Eihän meidän ole jo aika lopetella, kun alkaa mennä pelleilyksi tämä. Hienosti osasitte kaikki surffata, olen varma, että matkustaessanne Havaijille, ei teitä erota paikallisista!", Crille ehdotti. Sanoimme toisillemme heipat, minkä jälkeen lähdimme pukuhuoneille päin. |
|
|
|
| Konserttitarina & Mouruposken synttärit Juoksin täyttä vauhtia täpötäydet kassit sylissäni. Tänään tulisi kiireellinen aikataulu Mitterin ja Nickin keikkajärjestelyjen vuoksi. Olisi vielä monta keskeneräistä puuhaa tekemättä, ja aika kun tahtomattakin kävi niin nopeasti. Onneksi konsertti on vasta illalla, sentään jokin positiivinen asia, ehdimme järjestellä vielä koko päivän. Samassa kylmä tuuli viuhahti ohitseni, mikä sai kylmät väreet nousemaan selkääni pitkin. Suussani oleva Pirkka-purkkakin kylmettyi pidettyäni suutani hiukan raollaan. Ostan aina Pirkka-purkkaa, koska se on halvinta, enkä jaksa kuluttaa vähäisiä rahojani johonkin purkkaan. Lumi narisi jalkojeni alla, kiristin jälleen tahtiani toivoen pääseväni mahdollisimman nopeasti perille. Mielessäni kävivät taas ne turhauttavat kysymykset talvesta, miksi sen piti aina tulla, ja miksi silloin on liian kylmää, olisi kivempi elää pelkkää kesää. Hetken päästä Mouruposken komea talo osui silmiini, ihanaa, pääsisin viimein sisälle lämpimään! Saavuin Mitterin ja Nickin huoneeseen, jossa oli hiljaista. Kisuni nukkuivat vielä. Oli kurjaa tuottaa pettymys, mutta minun täytyi herättää heidät. Olisi kaikkien edunmukaista, että asiat olisi hoidettu ennen iltaa ja esiintymistä. Kävelin Nickin viereen, ja sytytin yöpöydällä olevan lampun. "Herää, Nick. On aamu, ja meillä on vielä paljon tehtävää ennen iltaa", sanoin ravistellen kisuani. "Ääh... Vielä minuutti", Nick pyysi hiljaisella unisella äänellään kääntäen kylkeään. "Ei sitten mitään ylipitkiä minuutteja", muistutin kävellessäni jo Mitterin luokse. "Herätys, on jo aamu!" huudahdin toiselle kissalleni. "Mene pois, tyhmyri!" Mitteri puhui. "Mitä, haukutko minua tyhmyriksi?!" suutuin, ja kiskaisin peiton Mitterin päältä. "Se oli vain unta. Hiukan positiivisuutta, niin olisi mukava", Mitteri murahti. "Anteeksi, mutta olen itsekin hiukan kireä, meillä on niin paljon hommia. Missä se Nickin on?" puhuin kyllästyneesti. Vilkaisin Nickin nukkumapaikalle, ja raivostuin nähdessäni hänet yhä siellä. "Nick! Piti herätä!" karjaisin, mistä Nick pomppasi pystyyn pelokkaana. "Minä... minä olin koko ajan nousemassa, lepuuttelin vain silmiäni", Nick selitteli. "Niin vissiin. Noh, tulkaahan sitten. Meillä on hommia keittiössä, lupauduin nimittäin tarjoamaan kaikille osallistuville mehun ja herkun, enkä voinut arvatakaan, kuinka moni haluaakaan tulla keikallenne, joten... Meille tulee leipomishommaa", selitin mahdollisimman nopeasti, se ei kuitenkaan auttanut. "Mitä?!" Mitteri ja Nick huusivat yhteen ääneen. "Tietysti sinun täytyi arvata, että keikallemme tulee paljon väkeä, olemme niin hyviä!" Nick muistutti. "Miksi meidän muka pitää tehdä ne herkut? Olemme tähtiä, eikä meidän tarvitse tehdä mitään! Sinun olisi pitänyt palkata joku ammattilainen auttamaan. Saat hoitaa homman yksinäsi, me emme tule", Mitteri kertoi. "Huoh... Nick, te ette ole maailmankuuluja, enkä mitenkään voinut tietää, että lähes koko Mouruposki haluaa osallistua keikallenne. Ja Mitteri, ikäväkyllä, jos ne ruoat eivät valmistu, täytyy meidän varmaankin perua koko keikka, sääli teille, ensi-iltanne ja kaikki..." perustelin. "Ei! Ei! Kyllä me autamme!" kissat karjahtivat jälleen yhteen ääneen. Naurahdin. "Mennäänpäs keittiöön", kehotin, niin lähdimme peräkkäin kulkemaan pitkin käytäviä. Keittiössä otimme esille kaikki tarvikkeet, joita tulisimme tarvitsemaan värikkäiden muffinien tekoon. Olin aamulla käynyt S-marketista ostamassa kaiken, netistä olin löytänyt hauskan ohjeen Dansukkerin sivulta. "Mitä pitää tehdä ekana?" Nick kysyi innokkaana. "Laitatte suojahanskat käteenne, kukaan ei halua karvakakkuja", kerroin. Mitteri ja Nick nappasivat kumihanskat pöydältä, ja asettivat ne tassuihinsa. Minun piti auttaa Nickiä, sillä hänen kyntensä jäi kiinni hanskaan. "Koska meidän kynnet leikataan?" Mitteri kysyi kauhistellen vanhuuden pilaamia kynsiään. "En tiedä, tänään ei ainakaan ehdi. Voisitte pojat sulattaa margariinin ja lisätä maidon. Muistakaa tehdä kolminkertainen annos, jotta kaikille varmasti riittää. Minä vatkaan munat ja sokerin kuohkeaksi vaahdoksi", selitin työnjaon, ja ryhdyin hommiin. "Onneksi meillä on nämä suojahanskat, ettei vaan rasvaa mene vahingossa tassun väliin", Nick totesi. "Sanos muuta. Muistatko, mitä simssiliini meille sanoi?" Mitteri kysyi hiukan unenpöppörössä, hän ei ollut vieläkään herännyt täysin. "Jotain rasvaklimpistä ja maidosta. Ne piti kai paistaa", Nick totesi. "Ei sitten muuta kuin paistinpannu esiin", Mitteri komensi. En kuullut kissojen keskustelua, sillä minulla oli vatkaus menossa. Syrjäsilmällä vilkaisin kissoihin päin, ja kauhistuin kun näin niiden kaatavan maitoa paistinpannulle. Huomioni kiinnittyi kissoihin, ja unohdin täysin keskittyä vatkaamiseen. Seuraukset olivat tietenkin sotkuiset, taikinaa lenteli vatkauskulhon yli. Lopulta älysin sammuttaa vatkaimen, ja kiiruhdin sitten kissejen luo uunille. "Mitä te oikein teette?" kysyin. "Paistamme maidon tietenkin!" Mitteri ilmoitti. "Voi kisuseni, kun ne pitää tehdä kattilassa", selitin. "Hyvähän sinun on neuvoa, katsoisit itseäsi", Nick tirskui. Katsoin itseeni, ja huomasin olevani täysin vaahdossa. Repesin suureen nauruun, että koko keittiö raikui. "Tosiaan, ehkä meidän pitäisi käydä näitä ohjeita yksityiskohtaisemmin, emmehän kukaan ole mitään huippukokkeja", naurahdin jälleen, kissat olivat samaa mieltä kanssani. Jatkoimme työntekoa niin pitkälle, että olimme saaneet ne uuniin. Niiden paistuessa siivoilimme samalla aiheuttamiani sotkuja vaahdon kanssa. Olimme juuri hinkkaamassa vielä viimeistä likaista kohtaa lattialta, kun keittiön ovi kävi. Nostimme katseemme lattialta, ja huomasimme tulijoiden olevan Koukero ja Pontsu. "Oi, Koukero ja Pontsu! Kuinkas te näin aikaisin olette liikkeellä?" huudahdin iloisesti. "Ai tekin olitte täällä, tulimme vain hakemaan jemmaamamme suklaadonitsit jääkaapista, Pontsulle tuli nälkä kesken unien", Koukero selitti. "Niin, mä suostuttelin Koukeron hakemaan ne ihan aamusta, vaikka hän olisi halunnut nukkua!" Pontsu naureskeli. "Hyvä suunnitelma, mutta ethän rääkkää Koukeroa liikaa tempauksillasi?" kysyin huolestuneena. "No en, en. Koukero on kiva hoitaja!" Pontsu ilmoitti mennen halaamaan Koukeroa lujasti. Hymy suli pakostikin kasvoilleni, onneksi olin suositellut hoitolaa Koukerolle! "Me tästä lähdemmekin takaisin huoneeseemme", Koukero ilmoitti. "Heippa ja hyvät aamuherkuttelut!" toivotin. Koukero heilutti omaakin kättänsä ja poistui paikalta. "Eivätköhän nämä ole valmiit koristelulle", totesin haistellen uunista tuoksahtaneen maukkaan hajun. "Päästäänkö me viimeinkin koristelemaan niitä!?" Nick huudahti onnessaan. "Toki, koristelkaa niitä näillä pinkeillä ja oransseilla hileillä", kehotin. Kisut ryhtyivät heti hommiin, joten minä pääsin aloittamaan mehujen kaatamisen laseihin. Löysin kaapista kivat ja arvokkaannäköiset lasit, ajattelin voivani käyttää niitä hyödyksi. Pian olin kaatanut mehut laseihin, ja kisutkin olivat saaneet koristelun valmiiksi. Olimme juuri lähdössä viemään niitä takapihalla odottavaan rekkaan, joka veisi tarjoilut sitten teatteri Kissansilmään, kunnes kuulutus raikusi huoneeseen Aijcan iloisella äänellä: "Hyvää huomenta hyvä Mouruposken väki, toivotan kaikki tervetulleiksi Mouruposken puolivuotis synttäribileisiin, jotka alkavat hetken kuluttua! Saapukaa siis kiireisesti Juhlatupaan, jossa Joika on järjestänyt meille ohjelmaa! Kuulutus päättyy." "Miten ehdimme valmistautumaan illan konserttiin, jos meidän on juhlittava?" Nick parkaisi onnettomana. "Niin, ensi-iltamme on meille tärkeä!" Mitteri huudahti. "Rauhoittukaa, ehditte varmasti valmistautua ajoissa, konserttinnehan alkaa vasta illalla, tuskin synttäribileetkään koko päivää kestävät", totesin. "Eli mennään vaan juhlimaan, ehkä näkisin siellä Pian..." Nick suunnitteli tyytyväisenä. "Niin, mitähän Mirrelle ja Murrellekin mahtaa kuulua?" Mitteri innostui. "Ei muuta kuin menoksi!" huudahdin, ja kaikki poistuimme huoneesta kohti juhlatupaa. Kukaan meistä ei kuitenkaan ollut huomannut kaapin päällä kiiluvaa silmäparia. "Hehheh, vihdoinkin ne lähtivät. Nyt tämän keittiön pomo olen minä!", olento ajatteli. Juoksentelimme käytävällä, jostain syystä oli erityisen hiljaista, eikä ketään näkynyt missään. Ihmettelin, sillä usein ennen tämmöisiä tapahtumia, oli kaikkialla ruuhkaa, hoitajat kissoineen säntäilivät ympäri rankennusta, mutta nyt ei näkynyt ketään. Samassa huomasin Anytimen kävelevän toisella puolella käytävää. "Any!" karjaisin, milloin sain Anytimen huomion itseeni. "Ai simssiliini, sinua ei olekaan aikoihin näkynyt", Anytime huudahti. "Niin, vietin joulun kotona", selitin. "Tosiaan, minä kävin täällä joka päivä", Anytime naurahti. "Ei minua täällä ole kaivattu, kisut ovat treenanneet vaan tulevaa konserttiaan varten, olisin ollut vain tiellä", huomautin. "Niinpä", Mitteri kommentoi. "Mitteri, minne kadotit Nickin ja Pian? Hehän olivat tässä aivan hetki sitten", totesin kummastuneena katsellen ympärilleni. "No ne meni tonne nurkan taakse. Näkisinpä minäkin jo oman Mirruskani", Mitteri haaveili. "Tosiaan, oletko nähnyt Rassea?" kysyin Anytimeltä. "En ole, täällä on muutenkin autiota. Mitä on tekeillä?" Anytime kysyi. "Älä minulta kysy, olen aivan pihalla", harmittelin. "Eiköhän se kohta selviä tulevissa juhlissa", Anytime veikkasi. "Tosiaan. Nick ja Pia, tulkaa esiin! Tiedän teidän olevan siellä!" kailotin käytävällä saadakseni edes jotakin äänähdyksiä aikaan. Nurkan takaa Nick ja Pia kävelivät tassu tassussa (käsi kädessä). "Kutsuttiinko meitä?" Pia kysyi hölmistyneenä. "Jep, ne juhlat alkavat, ellette jo unohtanut", Anytime naurahti. "Pahus, niin taisi päästä käymään... Niin sitä käy hyvässä seurassa", Nick sanoi vilkuillen Piaan päin. "Eiköhän sitten mennä, ennen kuin unohdatte nimennekin", ehdotin. Lähdimme porukalla kävelemään kohti juhlatupaa. Juhlatuvassakin oli autiota, vain muutama hoitaja kissoineen oli täyttämässä suurta huonetta. "Mitä on tekeillä? Arvostavatko kaikki tosiaan Aijcaa niin vähän, että jättävät tulematta bileisiin? Törkeää!" raivostuin. Samassa tunsin nykimistä kengässäni. "Mennään simssiliini, kaikki ovat tuolla jo istumassa, ja he tuijottavat tänne päin", Nick ilmoitti. "Oho", minulta pääsi. Jopa Anytime oli ehtinyt luikahtaa istumaan penkeille muiden seuraan. Nolona johdatin omat kissanikin istumaan penkeille. Huomasin uudet kasvot, ja menin innoissani ihmisen viereen istumaan. "Terve, minä olen simssiliini, ja tässä ovat kissani Mitteri ja Nick", esittelin meidät. Ikävä kyllä huomasin vieressäni vain Mitterin, Nick oli taas karannut Anytimen ja Pian luokse. "Tai siis, minulla on toinenkin kissa, hän meni vain tapaamaan ystäviään", selitin. "Okei, minä olen Löllö, ja tässä on kissani Muru", Löllö esitteli itsensä ja kissan. Enempää emme ehtineet kuiskia, kun kuulimme mikrofonin paukahtavan. "Tervetuloa Mouruposken puolivuotissynttäreille viettämään hauskaa aikaa keskenänne! Ennen sitä minun on kuitenkin kerrottava ikäviä uutisia... Tähän lähelle perustettiin toinen kissahoitola, joka veti puoleensa suuren osan tämänkin hoitolan hoitajista ja kissoista. Minullakin on heitä ikävä. On kuitenkin ilo huomata, kuinka moni jäi vielä tännekin", Aijca puhui. "Mikä ihmeen hoitola?!" tuhahdin ihmeissäni, olin tapani mukaan taas tietämättömänä uusimmista uutisista. "Se uusi hoitola, näin senkin, mutta halusin tulla ennemmin tänne Murun kanssa", Löllö selitti minulle viisaampana. "Ahaa, sen takia täällä onkin näin vähän väkeä", totesin. "simssiliini! simssiliini! Missä Mirre ja Murre ovat?!" Mitteri kauhisteli paniikissa tarttuen käteeni erittäin lujin ottein. Katselin ympärilleni, enkä myöskään nähnyt Rassesta vilaustakaan. "Tähän täytyy olla järkevä selitys, ei Rasse voisi lähteä täältä", rauhoittelin kisuani, muttei tämä saanut Mitteriä paremmalle tuulelle. "He ovat menneet sinne toiseen hoitolaan, ja jättäneet minut nyt ihan yksin!" Mitteri parkaisi onnettomana. "Voi pikkuinen, ei kukaan voisi tehdä sinulle mitään niin kamalaa", lohduttelin. Mitteri pomppasi syliini vaikeroiden. "Mennään kysymään Aijcalta, sillähän se selviää!" totesin huolettomasti, toisin Mitteri näytti entistä huonovointisemmalta. Lähdimme kävelemään puhetta pitävän Aijcan luokse yrittämättä olla pitämättä suurempaa huomiota. Ollessamme viimein Aijcan kohdalla, hän huudahtikin kovaäänisen pirteästi mikkiin: "Ai niin!" Säikähdin niin, että pomppasin varmaan puoli metriä ylöspäin. "Tänään illalla Teatteri Kissansilmässä järjestetään Nickin ja Mitterin konsertti. Kaikki, jotka ovat ostaneet liput, ovat tervetulleita sinne! Sääli vain, että niin moni kissa ehti lähteä, mutta onneksi liput ovat sentään ostettu ennakkoon, joten Mitteri ja Nick saavat kaikki lipputulot, vaikka kaikki kissat eivät saapuisikaan paikalle. Nyt kuitenkin Joika alkaa pitämään kaikenlaisia leikkejä kanssanne, joten nauttikaa vaan ajastanne!", Aijca puhui, jolloin sain taas tasattua kiihtynyttä hengitystäni. Lopetettuaan puheen Aijca laskeutui lavalta luoksemme, ja kysyi: "Oliko teillä jotain asiaa?" "Tuota, kummastelimme, missä mahtaa olla Rasse kissoineen", kerroin asiani lyhyesti ja ytimekkäästi. Aijca katsoi ensin minua ja sitten Mitteriä tehden surkean ilmeen kasvoilleen. "Tosi kurjaa, mutta Rasse erosi täältä, ja meni sinne toiseen hoitolaan", Aijca pahoitteli. "Minä arvasin!" Mitteri karjaisi parkaisten jo aivan selkeästi. "Voi pientä, ei hätä ole tämän näköinen. Kaikki kääntyy varmasti vielä parhain päin", rauhoittelin. "Eikä ole! Minä haluan olla nyt yksin!" Mitteri ilmoitti hypäten pois sylistäni. Katselin sen vaimeita ja surkeita askelia matkatessaan juhlasalin syrjäisimpään nurkkaan. "Voivoi, ei ollut kiva yllätys Mitterille", Aijca totesi harmillisesti. "Sanos muuta, haluaakohan hän edes esiintyä tänään tuollaisen pettymyksen jälkeen?" mietiskelin. "Mutta antaa Mitterin miettiä näitä juttuja nyt aivan yksikseen, mennään me pitämään hauskaa muiden kanssa!" Aijca ehdotti. Hän lähti juoksuun ja kiskaisi minut mukaansa. Ensiksi leikimme tuolileikkiä, mikä minun osaltani päättyi aika mielenkiintoisin merkein. Istuin tuolille niin voimalla ja tunteella, että tuoli lensi nurin, ja minä puolestani viskouduin aivan toiselle puolelle huonetta. Hädissäni lähdin takaisin tuolille, mutta Muru oli jo ehtinyt istahtaa tilalleni. "Ihan tyhmä peli", totesin ärsyyntyneen ja huvittuneen sekoitteisesti. "Tai sitten kyseessä oli vain tyhmä pelaaja", Nick vitsaili. Katsoin kisuani kauhuissani, mutta en jaksanut sanoa mitään puolustautuvaa kommenttia. Nick puolestaan oli tehojuoksija, hän ehti aina jokaiselle tuolille ennen muita. Hän putosi vasta fiinaalinelikossa, kun Joika oli hitusen nopeampi. Lopulta voittajaksi ilmeentyi Pia, jota Nick meni heti onnittelemaan. "Olit loistava! Voittaja-ainesta", Nick kehui. "Kiitos", Pia vastasi pää pystyssä, Aijca oli antanut hänelle palkinnoksi karkin. Seuraavaksi leikimme Kissan häntää, jossa tarkoituksena oli kiinnittää irtohäntä seinällä sijaitsevaan kissan kuvaan, silmät sidottuna tietenkin. Kaikki repesivät raikuvaan nauruun, kun Mörrin yritys osui suoraan kissan kuvan nenään. Eipä minunkaan yritykseni paremmin mennyt, kävelin hiukan kuvan ohi, ja tökkäsin hännän seinällä koristavaan tauluun. Pikku-Pontsu taas oli niin lyhkäinen, että sai hännän kurottamallakin vain kissan takatassuun, hän ei edes ylettänyt hännän korkeudelle. Lopulta voittajaksi selviytyi Tuitikki, jonka hännän laitto oli osunut melkein kohdalleen. Tuitikkikin sai palkinnoksi herkku-namin! Seuraavaksi leikimme pallon puhkomis-peliä, jonka tarkoituksena oli saada ilmapallo rikottua, ja jotta se ei kävisi niin helposti, oli kynsien käyttö kielletty. Se tuottikin hankaluuksia kissoille, jotka olivat meitä hoitajia pienempiä ja kevyempiä (en hauku ketään läskiksi!!), ja jotka olivat tottuneet käyttämään kynsiään joka asiassa. Pienikokoisimmat lentelivät palloineen ympäri juhlahuonetta yrittäessään saada vahvemman iskun loikkaamalla pallon päälle. Minä olin juuri istumassa pallon päälle, kunnes tuulenpuuska yltyi huoneessa tempaisten palloni mukanaan. Yritin tavoittaa sitä, mutta se lensi juuri pois juhlahuoneen aukijätetystä ovesta. Lähdin tietenkin hakemaan sitä kontaten tyhmän näköisesti, ja käytävällä silmiini osui yllättäen Hiltsu. "Hiltsu, mitä sä täällä teet?" kysyin kummissani. Suljin silmäni, ja avatessani ne uudelleen huomasin Hiltsun kadonneen mystisesti. Olin varmaankin vain kuvitellut. Tultuani takaisin juhlahuoneeseen, oli voittajaksi selviytynyt jo Viiru! Hän oli ovelasti ajanut pallonsa päin kaktusta, ja voitto hyväksyttiin, sillä kaktuksen käyttö ei ollut kielletty säännöissä. Viirukin sai Aijcalta namin. Kesken leikkien päätin käydä katsomassa välillä Mitteriä, joka mökötti vieläkin nurkassa yksikseen. "Mitä teet?" kysyin huomatessani Mitterin kädessä vesiväripensselin ja paperiarkin. "En mitään!" Mitteri heti huudahti piilottaen teoksensa pois silmistäni. "Okei, tulisit syömään vähän kakkua, tarjoilut alkavat kohta. Muut kissat saavat sinut varmasti paremmalle tuulelle. Eikä sitä keikkaa ole pakko pitää, ymmärrän kyllä, ettet jaksa juuri nyt, ja...", pölisin, kunnes Mitteri keskeytti minut. "Mitä? Tietenkin haluan pitää sen keikan, sehän on ensiesiintymisemme! Mikään ei saa minua pois musiikin luota, eivät edes Mirre ja Murre. Valmistelisin tämän jutun mielellään loppuun, eikä taiteilijamasuni tee mieli kakkua!" Mitteri selitti. "Okei, ehkä ihan hyvä, näytätkin hieman tukevankokoiselta, ehkei kakku muutenkaan olisi tehnyt sinulle hyvää", totesin. Mitteri mulkaisi minuun julmalla ilmeellä keskittyen sen jälkeen jälleen omiin puuhiinsa. Menin kakkukesteille muiden seuraan. Päätin ottaa ison palan kakkua, sillä se näytti niin herkulliselta. Ottaessani palaa onnistuin kuitenkin sortamaan koko kauniin kolmikerroskakun. Tajusin vasta sitten, että olisi ehkä kannattanut ottaa kakkua ylimmästä eikä alimmasta kerroksesta, minä ja viisauteni = oiva yhdistelmä. Näin Nickin ja Pian syövän kahdestaan nurkkapöydässä. Juuri sillä hetkellä tunsin erkaantuneeni toden teolla kissoistani, Nick kertoi nykyään kaikki salaisimmat juttunsa Pialle, ja Mitterikin purkasi tunteitaan mielummin paperille kuin rakkaalle hoitajalleen. "Mitä sinä simssiliini siellä yksin seisoskelet? Tule meidän kanssamme syömään!" Momiji huudahti minulle. Liityin mielelläni muiden seuraan, ja juttelimme hauskoista asioista liittyen Mouruposkeen. Keskustelua kertyi myös hiukan ikävimmästäkin aiheista, kuten uudesta kissahoitolasta, johon suurin osa Mouruposkenkin kissoista oli karannut hoitajineen. "Ihan tyhmä se uusi hoitola, sen nimikin on matkittu ihan Mouruposkesta, sen nimi on Poskimouru", Tuitikki sanoi. Tuitikki ja Tikkarisuu olivat kaikista raivokkaimmat uutta hoitolaa kohtaan, sillä heidän Sini-kaverinsa oli vaihtanut sinne. "Me ei olla enää väleissä!" Tikkarisuu kertoi julkisesti meidän muiden ihmetellen silmät pyöreinä. (huom. Kyllä te oikeasti saatte olla väleissä, tämä on vain tarinassani. .-D) "Olisivat ennemmin vaikka Mourupossu", Jorma ehdotti, milloin koko porukka repesi nauruun. Aijca kuitenkin keskeytti naurume puhumalla mikkiinsä: "Kakut ovat nyt syöty, ja on aika aloittaa synttäribileiden disko, johon vain kissat ovat kutsuttuja, me hoitajat voimme jäädä siivoamaan vaikkapa tuota, öh, sortunutta kakkuläjää." "Voi nolo", ajattelin, kaikki oli minun syytäni. Samassa Nick tuli luokseni. "Minä menen Pian kanssa diskoon", hän ilmoitti. "Ehei, meidän on kyllä mentävä valmistautumaan ensi-iltaanne varten!" huomautin. "Höh", Nick totesi, muttei kuitenkaan vastustellut enempää, kisut himoitsivat esiintymistään niin kovasti, että olivat valmiit luopumaan vaikka mistä sen eteen. Hain vielä Mitterin, ja lähdimme kaikki keittiöön pakkaamaan ruokia kuorma-autoon. Avatessamme keittiön oven, osui silmiimme katastrofi. "Missä kaikki leivokset ovat? Minun mielestäni me teimme kyllä paljon enemmän näitä", Nick kauhisteli. Samassa yläpuoleltamme alkoi kuulua naurua. Nostimme katseemme kohti kattoa, ja näimme lampun päällä istuvan Raimo-apinan. "Raimo! Oletko sinä tehnyt jotain leivoksillemme?" Mitteri karjaisi. "Thihhih, kyllä vaan", Raimo paljasti."Mitä niille teit?" kysyin. Raimon älykkyys ei ollut ehkä parhaimmasta päästä, se alkoi nimittäin selostaa tapahtumia. "Piilotin ne tuolla ulkona olevaan kuorma-autoon, jottette löytäisi niitä. Lisäksi söin niistä melkein puolet, kheh" Raimo naureskeli. "Voi kiitos avusta, Raimo!" huudahdin. Sekä Raimo, että kissani katsoivat minua kummissaan. Iskin niille silmää, ja jatkoin puhumista Raimolle. "Teimme leivoksia hirveän paljon, mutta meille selvisikin, että osa hoitolan väestä on lähtenyt, joten nyt leivoksia on varmasti sopivasti. Lisäksi meidän oli tarkoitus kantaa ne sinne kuorma-autoon, ja sinä hoidit jo senkin urakan puolestamme! Kyllä sinä sisimmässäsi olet hyvä apina", kehuin. Raimo näytti ärsyyntyneeltä, sen kiusaamis-suunnitelma ei ollutkaan toiminut niin kuin piti. "No, ihan sama, mutta mehunne ovat kyllä ihan pilalla, heh", Raimo kertoi lähtien huoneesta. Siirryimme juomien luo, ja ainakin päältä päin ne näyttivät ihan normaaleilta. "Pitäisikö meidän maistaa varmuudeksi, jos maussa on jotain vikaa?" Mitteri ehdotti. "Niin on varmasti parasta", Nick oli samaa mieltä. Otettuani kulauksen kummastelin mehun poreilevaa makua. "Nyt keksin! Mehulaseihin on lisätty sihijuomaa!" Nick huudahti. Oikeastaan maku oli aina hauska, mehumme olivat muuttuneet limuiksi! Kävelimme tyytyväisenä pois keittiöstä, olimme saaneet kokkailut nopeammin suoritettua kuin olimme arvelleetkaan. "Nyt kun olemme niin suuressa etuajassa aikataulussa...", aloitin kunnes Nick keskeytti minut. "Voisimme suunnata bileisiin juhlimaan muiden kanssa?" Nick kysyi virnistäen anovimmillaan ilmeellään. "Ei, ajattelin meidän voivan aloittaa keikalle siistiytymisen hyvissä ajoin, jotta ehdin varmasti kiinnittää nämä kaikki koristeet, joita shoppailin marketista", kerroin. Kissat näyttivät ensin närkästyneiltä, ja lopulta näyttivät kieltä idealleni. "Älkäähän nyt, siitä tulee hauskaa! Ettehän te nyt halua näyttää kaamealta ensimmäisen esityksenne aikana!" huomautin, mikä sai kissoihin hiukan uutta innostusta. "Okei, tiedetään. Ei muuta kuin vessaan, että tämä on sitten nopeasti ohi...", Mitteri huokaisi pelosta täristen. "Hienoa", kommentoin itsekin. Lähdimme vessaan, ja kissat lupautuivat kylpeä samaan aikaan. Mitteri kuitenkin marisi, että oli jo aikuinen, ja pystyisi peseytymään yksin ilman ylimääräisiä avustuksia. Suostuttelin hänet ajan- ja shampoosäästöjen perusteella kylpemään Nickin kanssa samalla kerralla. Kylpeminen menikin taas veden ja vaahdon kanssa leikkimiseksi. "Käytämmekö sitä uutta saippuasettiäni?" Mitteri kysyi. "Toki, mansikan tuoksuinen shampoo onkin niin miehistä, sopii mainiosti keikalle!" huudahdin. "Miauhrr", Mitteri murahti, minä kuitenkin vain naurahdin. Minkäs kisuni sille mahtoi, että piti pinkeistä väreistä ja niiden tuoksuista. Tänään pesin kisujeni turkin ekstramäärällä saippuaa, jotta ne varmasti kiiltelisivät kauniisti yleisölle. Pienen kuivattelun jälkeen aloimme laittaa turkkia esiintymiskuntoon. Harjasin niiden turkin omilla harjoillaan, minkä jälkeen kaivoin ostoskassista suloiset pikku kammat. "Näillä on tarkoitus harjata pää-alueen turkkia", selitin ojentaessani kummallekin omat kampansa. "En ymmärrä, miksemme voisi harjata noilla toisilla?" Nick ihmetteli. "Koska näillä saa paremmin aseteltua karvoja joihinkin tiettyihin asentoihin", valaisin asiaa, mutteivat kissat vieläkään ymmärtäneet. "Suunnittelin ja tein suunnitelmia mahdollisista "kampauksistanne", pujoittaisin turkkiinne kaikenlaisia helmiä koristeeksi", kerroin. "Sinä ja sinun ideasi", Nick totesi kyllästyneesti. "Älä nyt, ei siihen paljoa helmiä tule, Mitterin karvoihin suunnittelinkin niitä enemmän", sanoin. "Okei, pääasia, että keikka onnistuu, tee mitä lystäät", Nick sanoi. Jopa Nick luotti kykyihini. Jäädessäni haaveilemaan jotain omiani, oli Nick penkonut laukustani jälleen jotain. "Mikä tämä on?" hän kysyi silmäillen vekotinta. "Se on karvankuivauskone, ostin semmoisenkin varmuuden vuoksi, jos meille olisi tullut kiire. Tänään emme kuitenkaan sitä nähtävästi tarvinneetkaan", totesin hiukan harmistellen. Nick alkoi räplätä laitetta, ja hetken päästä jokin mutteri pongahti ulos koneesta. "Anteeksi, laitan sen kyllä takaisin! Kun en ole aikoihin päässyt keksijäkerhoon, keksijänhimoni yllytti minut tutkimaan tämän hauskan vekottimen mekanismia", Nick selitti hädissään. "Ei se haittaa, yritetään ehtiä jossain vaiheissa kerhoissakin käymään", rauhoittelin. "Jee!" Mitteri ja Nick huudahtivat yhteen ääneen. Nick jäikin pulaamaan hetkeksi karvankuivauskoneen kanssa, kunnes hän oli saanut mutterin taas kiinni. "Katso simssiliini, kokeillaan, toimisiko se!" Nick huudahti. Käynnistin vehkeen, ja huonoksi onneksi se alkoi imemään Nickin karvoja sisäänsä. "Apua! Ääk! Iik! simssiliini, sammuta se kone!" Nick karjui lohduttomana. Onneksi Off-nappula toimi tavalliseen tapaan, ja Nick pelastui. Silloin huomasimme jotain erikoista. Karvat, jotka olivat olleet koneen käsittelyssä, olivat kihartuneet. "Nick, taisitpa muokata koneesta kihartimen kuivaamisen tilalle!" huudahdin innostuneena, olipa Nick ollut fiksu! "Voisimme kihartaa koko "tukan" ", Mitteri ehdotti. "Hieno ehdotus, pidän käkkäräpäistä, paitsi Seposta...", totesin innoissani. Niin kiharsimme Nickin ja Mitterin turkin, ja kisuni näyttivät loppujen lopuksi siltä, että heillä oikeasti kasvaisi kiharaa karvaa päästä. "Emmeköhän ole valmiit lähtöön!" ehdotin. "Joo!" Nick ja Mitteri karjaisivat tyytyväisinä samanaikaisesti. Saavuimme pihalle kuormurin luo. Siellä Koukero jo seisoskelikin kyllästyneen näköisenä kyyläillen kelloaan. Olin pyytänyt isiä viemään meidät teatteri Kissansilmään ruokinemme, sillä enhän minä osannut vielä ajaa! Vaihdoimme pari sanaa, minkä jälkeen hyppäsimme kaikki auton kyytiin. "Harmi, kun et pääse konserttiimme, Pontsu on varmaan herkästi väsyvä kisu", Mitteri harmitteli. "Noh, ymmärtäisinköhän minä muutenkaan musiikkianne, minä kuuntelen vain suomalaista iskelmää. Eikös se Seppokin kuunnellut sitä?", Koukero naureskeli. "Ei, Seppo kuuntelee vain suomalaista iskelmää, jota miehet laulavat", korjasin painoittaen lauseen loppua. "Mutta minähän voisin laulaa sinulle koko matkan ajan! Silloin saisit kuulla otteita uudelta levyltämme", Nick sanoi, ja ennen kuin kukaan oli ehtinyt vastata mitään, oli hän jo alkanut kailottaa lauluja. Kuuntelimme sitten koko matkan Nickin mahtavaa ääntä, ja hytkyimme musiikin tahdissamme innoissamme. Kisu tosiaan osasi hommansa! Matka kului joutuisasti, ja perille päästyämme kiitin Koukeroa kyyditsemisestä. Koukeron lähdettyä kiikutimme ruoat oikeisiin paikkoihin, joista vieraiden olisi niitä hyvä ottaa. Sen tehtyämme siirryimme takahuoneeseen, jossa oli kaikenlaisia näyttelijöiden roolivaatteita ym. rekvisiittaa, mutta me emme niitä tarvinneet käyttöömme. "Noniin kisut, mentäisiinkö katsomaan sitä uutta "lavaanne", hei, miksi olette ottaneet kaikki roolivaatteet ulos kaapista?" kysyin ihmeissäni. Kisut istuivat edessäni suuren vaatemuurin keskellä, ja näin lyhyessä ajassa olivat onnistuneet jo sotkemaan kaiken... "No...kun, minä otin yhden paidan, ja sitten kaikki tippui", Nick harmitteli. "Noh, mitäs yhdestä vaatemuurista, on minulla kotonakin semmoinen", naurahdin. "Eikö olisi muuten siistiä pukeutua esityksen ajaksi joihinkin näistä?" Mitteri kysyi. "Et voi olla tosissasi. Silloin kaikki vieraat luulisivat tulleensa väärään paikkaan! Mitä jos mentäisiin vain tutkimaan sitä lavaa?" ehdotin, ja lopulta kissat suostuivat. Päästyämme lavan luokse jäimme ensimmäisenä ihmettelemään kaikkia upeita valoasettimia, katsomoon mahtuisi ties kuinka moni, ja kaikki näytti loistavalta! "Katso, tuonne on laitettu ne stereot, jotka ostimme Syysmarkkinoilla Tiksun kojusta!" Nick huomautti hyvämuistisena. "Aivan, ajattelin, että olisi kätevämpää käyttää omia välineitä kuin vuokrata jostain kalliilla", selittelin. "Vau, täällä ovat myös pianon koskettimet! Aivan ikiomani", Mitteri lesosi ylpeänä. "Illasta tulee mahtava, tunnen sen jo nyt!" Nick karjaisi onnekkaampana kuin koskaan. "Aivan, meidän pitäisi vielä käydä läpi illan ohjelmaa ja muuta, tässä on vielä hetkisen aikaa ennen h-hetkeä", muistutin, ja paneuduimme ohjelmaan muutamaksi toviksi. Ilta alkoi jo häämöttää, kun hoitajat kissoineen saapuivat toistensa jälkeen teatteri Kissansilmään. Me katselimme Mitterin ja Nickin kanssa tapahtumaa ikkunasta sisältä käsin. "Tämä on käsittämätöntä, suorastaan tassuttamatonta. Heitä tulee lisää", Nick ihasteli. "Katso Nick, Pia vilkuttaa sinulle", huomautin. "Missä? Missä? Minun on heti lähdettävä tervehtimään häntä!", Nick karjaisi ollen jo lähdössä, kunnes Mitteri nappasi pentuaan niskavilloista. "Et varmasti mene, me ilmestymme coolisti näyttämölle kuin oikeat rokkitähdet!" Mitteri kertoi oman teoriansa. "Mutta!", Nick koitti keksiä puolustelua omalle näkemykselleen. "Minä olen huoltajasi, ja saan päättää", Mitteri ilmoitti. "Höh", Nick sanoi nyrpistäen kuonoaan. "Ehdit kyllä nähdä hänet tämän päivän aikana", Mitteri muistutti, mikä sai Nickin jälleen hyvälle mielelle. "Mennään, kohta teidän on noustava lavalle", hoputin, ja lähdimme kohti esiintymislavaa. "Voi että minua jännittää! Laulaa niille kaikille", Nick kauhisteli. "Älä nyt, hyvin se menee!", Mitteri kannusti. "Hyvähän sinun on siinä viisastella, saat olla koko ajan takana koskettimiesi kanssa. Minä taas joudun eteen lauluni takia", Nick huomautti. "Noh, jos olisit takana, et näkisi Piaa niin hyvin...muista se", Mitteri rohkaisi, jolloin Nickin silmät kirkastuivat. "Niin tosiaan, tämä on kunnia!", hän julisti. "Ei muuta kuin menkää ja valloittakaa lava!", kehotin. "Mutta ei se noin vain onnistu! Jonkun täytyy olla esittelemässä meidät!", Mitteri karjaisi. Kissat siirsivät ensin katseensa toisiinsa, nyökkäsivät, ja käänsivät päänsä sen jälkeen suuntaani. "Sinä, simssiliini!", Nick huudahti. "Mitä! En minä, enhän edes tiedä, mitä sanoisin, ja muutenkin pelkään kaikkia esiintymistilanteita, ja alkaisin sönköttämään jotain tyhmää, ja...", aloin luetella, kunnes kisuni kyllästyivät kuuntelemaan, ja tökkäsivät minut lavalle. Lensin komeasti mahalleni, ja liu'uin aivan lavan keskelle. Nolona ja paloauton punaisena kurkkasin yleisöön päin, jossa kaikki yrittivät pidätellä nauruaan. Lopulta Pipsalta pääsi pieni tirskahdus, jonka ansiosta koko yleisö repesi hilpeään nauruun. Kömmin ylös lattialta, ja päätin olla pilaamatta kisujeni iltaa vielä enempää. "Hauskaa on, eikä ihmekään! Ovathan sentään kuuluisat kissani pian esiintymässä. Pidemmittä puheitta, päästäkäämme pojat lavalle!", karjaisin. Mitteri ja Nick astelivat ylväinä nauruaan pidätellen näyttämölavalle. "Koskettimissa Mika Mutterin Mäyssääjä Maukulainen, ja mikin valloittaa Niksu Naukunapsu Maukulainen!", esittelin kisuni. Huomasin Mitterin osoittavan minulle rumpuja, eihän meillä tosiaankaan ollut rumpalia! Ilman rumpuja soittajan ja laulajan oli taas vaikea pysyä samassa tahdissa. Enempiä miettimättä karjaisin hetken päästä edellisien puheideni jatkoksi: "Ja simssiliini Kasaliini Fikuliini soittaa rumpuja!" Minulla ei ollut mitään kokemusta rummun soitosta, ja kaduin heti sanojani, miksi ihmeessä sekoilin niin pahasti? Kävellessäni täristen rumpujen luo yritin kuumeisesti keksiä, kuinka selvitä tilanteesta elävänä. Hetken pohdinnan jälkeen mieleeni juolahti ala-asteelta tuttu helppo perus-paukutus rummuilla soitettavaksi. Eihän soittoni tulisi hienolta kuulostamaan, mutta onhan sekin parempi kuin ei mitään, luultavasti... Aloin soittamaan, alkuun vähän ruosteisesti ja virheellisesti, mutta pian huomasin mokieni vähentyneen. Lopulta myös Mitteri liittyi soittoon koskettimillaan, ja todellinen keikka alkoi. Nickin aloittaessa laulamisen valot kirkastuivat suoraan häntä kohti. "Wohooo! Hyvä Nick!" Pia karjaisi katsomosta heti. Nick naurahti, ja jatkoi laulamistaan. Ensimmäinen laulu oli hilpeä ja riehakas, ja se saikin yleisön nousemaan ja hyppimään penkkiensä päällä. Innokkaimmat fanit alkoivat toistamaan Nickin sanoituksia kertosäkeen alkaessa toiseen kertaan. Kappaleen loputtua Mitteri ja Nick kiittelivät, biisi tosiaan oli tehnyt tehtävänsä tunnelman kohottajana. "Nyt etsimme yleisön joukosta vapaaehtoista musikaalista kisua, joka on kiinnostunut soittamaan Mitterin kanssa seuraavan biisin ajan", Nick ilmoitti mikkiinsä. "Se ei ole vaikeaa, aloittelijatkin pärjäävät!", Mitteri ilmoitti omaan sivuäänimikkiinsä kautta. Monta tassua ja pari hoitajankin kättä nousi innokkaasti pystyyn, että pojille tuli hiukan hankalaa valita. "Nipsu, tulepa tänne sieltä takarivistä!" Mitteri lopulta ilmoitti. Nipsun silmät säihkyivät onnesta, tästä kohtauksesta tulisi ehdottomasti paras illan aikana. Nipsu asteli ylväästi Mitterin viereen, ja tämä näytti nopeasti pari nuottia, joita Nipsun tulisi soittaa. Lopulta musiikki alkoi raikua jälleen kaijuttimista, tällä kertaa laulu oli rauhallisempi, muttei mitään synkistelyä. Nick lauloi ystävyydestä: "Ollaan ystäviä jookos, oih, se olisi yhtä ihanaa kuin maukas kookos! Yhdessä kaikkea hauskaa keksimme, ja päivät leikkien vietämme! Tulkaa kaikki mukaan, ystäviä parhaita kaikki ollaan! Ei ketään jätetä yksin! Jee, kaikki mukaan! Jee!" Soiton jälkeen Nipsu lähti suu hassusti auki jumittuen takaisin omalle paikalleen jälleen yhden kokemuksen rikkaampana. Soitimme vielä pari biisiä ennen kuin väliaika alkoi. Päästyämme lavalta rakkaaseen takahuoneeseemme Nick rysähti sohvalle pitkälleen ja hengitti raskaasti. "Huhhuh, uuvuttaapa tuo lavalla pomppiminen paljon, en jaksa tehdä enää mitään!", hän ilmoitti meille. "Voi sinua, keikka ei ole vielä edes puolessa välissäkään", huomautin. "Sitä paitsi siellä on hauskaa, huomasitteko, kun yleisö sekosi?", Mitteri kysyi innoissaan. "Hyvä sentään, etteivät seinät kaatuneet", kommentoin. Itse en ollut huomioinut mitään ylimääräistä, minun oli jo tarpeeksi vaikea pysyä rumpujen mukana. "Löytyisipä joku innokas kissa, joka osaisi soittaa hiukan paremmin rumpuja kuin minä", sanoin naurahtaen. "Olet oikein hyvä rumpali", Nick kertoi minulle tullen halimaan. "Ja sinä hyvä laulaja", vastasin. Halaillessamme lavalta alkoi kuulua jotain ääniä. Päätimme mennä katsomaan, mistä oli kyse. Lavalle päästyämme huomasimme Mörrin rumpujen äärellä soittamassa lumoavasti. "Sinäpä olet lahjakas kissa", kehaisin. "Kiitos, harjoittelin musiikkikerhossa", Mörri vastasi jatkaen paukuttelua. "Kävipä yhteensattuma, juuri äsken toivoin löytäväni innokkaan rumpalin loppukeikalle", kerroin. "Mitä? Ethän vain meinaa, että minä saisin jäädä tähän soittamaan?" Mörri kysyi innokkaan oloisena. "Jos vain haluat, enhän tietenkään voi pakottaa sinua, mutta haluaisin poikien keikalle hiukan tasokkaampaa soittajakuntaa", selittelin. "Ja vielä kysytkin! Tietenkin haluan olla soittamassa!" Mörri huudahti. "Sinusta tuleekin oikea rokkimummo!", Nick naurahti. Mörri siirsi katseensa hitaasti Nickiin päin ärtynyt ilme kasvoillaan. "Anteeksi, ei poikani tarkoittanut. Hyi Nick, häpeäisit! Ei toisten ikää saa pilkata!", Mitteri läksytti. "En minä pahalla", Nick ilmoitti. "Parasta ollakin niin, tämä rokkimummo nimittäin näyttää, mistä hänet on tehty!" Mörri sanoi itsevarmana. "Hienoa, väliaika on lopuillaan", Mitteri ilmoitti. "Mennään siis asemiin, ja odotetaan joukon palaavan paikoilleen", Nick ehdotti, ja niin kisut toimivat. Yleisöä kasaantui hetki hetkeltä yhä enemmän ja enemmän. Viimeisten minuuttejen odottelutauon jälkeen, keikka saattoi jatkua. Tällä kertaa vuorossa oli hiukan surkeampi ruikutuslaulu Mitterin nuoruusaikojen ensirakkaudesta. Kaikki ei tosiaan mennyt Mitterin haluamalla tavalla aikoinaan. "Pipsaaaaaaaaa! Enkö sinulle merkinnytkään mitään? Mä niin luulin, että meistä olisi tullut jotain hienoa ja laulamisen arvoista. Sen sijaan sinä lähdit Joikan matkaan särkien sydämeni miljooniksi teräviksi paloiksi. Olen lohdutoooooon, ja vain sinun takiasi", Nick lauloi kauniilla eläytyväisellä äänellä. Pia muuttui katsomossa hiukan mustasukkaiseksi, häntä ärsytti Nickin laulu Pipsasta. Pia olisi halunnut hänestäkin laulettavan jotain. Pipsa taas poti koko ajan huonoa omatuntoa, hän ei ollut tiennyt, että Mitteri oli ajatellut asiat noin tunteellisesti. Onneksi kiusallinen laulu päättyi ajallaan, ja kaikki pystyivät nauttimaan keikkailusta. Seuraavan kappaleen soidessa Pipsa ja Viiru innokkaina faneina hyppäsivät lavalle tanssahtelemaan musiikin tahtiin kaikista kielloista huolimatta. Minusta se oli kyllä hauskaa katseltavaa, huomasi, että monet kissat olivat innostuneet Mitterin ja Nickin musiikista. Lopulta "ylimääräiset" kisutkin lupautuivat menemään omille paikoilleen katsomossa, ja konsertissa soitettiin vielä monia lauluja. Aivan illan lopuksi tuli se hetki, jota monet olivat odottaneet. Oli illan viimeinen soitettava laulu, oikea pääjehu jutussa - Nickin kirjoittama Diabetes-laulu. Koko yleisö huudahti innokkaasti, kukaan ei pystynyt edes istumaan jännityksestä. Mitteri alkoi soittamaan alkumusiikkia, ja hetken päästä Nick aloitti laulamisen: "Kun sain diabeteksen, olin hyvin iloinen. Joka päivä karkkii ja herkkuu, ou jee! Mutta sitten monet ikävät puolet ilmenivät. Kun karkkia possuan, niin lihoan. Jalkapalloksi muutuin ja kaikkialle juutuin. Hammaspeikot hampaani jyrsivät täyteen reikiä. Jatkuvasti pyörtyilen verensokerin laskun vuoksi Mä opin diabeteksen hyvät ja huonot puolet, eikä mua enää vaivaa huolet. Tajusin olevani ainutlaatuinen tautini kanssa. Jeee! On mulla kavereita monia. Voin olla onnellinen. Osaan iloita nyt arjesta, ja päivästä jokaisesta. Nyt tanssitaan! Ja unohdetaan murheet! Mä opin diabeteksen hyvät ja huonot puolet, eikä mua enää vaivaa huolet. Tajusin olevani ainutlaatuinen tautini kanssa. Jeee! Ilman diabetestä en olisi minä, silloin olisin joku muu. Olen iloinen näin. Mä opin diabeteksen hyvät ja huonot puolet, eikä mua enää vaivaa huolet. Tajusin olevani ainutlaatuinen tautini kanssa. Jeee! Sokeri on hyvää, vauva!" Kaikki taputtivat ja kiljuivat kuin hullut Nickin lopettaessa soittamisen. Nick naureskeli tyytyväisenä suoritukselleen, kaikki oli sujunut täydellisesti. "No niin, toivottavasti teillä oli hauskaa, minulla ainakin oli. Nyt meidän onkin sitten aika päättää...", Nick aloitti pienen taputtelutauon jälkeen. "Ei! Seis!", Mitteri karjaisi. "Tarkoitan siis, meillä on sittenkin vuorossa eräs pienimuotoinen ohjelma", Mitteri kertoi. "Mitä sinä höpiset? Eihän meillä mitään ole!", Nick kuiski isälleen, mutta tämä pysyi lujana. Siristin silmiäni, ja huomasin Mitterin tassussa sen saman lapun, jota hän oli täytellyt meidän ollessa Mouruposken synttäreillä, ja silloin tajusin jujun. Nick katseli yhä hölmistyneenä Mitterin kävellessä koskettimilleen. "Tämä laulu on omistettu eräälle rakastamalleni kissalle", Mitteri kertoi. Sen sanottuaan hän aloitti surumielisen ja hennon musiikin pianollaan. Ensimmäisen säkeistön aikana yleisö kuunteli sanoituksia tarkasti ja hiljaa mietiskellen vertauskuvallisia juttuja. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kenestä Mitteri lauloi. Olivathan Mitteri ja Mirre olleet hoitolan ensimmäiset kissat, jotka saivat pentuja. Siitä oli uutisoitu ja kaikkea, ja tämä tapahtuma oli jäänyt monen hoitajan ja hoidokin mieleen. Ennen kertosäkeen alkua musiikki hiljeni lähes olemattomiin, mutta heti sen jälkeen musiikki koveni, ja lavalta lennähti muutama kipinä. Kummasti tässä välissä Mitteri oli onnistunut asentamaan "kipinän heittimet" lavan reunoille. "Sä olit mulle tärkein kaikista, olit aamuaurinkoni ja iltaruskoni. Ainoa, ketä ikinä rakastin, olit voimani, kaikkeni. Mutta nyt kun olet poissa, olen niin lohduton! Miksi teit tämän minulle? Jos sut vielä kerran näkisin Mirruskani, olisin onnellinen.", Mitteri lauloi täydestä sydämestään. Herkimmät katsojat olivat kyynelissä koskettavan laulun ansiosta. Sinä hetkenä toivoin, että Mirre olisi kuullut laulun, jotta hän olisi ymmärtänyt, miten väärin oli tehnyt lähtiessään. Tämä oli kyllä hieno yllätys Mitteriltä. Toinen säkeistö meni minulta hiukan ohi pohdiskellessani kaikkea, mutta samalla tyylillä edettiin. Kertosäkeen alkaessa jälleen soimaan, hullaantui yleisö jälleen äärimmilleen. Sen jälkeen Mitteri alkoi laulamaan "loppu viisauksia" (vai miksi sitä nyt kutsutaan? .-D): "Jos vain palaisit, tulisit ja avaisit oven, ja kaikki olisi hyvin taaaaaaas!" Samassa konserttisalin ovi lennähti auki, ja esiin ilmestyi erittäin tuttu kissa ja hänen hoitajansa. Mitterin ilme muuttui surullisesta yllättyneeksi, minkä jälkeen yli-iloiseksi. "Mirre!", hän huudahti. "Mitteri", Mirre huusi puolestaan. Mirre lähti juoksemaan katsomon läpi lavalle, ja Mitteri auttoi tämän ylös. Kisut päättivät laulaa viimeisen kertosäkeen yhdessä kehitellen hiukan omia versioitaan. Laulusta tuli ehkäpä hieman epävireinen, mutta sen loputtua yleisö taputti kovemmin kuin minkään muun laulun loppuessa. Tämä laulu tosiaan oli vedonnut katsomon tunteisiin. "Mirre, en voi uskoa. Mitä sinä täällä?", Mitteri kysyi. "Ehdin selittää kyllä myöhemmin, sinulla ja pojallammehan on esitys kesken", Mirre vastasi viekkaasti. "Aivan", Mitteri totesi. Mitterin ja Mirren supatellessa Nick otti lavan haltuunsa jälleen. "Tämän yllättävän tilanteen jälkeen voimme palata taas normaaliin ohjelmaamme. Nyt meillä on vuorossa nimikirjoitusten jakoa, mutta älkäähän kukaan sitten vain karkaa, tälle illalle on vielä yksi yllätysnumero tiedossa", Nick selitti viekkaasti. Katsoin mielenkiintoisesti kissaani, mitä se Nick'kin oli mennyt kehittelemään? Ilmeisesti hän ei halunnut jäädä isäänsä huonommaksi, vaan pysyä samoilla arvoluokilla yllätyksineen. Pohdiskellessani huomasin, kuinka Mitterin ja Nickin ympärille juoksenteli läjäpäiten kissoja, ja jopa Mouruposken virallinen lehdistö. Naurahdin ajatukselle, ainakin suosiota nämä olivat keränneet. Olin itsekin jo lähtemässä, kunnes joku tarttui minua olkapäästä. "Rasse", totesin. "Minäpä minä", Rasse nyökkäsi. "Saanko kysyä, miten ihmeessä lähditte noin yllättäen, ja mikä sai teidät muuttamaan mieltänne?", kyselin. "Olimme siellä toisessa hoitolassa, Poskimourussa. Hetken päästä Mirre kuitenkin alkoi potemaan Mitteri-ikävää, ja muutenkaan meno ei ollut siellä yhtä hilpeää ja rentoa kuin täällä. Kaduttaa, että lähdimme aluksi sinne. Onneksi Aijca otti meidät takaisin.", Rasse selitti. "Puhuttiinko täällä minusta?" Aijca kysyi selkäni takaa, ja säikähdyksissäni kiljaisin ja pomppasin. Epäonnekseni tein niin kovan äänähdyksen, että kaikki faniläjässä nimikirjoitusta hakevat kääntyivät katsomaan minuun päin kummastuneina. Mitteri ja Nick katsoivat minuun murhaavasti minun viedessäni kaiken huomion. "Eh, älkää minusta välittäkö. Mitteri ja Nickhän tässä tähtiä ovat. Minä täällä vain säädän omiani", huusin kaikille. Meni hetki ennen kuin tilanne muuttui ennalleen, mutta onnekseni kaikki olivat pian taas poikien kimpussa. "Puhuimme joo sinusta. Tosi hienoa, että otit Rassen takaisin", sopersin pää paloauton punaisena. "Toki. En voisi ikinä unohtaa Rassea ja hänen kissojaan", Aijca naurahti. "Eikä Mitterikään", totesin haaveilevasti katsellen Mitteriin päin. Meidän hoitajien jutellessa omiamme, oli Mitterillä ja Nickillä melkoiset kiireet. Jokapuolelta tuli paperinpalasia, joihin jokainen halusi saada nousevien tähtien tassun jäljen. Vaikeammaksi sen teki, kun kaikilla oli pakkomielle saada se samaan aikaan, eivätkä he voineet pysyä siistissä jonossa. "Rauha, rauha! Kaikki saavat nämä ajallaan!", Nick huusi vähän väliä, muttei siitä ollut oikeastaan mitään hyötyä. Kun joku oli saanut Nickiltä nimmarin, meni kyseinen kissa heti Mitterin kimppuun tai toisin päin, eikä tilanne tuntunut rauhoittuvan. Lopulta ruuhka hellitti fanien saadessa käsiinsä nimmari laput ja uudet levyt, joissa riitti ihailtavaa. "Mutta eihän täällä ole ollenkaan Mitterin uutta laulua!", Pop huudahti ärtyneenä. "Niin, keksin sen tänään, eikä se ehtinyt levylle mukaan", Mitteri selitteli kosketellen hermostuneena viiksiään. Siitäkös huuto alkoi, kunnes Nick koitti rauhoitella tunnelmaa: "Älkää huoliko, kyllä me vielä toisenkin levyn teemme, ja kaikki saatte laulun!" "Niin, Mirreseni, tulethan äänittämään sitä kanssani?", Mitteri kysäisi kääntäen päänsä vaimoonsa päin. "Tietenkin, se olisi kunnia", Mirre vastasi tyytyväisenä. "On se kivaa, kun kaikki on hyvin", Mitteri henkäisi. Huomasin Nickin siirtyneen syrjään päin, ja hän näytti jotenkin kalpealta ja hermostuneelta. "Mikäs sinulla on?", kysyin huolissani. "Ei tässä mitään", Nick vähätteli, mutta huomasin, ettei kaikki ollut hyvin. "Voimme kyllä jo lähteä, kyllä fanit ymmärtävät..." olin alkamassa puhumaan, mutta Nick keskeytti minut huutamalla itse yleisölle: "Sitten luvassa vielä viimeinen ohjelma tälle illalle". "Mitterin yllätysbiisi hullaannutti kaikki, enkä halua jäädä täysin kakkoseksi, siksi minäkin kehittelin jotain spesiaalia", Nick kertoi näyttäen yhä hermostuneemmalta. Minua hiukan huoletti, mutta tiesin Nickin selviävän. "Saisinko pyytää lavalle erään tärkeän kissaneidin, Pian?", Nick kysäisi hiukan ujosti, mutta Piaan moinen taisi tehota, ilmeestä päätellen hän oli aivan liekeissä. Pia kapusi lavalle katsoen Nickiä silmiin. "Pia", Nick sanoi asettuen polvilleen. Katsoimme kaikki yllättyneinä Nickin penkoessa jotakin. "Minulle olisi kunnia, jos saisin olla miehesi, ja mentäisiin naimisiin. Tahdotko kihloihin kanssani?", Nick kysyi Pian katsoessa tätä täysin sanattomana. "Voi Nick", Pia äänähti, kunnes tapahtui jotain odottamatonta. Kesken kaiken Nick lennähti kumoon, ja hänen kädessään ollut sormus vierähteli pitkin lattioita. "Nick... Nick! Apua! Auttakaa!", Pia kiljui shokin saapuessa. Pia jäi katselemaan, kun kaikkialta ryntäili kissoja ja hoitajia auttamaan. "Saiko Nick jonkun kohtauksen?" "Voi minun pikku-Nick!" "Soittakaa ambulanssi!" "Minä voin antaa palan leivoksestani" "Nick! NIIIICK!" Kaikki äänet kaikuivat Pian sisällä, eikä hän saanut järkytykseltään selvää, kuka puheenvuorot esitti. |
|
Kommentit