Olen viihtynyt hyvin Mouruposki-nimisessä kisuhoitolassa, jonne pääset tästä. Siellä ideana on kasvattaa virtuaalikisuja tarinoiden avulla, ja päätin siirtää kaikki kirjoitukseni edes omaksi huvikseni tänne. Ihan varmuuden vuoksi vain, ettei iso urakka ole mennyt hukkaan, jos sivulle käy jotain katalaa. Tämä ei siis liity mitenkään simssiin, joten lue, jos huvittaa. :) Uusin on aina ensin, joten aloita lukeminen lopusta! Lue toki myös muiden hoitajien tarinoita itse Mouruposkessa! Tästä linkistä löydät kaikki hoitotarinat.
Tässä kuvat vielä ylisöpöistä hoidokeistani! Voitte eläytyä oikein kunnolla, kun tiedätte, miltä nämä kisut oikein näyttävät. (:
Kisujen kuvat on otettu tältä sivulta.
|
|
Tämä on ristiäis tarina, mutta alussa on normi hoitotarinaa. .-) Saavuin tänään pirteänä Mouruposkelle, olin kerrankin nukkunut tarpeeksi. Niiden aikaisten syysmarkkina-aamujen jälkeen minun oli ollut pakko vain levätä miettimättä sen enempää. Samassa mieleeni muistui Aijca, joka varmasti jokainen aamu heräsi aikaisin suunnittelemaan uusia ohjelmia Mouruposkelle, hullun työtä. Itse en pärjäisi sellaisessa ammatissa viikkoakaan, ehkäpä vain erityislahjakkaat pärjäisivät. Ajatukseni sumenivat saman tien, kun astuin Mouruposken etupihalle, jonka keskellä oli suuren suuri pöytä, ja sen ympärillä hoitajia kissoineen. "Mitähän tuolla tapahtuu?" mietiskelin, ja uteliaana menin tietenkin vilkaisemaan. Tungos oli kuitenkin niin suuri ja lyhyenä ihmisenä en nähnyt muiden takaa mitään. Päätin turvautua muihin hoitajiin, jotka tietäisivät asiasta varmasti jotain. Siksi koputin edessäni seisovan Tuitikin selkää. Hän kääntyi nopeasti ympäri hiukan hämillään. Mietityt sanat katosivat suustani, kun siirsin katsettani alemmas. Tuitikin sylissä köllöttelivät kaksi aivan samannäköistä kissaa, enkä voinut olla uskoa asiaa todeksi. "Voi ei, päässä heittää ja pahasti. Näen Nipsun kahtena", sanoin kauhistuneena koittaen otsaani, jos olin vaikka kuumeessa. "Heh, simssiliini. Et näe harhoja, minulla nimittäin on nykyään kaksi kissaa. Adoptoin Jorman hetki sitten", Tuitikki kertoi. Yllätyin, ja tunsin itseni täydeksi idiootiksi! Miten en voinut tajuta. "Hetkonen... Jorma? Kuulostaa tutulta... Aivan, sehän oli sen entisen hoitajan hoidokki!" huudahdin muistaen kaiken. "Joo, mutta nyt omistaja olen minä", Tuitikki sanoi ylpeästi. "Muistelinkin sinua Jorma tässä eräs päivä. Mitä kuuluu tällä hetkellä?" kysyin. "Kivaa, olen onnellinen uudesta rakastavasta hoitajasta. Uskon, että elämänlaatuni lähtee nousemaan huimaan tahtiin", Jorma kertoi onnellisena. Ilo välkkyi sen silmissä. Minullekin tuli mahtava olo, kun tiesin Jorman voivan hyvin ja olevan onnellinen. Samassa mieleeni pälkähti se alkuperäinen miete, jonka takia olin edes Tuitikkia vaivannut. "Hei, minkäköhän takia täällä on näin suuri ruuhka?" kysyin. "Tämän takia!" Nipsu huudahti näyttäen ruukkua, jossa kökötti pieni taimi. "Aijca jakaa meille tämmöisiä", Jorma selitti. "Oi, ihanko totta? Meidän on ihan pakko saada tuollainen!" innostuin. "Mene sitten jonottamaan. Nähdään tänään siellä Riehuvan lemmikkiapinan nimigaalassa!" Tuitikki huudahti heilutellen kättään minulle päin. Tosiaan, tänään meidän pitikin lähteä ristiäisiin. Oli suuri kunnia päästä katsomaan, kun meidän kojun lemmikkiapinasta tulee Mouruposken virallinen jäsen. Vilkaisin vielä kassiini, että siellä varmasti olisivat mukana kauniit ostamani asusteet kissoilleni. Eihän niin hienoon tilaisuuteen voisi mennä arkisessa asussa, joten olin ostanut Mitterille ja Nickille söpöt vaaleanpunaiset rusetit. Ehkä vähän tyttömäistä, mutta Marketissa ei ollut muun värisiä, joten ne saavat kelvata. Lopulta pitkään jonotettuani pääsin Aijcan puheille. "Minäkin haluan tuollaisen taimen" kerroin, ja tiedustelin myös, mistä tämmöinen taimi-innostus oli tullut. "Syysmarkkinoiden aikana keräilin Joikan kanssa tammenterhoja, ja istutimme ne, ja nyt ajattelimme jakaa kaikille halukkaille tämmöiset muistot kivasta päivästä", Aijca höpötti ja nyökkäilin. Jumituin jälleen juttelemaan Aijcan kanssa, kunnes huomasin ajan kulun. "Ohhoh, minun täytyy nyt kyllä mennä jotta ehdimme valmistautua lemmikki apinan juhliin. Mikäs hänen nimekseen muuten tulee, jos saan udella?" kysäisin. "En paljasta mitään, se selviää sitten ristiäisissä", Aijca vinkkasi silmää. Lopulta pääsin kisujeni huoneelle. Avasin varovaisesti oven, sillä kuulin uhkaavaa rouskutusta ja röyhtäilyä sisältä. "Mitteri ja Nick! Minähän olen aina sanonut, ettette saa syödä omin päin muttereita!" huudahdin avatessani ovea. Yllättäen näinkin nenäni edessä Mitterin ja uljaan pollen, jotka pistivät suuhunsa mutterilautaselta muttereita. "Mikä tuo on?" kysyin ihmeissäni. "Polle ystävä, Mirre ja Murre antoivat sen minulle. Rouskuttelee kuulemma muttereita niin paljon, etteivät enää kestä sitä kotonaan. Mutta minä hyväksyin sen kaveriksi. Se oli varastanut kaikki Rassen kissojen huoneessa olevat mutterit mukaansa!" Mitteri hehkutti. "Mitteri, mutterit eivät ole terveellisiä, vaikka lempiruokaasi ovatkin!" muistutin tunkiessani kättä kisuni suuhun. Mitteri rimpuili, mutta lopulta sain tyhjennettyä sen muttereista. Sen jälkeen nappasin lautasen talteeni. "Ei!" Mitteri vinkui. "Joo!" intin takaisin. "Mutta... mutta... Minun on saatava muttereita vielä kerran ennen kuolemaani!" Mitteri huudahti pillahtaen itkuun. "Hä? Ethän sinä ole kuolemassa, et pitkiin aikoihin!" vakuutin, mutta Mitteri pudisti päätänsä. "Minun karvani ovat vaalentuneet, kuten Mirreltäkin!" Mitteri selitti. "Katso vaikka tätäkin karvaa, ihan valkoinen!" Mitteri huudahti. "Mitteri, se on ollut aina valkoinen", huomautin. "Hmp! Kyllä minä karvani tunnen! Älä sinä niihin puutu!" Mitteri murahti. "Okei, okei! Mutta missäs se Nick on?" kysyin. "Sanoi menevänsä lenkille. Väitti itseään läskiksi. Tottahan minä sille väitin, että liikunta on ikävää, eikä sitä kannata harrastaa ennen sinun mäkättämistäsi. Mutta eihän se jääräpää pentu voinut uskoa, jankkasi vain, ettei Pia ehkä tykkää pulskista kissoista", Mitteri selitti. "Voih, kai hän otti jotain sokeripitoista mukaansa?" kysyin huolestuneena. "Ehei, tyhjin päin vain lähti", Mitteri sanoi. "Voi ei! Minne hän lähti? Sanoiko hän?" kysyin yhä vain huolestuneempana. "Naukukukkulalle", Mitteri ilmoitti. Kävin hakemassa kaapistani jonkun herkkupalan Nickille. Kummastelin, milloin semmoisenkin olin ehtinyt hankkia, mutten ehtinyt jäädä pohtimaan sitä enempiä. "Tuletko sinä mukaan?" kysyin Mitteriltä, joka näytti aina vain sekavanpuoleisemmalta. "En, minulla on ikäkriisin poteminen vielä kesken! Ja nyt kun veit minulta ne mutterit, täytyy keksiä jokin muu helpotuskeino oireisiini", Mitteri jäkätti. Pamautin oven kiinni, ja lähdin juoksujalkaa kohti Naukukukkulaa. Naukukukkulalle päästyäni, oli meno hurjimmillaan. Nick juoksi kolmen muun kissan kanssa kilpaa, ja johti huimasti. Pahinta koko asiassa oli, että Nick oli päihittänyt jopa Vilin, joka oli tunnettu vikkelyydestään. Perässä juoksivat vielä Pipsa ja Tiuku. Näin sivussa Sadepisaran ja Mantsun kannustamassa kissoja, joten juoksin heidän luokseen. "Miksi Nick juoksee noin lujaa?" kauhistelin hoitajille. "Ehkä siksi, että kisusi on erittäin urheilijalahjainen. Sillä on aivan hirmu vauhti päällä!" Mantsu huudahti iskien silmää. "Mutta Nick väittää itseään läskiksi, ja luulen, että hän sen takia menee ylikierroksilla. Hän haluaa saada läskit kulutettua mahdollisimman nopeasti", selitin. "Voi, mutta sittenhän asia kuulostaa vakavammalta!" Sadepisara totesi. Samassa vierellemme juoksi Tiuku, joka näytti kovin huolestuneelta. "Nick potee pahaa oloa! Tulkaa auttamaan!" pikku-kisu karjui meille hädissään. "Voi ei, tätä juuri pelkäsinkin! Onkohan Nick saanut kohtauksen?" pohdiskelin ääneen, ja lähdin heti pökertyneen Nickin luo. Pipsa ja Vili yrittivät saada Nickin nousemaan ylös ja olemaan taas iloinen, mutta turhaan. "Nick ei mitään hätää, ota tästä! Kohta helpottaa!" huudahdin ottaen taskustani kirpsakan sokerilimen. Ehdin jo melkein tuntea sen kisuni suuhun, mutta Nick laittoi tassunsa eteen. "Nick kiltti, syö tämä. Et sinä tästä lihoa!" huudahdin. "Ei, ei, ei! En minä sitä voi syödä! Sain sen postista salaiselta ihailijaltani!" Nick kertoi. En olisi välittänyt Nickin sanoista, ellei kisu itse olisi noussut seisomaan. "Olen okei, minulle tuli vain suomen veto tassuun", Nick selitti. "Hih, tarkoiti varmaan suonenvetoa?" Pipsa kysyi vanhana ja sivistyneenä. "Ihan sama! Olen kuitenkin nyt kunnossa. Turhaan minusta huolehdit", Nick vakuutti, ja pakkohan minun oli uskoa. "Hyvä on, mutta lupaa, ettet tee tämmöisiä tempauksia enää uudelleen. Säikähdin, ja pahan kerran", läksytin. Samassa Mantsu, Sadepisara ja Tiukukin saapuivat paikalle. "Onko kaikki kunnossa?" Sadepisara kysyi. "On!" Nick vakuutti. "Niin tosiaan, meidän pitääkin tästä lähteä kunnostautumaan sinne apinan ristiäisiin!" muistutin. "Heippa Nick, nähdään uudestaan paikan päällä!" Pipsa sanoi, ja halasi Nickiä. Lopulta Pipsa löysäsi otetta, ja Nick pääsi irti. Lähdimme kävelemään kohti hoitolaa. "Mitäs se tuo oli?" kysyin hiukan huolestuneena. "Kaverihali! Kyllähän sitä nyt saa ystävää halia!" Nick murahti. "Ai, että nykyään oikein ystäviä olette?" kysäisin. "Joo, tutustuimme lenkillä. Olimme ainoat täysjärkeiset, eli toisin sanoen leikki-ikäiset, joten meillä oli isojen kissojen juttuja. Vili ja Tiuku juttelivat vauva-asioista", Nick selitti. "Heh, okei", naurahdin. Kun olimme viimein päässeet takaisin huoneellemme, yllätimme Mitterin kirjoituspöydän luota. Kisu ei edes huomannut tuloamme, sen silmät olivat lumoutuneesti kiinni paperissa. "Säikytetään se", Nick kuiskasi minulle. Olin tietenkin jutussa täysin mukana, ja lähdimme hiippailemaan Mitteriä päin. Lähestyimme aina vain lähemmäksi, ja minulle tuli hinku vilkaista Mitterin tekemää taideteosta. Järkytyksekseni näin kuitenkin "Testamenttini"-otsikon paperilla, ja jalkani olivat pettää alta. Ajatukseni herätti kuitenkin Nickin kimeä karjahdus: "Böö!" Olin itse unohtanut kokonaan huutaa. Mitteri pomppasi tuoliltaan, ja tuli niin voimakkaasti takaisin, että liitu hänen kädessään katkesi. "Miksi sä et huutanut, simssiliini?" Nick kysyi hiukan harmistuneena. "Hui, ei saa säikäyttää vanhaa papparaista! Ties vaikka olisin saanut sydänkohtausta, ja menehtynyt", Mitteri torui raskaasti hengittäen. "Mitteri, ei tuollaisia puhuta lasten kuullen! Etkä sinä mikään ikäloppu ole! Mitteri, mikä sinuun on mennyt? Ei testamentteja kirjoiteta vielä!" yritin selittää kisulleni, muttei tämä uskonut. "Mutta minä haluan tallettaa omaisuuteni! Haluan varmistaa, ettei Aijca poista tavaroitani kaapista ennen aikojaan ja..." Mitteri pölisi. "Ei Aijca sellaista tekisi, ja sinulla on vielä monta ikäpistettä aikaa miettiä tuollaisia. Mitteri, älä pidä itseäsi vanhana", kehotin. "Minkä minä tälle voin? Tunnen vaan oloni niin..." Mitteri aloitti, mutta keskeytin hänet. "Nyt kyllä heitetään nuo keskeneräinen testamentti ja katkennut liitu roskiin. Sen jälkeen teen operaation, mikä saa sinutkin Mitteri tuntemaan kymmenen ikäpistettä nuoremmaksi", sanoin iskien silmää. "Oikeesti? Mitä me tehdään?" Mitteri kysyi. "Ensiksi harjaan turkkinne, ja lirautan sinne tipan turkkianne hoitavaa ainetta. Sitten teidät koristellaan. Tulette varmasti erottumaan joukosta", selitin nopeasti operaationi. "Okei, hoida Mitteri eka. Mulle tuli yllättäen musikaalinen olo!" Nick kertoi, ja juoksi uuden pienonsa luokse. "Jos sitten aloitan sinusta hoidon", ehdotin Mitterille. "Tee ihan mitä haluat! Kunhan teet minusta nuoren", Mitteri sanoi asettautuen mukavaan asentoon. Hän sulki myös silmänsä. Aloitin tosi toimet. Nappasin Nickin turkinhoitoaineen, ja lorautin sitä pikkaisen harjan päälle. Sen tehtyäni aloin vedellä harjaa Mitterin karvoilla. Siloitin kaikki tosi näteiksi, ja oli jotenkin ihanan rento tunnelma, kun Nick soitti pienollaan laulaen samalla tekemäänsä diabetes-laulua. "Kun sain diabeteksen, olin hyvin iloinen..." Nick lauleskeli. Kuuntelin lumoontuneena. Nickin ääni oli kuin luotu laulamiseen. "Nick, olet luonnon lahjakkuus, vähän niin kuin isäsikin", kehuin kisujani, jotka alkoivat molemmat hirnua tyytyväisinä. "Tämmöiset taidot pitäisi kyllä saada esille", Mitteri vitsaili. "Joo, hyvä idea!" huudahdin. "Älä, minä vain pelleilin", Mitteri kertoi. "Mutta... Mouruposkesta puuttuu bändejä. Te voisitte olla koko alan ensimmäiset!" ehdotin. "Äh, ehkä silloin joskus nuorena olisin kyennyt tuohon, mutta nyt..." Mitteri hoki, mutta Nick tuntui innostuvan. "Joo! Tehdään lisää biisejä, ja opetellaan soittamaan lisää kappaleita! Sitten pyydetän Aijcalta lupa päästä Kissansilmään esiintymään, ja saamme monta fania, ja..." Nick puhua pölpötti, kunnes Mitteri keskeytti hänet. "Tuota... ei meidän tarvitse kirjoittaa uusia biisejä... Tuota kun, silloin nuoruusaikoina kirjoittelin vähän kaikkea, mutten koskaan kehdannut esittää niitä, koska, noh, en osannut laulaa", Mitteri selitti hiukan vaivaantuneena. "Mitteri? Olet siis kirjoittanut koko ikäsi lauluja?" kysyin. "Niin, kirjoitin siihen asti, kunnes hoitolaan saapuivat varkaat, jotka varastivat laulukirjani, mutta onneksi muistan jokaikisen laulun ulkoa. Ja nyt sinä Nick voisit laulaa ne. Sinulla kun tuota lauluääntä on kerrakseen", Mitteri kertoi. "Väität siis, että olet tehnyt niitä aina! Etkä kertonut asiasta kertaakaan minulle? Olisinhan minäkin niitä voinut laulaa!" huudahdin. Kissani purskahtivat nauruun. "Se tästä vielä olisi puuttunutkin", Mitteri hekotti. "Mitä? Minulla on mainio lauluääni!" puolustauduin. "Mutta kyllä minä olen varmasti parenpi!" Nick lesosi. "Taatusti olet", totesin. Siirryin harjaamaan välillä Nickinkin turkkia. Tein kaiken samalla tavalla, mitä olin Mitterinkin kanssa tehnyt. "Mistä olet oppinut noin hyväksi kampaajaksi?" Nick kysyi. "Olin tetissä kampaamossa, ja opin pari kikkaa", paljastin. "Ahaa", Nick sanoi nauttien. Kun harjasin Nickin turkkia, opetti Mitteri samaan aikaan poikaansa laulamaan yhden laulun samalla, kun isukki itse säesti. Sekin kuulosti hyvältä. Kisuni olivat erittäin lahjakkaita. "Nonniin, sillen laitamme teille rusetit päätä koristamaan", selitin kaivaen laukustani kirkkaan vaaleanpunaiset tyttömäiset rusetit. "Tuota et laita minuun, et ikinä!" Nick tokaisi pelokkaana. "Pakkohan minun on laittaa, täytyy näyttää juhlavalta!" muistutin. "Ei se nyt niin paha ole, nuorentaa minua", Mitteri totesi. "Jos Mitteri käyttää rusettia, saat luvan sinäkin käyttää", painostin. "Mutta, näytän liikaa tytöltä, ja Pia nauraa minulle!" Nick vastusteli. "Antaa nauraa, hän varmasti pitää uudesta ulkonäöstäsi", arvelin. Ei Nickin auttanut muu kuin alistua. "Hyvä on, mutta vain, jos laitat tuon kaulaani, etkä päähän", Nick ehdotti. "No, tämän kerran", lupasin. Kun viimein olin saanut kissani juhlakuntoon, lähdimme kohti Riehuvan lemmikkiapinan ristiäisiä. Saavuimme sivistyneinä Juhlatupaan, joka pullotti jo hoitajia ja hoidokkeja. "Hauskaa, että kaikki ovat näin innoissaan pienen lemmikkiapinan nimeämisestä", huokaisin. "Ihmettelen samaa. Varsinkin, kun mitä näistä juhlista tuleekaan! Jos tuo apina saa tahtonsa läpi, syntyy katastrofi", Mitteri arveli. "Älä viitsi olla noin negatiivinen! Minä ainakin aion tutustua suloiseen pikku apinaan!" huudahdin lumoutuneena. "Suloisuus siitä elukasta on kaukana. Se veti viiksistäni. Tunnen vieläkin kipua siitä kohtaa", Mitteri valitti. "Hei, mennään muiden kissojen luo. Ei jaksa olla vaan kolmistaan", Nick puuttui keskusteluun. "Hahhah, sinä se vaan haluat mennä sen Piasi luo", Mitteri arveli. "Hmp. Minä teille näytän. Menen pitämään seuraa vaikkapa... Evelle ja Winille!" Nick huudahti osoittaen kaksikkoa edessämme. "Tosiaan, he ovat olleet tosi paljon kahdestaan vaan. Mennään heti tekemään tuttavuutta heihin", ehdotin. Niin kävelimme kaikki heidän luokseen. "Tervehdys! Mukava tavata teidät", sanoin, kun en mitään järkevämpää keksinyt. "Ai, hei. Teidänkös kojusta tämä apina ostettiin?" Eve kysyi. "Aivan, mikäköhän sen nimeksi tulee?" mietiskelin. "En tiedä jännittää", Eve naurahti. Sillä välin kisut olivat alkaneet keskenään jutella. "Onpas sun turkki laitettu nätisti", Mitteri ihaili. "Niin, sulla on niin pitkät karvat, että niihin saa vaikka mitä koukeroita aikaan", Nick ihaili. "Koukeroista puheen ollen, pitikö sen simssiliinin iskän saapua tänne?" Mitteri kysyi. "Nii, en tiiä", Nick tuumaili. Samassa Pia juoksi paikalle. "Moi Wini! Kiva nähdä sua!" Pia huudahti. "Mitä? Tunnetteko te? Ei kai teillä ole salasuhdetta?" Nick kysyi kauhuissaan. "Ei tietenkään. satuin vain näkemään Winin ekana. Terve vaan teillekin Mitteri ja Nick! Minä ja Wini olemme hyviä kavereita. Hän on tosi mukava, kannattaa tutustua", Pia kehotti. "Uskon, varsinkin, kun sinä olet sitä mieltä", Nick naurahti. "Hei, Mitteri ja Nick, katsokaa ovelle!" huudahdin. Kaikki siirsivät katseet oveen, jossa seisoi Koukero ja hänen sylissään Pontsu-kisu. "Isii, tänne!" huidoin ja viuhdoin käsiäni kuin hullu. Isäni käveli väkijoukon läpi luokseni alkamaan juttelemaan. "Sokkeloinen tämä Mouruposki. Olin eksyä monta kertaa. Onneksi se joku Aiskuleeni neuvoi minulle tien", Koukero pölisi. "Isi, se on Aijca!" korjasin. "Oho, hehheh", isi nauroi. "Näytä sitä kissaa!" Nick pyysi. Koukero kumartui Nickin tasoon, jotta tämä sai ihailla vastasyntynyttä pentua. "Vau, se on tosi pieni", Nick ihmetteli. "Näytit itsekin tuollaiselta vauvana", kerroin muistellen niitä mahtavia aikoja. "Enkä", Nick intti. Juttumme kuitenkin keskeytyivät, kun Aijca nousi kaikkien nähtäville lavalle, joka oli pystytetty tilaisuutta varten. "Saisinko hiljaisuutta? Kiitos. Kröhöm, tervetuloa Riehuvan lemmikkiapinan nimigaalaan, eli toisin sanoen ristiäisiin. Sain monia mahtavia nimi-ideoita, joista kolmannelle sijalle pääsi Crillen "Banana boy"! Crille, tule hakemaan mitalisi!" Aijca karjaisi. Kaikki alkoivat taputtaa Crillen ja Viirun astellessa Aijcan viereen. "Toiseksi pääsi simssiliini nimiehdotuksella "Viipeli"! Tulehan sinäkin hakemaan palkinto!" Aijca huudahti. "Ohhoh, mennään kisut. Olipa hyvä, että laitoin teidät niin korean näköisiksi", naurahdin, kun astelimme Aijcan luo lavalle. "Ja sitten on päävoittajan paljastaminen. Sillä nimellä myös riehuva lemmikkiapina nimetään, jännitys tiivistyy... Ole hyvä Rasse, ja astu lavalle kanssamme!" Aijca huudahti paljastamatta kuitenkaan voittajanimeä. Rasse kissoineen käveli ylväästi lavalle. Joika tuli takahuoneesta hieman räjähtäneen näköisenä palkitsemaan meidät mitaleilla. Hän jakoi vuorotellen jokaiselle oikean palkinnon, minkä jälkeen palasi takahuoneeseen piileskelemään. "Mahtoi olla apinalla asiaa", Mitteri kuiski Nickin korvaan. Kun palkinnot oli jaettu, päästi Aijca meidät takaisin omille paikoillemme. "Nonniin, pääsemme kunnolla asiaan. Tänään olemme siis nimeämässä apinaa, josta tulee virallinen vekkuli-maskotti hoitolallemme. Kiittäkäämme vielä simssiliiniä, joka myi tämän ilon meille, ja Rassea, joka keksi kaikista parhaimman nimen!" Aijca julisti. Katsomo ryhtyi reippaaseen taputukeen. "Joika, tuo apina kaikkien nähtäville!" Aijca huudahti avaten juhlallisesti oven. Odotimme pari tovia, milloin Aijcakin alkoi jo hermostua, ja vilkaisi takahuoneeseen. Hetken päästä Joika saapui kireän näköisenä kantaen apinaa häkissään. "Sieltähän he jo tulevatkin!" Aijca julisti yrittäen pitää tunnelmaa yllä. Joika kantoi häkin pienen vesiastian luokse, missä apina oli määrä kastaa. Riehuva lemmikkiapina kiskoi Joikaa kokoajan viiksistä, eikä tämä lopulta tuntenut enää yhtään kipua. Apina oli tehnyt sitä jo vähän aikaa. "Eiköhän avata häkki, ja kasteta sinut "Raimo...", Aijca sanoi avaten häkin oven. Se ei kuitenkaan ollut viisasta, nimittäin apina pomppasi heti häkistään, ja hyppäsi suoraan eturivissä seisseen Mirkun naamalle. Siinä rytäkässä Sisukin tipahti lattialle Mirkun sylistä. Onneksi Caro ehti saada juuri pikkuisen Sisun kiinni ennen, kuin tämä ehti loukata itsensä lattiaan. Apina oli kuitenkin ehtinyt pilata jo Mirkun kauniin kampauksen. "Ääk! Ääk! Irrottakaa se minusta!" Mirkku kirkui kauhuissaan. Momiji eläinrakkaana kiiruhti paikalle Popin kanssa auttamaan, mutta liian myöhään. Juuri, kun Momiji oli nappaamassa apinaa kätösiinsä, apina hyppäsi seuraavan kohteen kimppuun. Tällä kertaa se oli Eva, joka kaatui apinan raivoavasta voimasta. Apina alkoi pomppia Eva-raukan mahan päällä, eikä tämä saanut puolustettua itseään. Miisu halusi puolustaa hoitajaansa, ja tarttui apinaa hännästä. Siitäkös apina suuttui, ja alkoi heiluttaa häntäänsä niin rajusti, että Miisu lennähti takan päälle. Apina kyllästyi Evan kiusaamiseen, joten se halusi vaihtaa kiusakumppania. Tällä kertaa se loikkasi päin Inkkua, joka kuitenkin ovelalla otteellaan sai pahantekijän aisoihinsa. "Sinä...! Tyhmä...!" apina karjui Inkun vain hymyillessä. "Hurraa! Hoitajani on paras! Hän taltutti pahan huligaanin ja juhlat voivat jatkua!" Fani karjaisi. Apina ei kuitenkaan halunnut luovuttaa, vaan kuolaisi julmasti Inkun naamasta, urhea tyttö ei kuitenkaan välittänyt. Aijcakin kiiruhti paikalle. "Oi, sait sen taltutettua. Tuota, jos saan kysyä palvelusta, pitäisitkö apinaa kiinni koko loppu ohjelman ajan?" Aijca kysyi varoen. "Toki se käy", Inkku naurahti. "Saanko minäkin tulla eteen?" Fani kysyi. "Toki", Aijca lupasi. Myös muut juhlavieraat, joita oli kiusattu, asettuivat aloilleen, ja olivat valmiina seuraamaan taas ohjelmaa. "Noniin, nimeämme siis tämän apinan Rassen ehdotuksen mukaisesti "Raimo Raivoisa Rapsuttaja"", Aijca julisti, ja kaikki alkoivat taputtaa. Raimokin näytti tykkäävän nimestään, ja alkoi heti rapsuttamaan oikealla jalallaan kutisevaa mahaa, kun käsiä ei voinut käyttää. "Sitten kastakaamme hänet tuossa maljassa", Aijca sanoi, ja Raimo irroitti itse otteensa Inkusta, ja pomppasi vesiastiaan. "No, käyhänse noinkin, kunhan et vain sotke", Aijca naurahti. Raimo varastoi vettä suuhunsa niin paljon kuin vain sai. Sen jälkeen se siirsi katseensa Aijcaan, joka alkoi leperrellä: "Kyllä tämä meidän apina osaa olla mukavakin, sille pitää vain antaa hiukan aikaa". Samassa Raimo tyhjensi koko suunsa Aijcan päälle. Aijcan olisi tehnyt mieli raivota apinalle naama punaisena, mutta pinnisteli itsensä kanssa niin paljon, ettei avannutkaan suutaan, vaan piti sen visusti kiinni. Raimon teki tietysti taas mieli leikkiä, ja niin se alkoi roiskia vettä astiasta eturivin päälle. Syntyi suuri hälinä, kun kaikki alkoivat säntäillä sinne tänne karkuun. Ommeksi me olimme takarivissä, jonne vesi ei lentänyt. Katsahdin lattialla istuvia kisujani, mutta hämmästyin nähdessäni siellä vain Nickin. "Minne Mitteri hävisi?" kysyin Nickiltä, joka kohautti olkiaan. Samassa huomasin Mitterin olevan lavalla Raimon kanssa! Raimo oli käynyt hakemassa varstosta banskuruokiaan, ja nyt se heitteli niitä hoitajia ja kissoja päin. Ja mikä pahinta: Mitteri oli mukana hommassa! "Voi ei, tämä taitaa johtua siitä Mitterin ikäkriisistä, kun se sai siitä hepulin!" tajusin samassa. Mitteri ja Raimo kuorivat banaaneja kilpaa, minkä jälkeen ne heittelivät kuoret hoitajien niskaan. Banaanit tulivat sitten perässä. Olin menettää hermoni, joten kävelin mitään pelkäämättä lavalle. "Mika Mutterin Mäyssääjä Maukulainen! Nyt lopetat heti tuon typerän touhun!" karjuin naama punaisena. "Mutta tämä on niin kivaa, kokeile vaikka!" Mitteri kehotti, mutten todellakaan ryhtyisi niin alentavaan touhuun. Olisin puhunut varmaan enemmänkin, ellei Crille olisi heittänyt minua banaanilla. Käännyin katsomaan katsomoon päin, ja huomasin, että kaikki olivat innostuneet banaanisodasta, jopa isänikin! Banskuja lenteli sinne ja tänne, ja kaikilla oli hauskaa. "Noh, mikäs siinä?" tuumailin napaten itselleni banaaniläjän, joita aloin sitten viskoa ympäri hoitajia ja kissoja. Lopulta tunnelma alkoi olla väsynyttä, ja jopa Raimo makasi kieli ulkona maassa, täysin hengästyneenä. Sota oli saatu päätökseen, ja lopputuloksena oli likainen hoitolan väki. Mutta kyllä oli ollut hauskaa ja virkistävää. "Nonniin, eiköhän ole aika ottaa rauhallisemmin, ja lähteä vaihteeksi huoneisiimme. Huomenna pidämme sitten oikein kunnon siivoustalkoot tämän kaiken sotkun siivoamiseksi. Pitemmittä puheitta, nauttikaa rennosta koti-illasta", Aijca piti lyhyen puheen, minkä jälkeen kiiruhti laittamaan Raimon takaisin häkkiinsä, nyt kun se ei jaksanut panna vastaan. "Aijca, ostimme turhaan vuoden banaanit tälle", Joika harmitteli. "Miten niin turhaan? Tämähän oli hauskaa!" Aijca naurahti. Kaikki muutkin olivat samaa mieltä. Aivan hulvattoman hauska päivä! |
|
|
Syysmarkkinatarina! Nickin lauleskellessa saavuimme Crillen ja Viirun hyvän ruoan tuoksuiselle kojulle. Samaan aikaan kojulla asioivat Kisuliini ja Caro. "Voih, ostaisimme kaikkea niin mielellämme, mutta pennit eivät taida riittää", Kisuliini pahoitteli surkeana. "Ei se mitään, kiva, kun kävit kurkkimassa kojuamme", Crille sanoi. "Moips. Meillä on kyllä pennejä, vaikka muille jakaa. Ja tavallahan jaammekin, kun ostelemme kaikkien kojuista", Mitteri lesoili. "Joo, sanokaa ihan mitä vain haluatte", kehotin kisujani. "Minä haluan jotain herkkua, diabetekseni vuoksi", Nick kertoi heti. "Ai, onko sinulla diabetes?" Caro kysyi sivusta. "Joo, on. Mun täytyy syödä paljon karkkia, jotta sokeripitoisuus pysyy ylhäällä", Nick selitti. "Mutta ethän syö sitten minua?" Caro kysyi pelokkaana. "Täh?" Nick kummasteli. "Niin, yksi lempinimistäni on Carkki", Caro kertoi. "Aaah! Nyt tajusin!" Nick naurahti. Kisujen keskustellessa olin Mitterin kanssa jo päättänyt, mitä meille ostettaisiin. "Otamme tikkarin, suklaamunkin ja pizzan", kerroin. "Selvä, yhteensä se tekee 7 penniä", Viiru ilmoitti. "Kiitos, ja tulettehan sitten käymään meidänkin kojullamme jossain vaiheessa?" Mitteri kysyi. "Joo, toki! Olemme vain olleet alkuun kassalla, ja ottaneet vastaan ostostelijoita", Crille kertoi. "Mekin teimme niin, mutta kun ostajia ei ilmaantunutkaan, päätimme lähteä liikkeelle katsomaan muiden tavaroita", kerroin. "Noh, kohta saatte odottaa meitä kojullanne!" Crille kertoi aurinkoisesti hymyillen. "Se on kiva kuulla, nähdään!" huudahdin. Nickillä ja Carolla oli menossa vielä makoisat keskustelut, joten päätin huomauttaa Nickille aikataulua. "Anteeksi, että joudun keskeyttämään juttunne, mutta meidän täytyy ehtiä käydä muissakin kojuissa. Voitte varmasti tutustua myöhemmin vielä uudestaan", ehdotin. "Toki, lauloin Carolle vain uuden biisini", Nick ilmoitti. "Missä vaiheessa sinä biisin olet tehnyt?" ihmettelin. "Äsken keksin. Se kertoo diabeteksestäni", Nick kertoi. "Okei, nähdään Caro ja Kisuliini!" huudahdin. "Nähdään!" he huudahtivat takaisin. Saavuimme Joikan narunvetopöydän äärelle, jossa olikin ollut melkoinen ruuhka. Pöydän äärellä olivat juuri Fukoo ja Rape & Mantsu, Pipsa ja Vili. Rape mietiskeli pitkään narunumeroa, eikä valinnasta meinannut tulla oikein mitään. Pipsa taas rupatteli Joikan kanssa lumoutuneena, kuten yleensäkin. Viliä ärsytti, ja hän yritti saada Pipsaa lähtemään kanssaan, muttei mikään auttanut. Nick'kin jäi ihailemaan hetkeksi Pipsaa. "Vautsi, katso millainen turkki sillä on. Noin kiiltävä ja tuuhea!" Nick kuiski. "Hei, älä edes haaveile Pipsasta, tiedän sen paremmin kuin hyvin. Nuo ovat olleet tuollaisia jo piiitkään", Mitteri paljasti. "Noh, minun mielessäni on joku ihan muu kuin Pipsa", Nick lesosi. "Oikeesti, kerro isille!" Mitteri komensi. "En nyt vielä, katson nyt ensin, toimiiko homskeli", Nick kertoi, joten Mitteri antoi asian olla. "Aiotteko te vetää noista naruista vai vain rupatella?" kysyin. "Tietenkin aiotaan. Hei Joika, annahan meille sitä palvelua!" Mitteri pyysi. Joika siirsi katseensa meihin, ja tervehti: "Päivää. Tekin sitten päätätte tulla kokeilemaan onneanne. Jos hyvin käy, voitatte 50:n pennin lahjakortin Markettiin. Nonniin,ovatko panokset tarpeeksi suuret?" "Ovat ne. Minä haluan numeron... 19!" Nick huudahti. "Okei, 7 penniä käteisenä, kiitos!" Joika huudahti, ja Nick ojensi rahat. "Nyt voit kiskaista narusta!" Joika kertoi. Nick kiskoi, ja pöydälle putosi pinkki vihkonen, jonka jokaisella sivulla oli sydämien kuvia. "Hyi, en kyllä tuhlaa tällaiseen enää penniäkään!" Nick huudahti pettyneenä. "Älä nyt, nätti se on! Ja saahan siitä kivan lauluvihkosen!" Mitteri muistutti. "Niin", Nick sanoi jälleen hymyssä suin. "Aikookos Mitterikin kiskaista narusta, vai onko hän liian vanha tällaisiin leikkeihin?" Joika kiusoitteli. "Tietysti minäkin vedän! Vedän vaikka narusta 4", Mitteri päätti, ja kiskaisi. Hänen nenänsä eteen putosi kiva maalisetti. "Jukra! Kivaa!" Mitteriltä pääsi. "No joo, sait kivemman", Nick harmitteli. "On sekin kiva. Hyviä päivänjatkoja sinnekin päin, Joika!" Mitteri toivotteli. Joika teki veikeän ilmeen ja vilkutti meille. Lähtiessämme huomasimme Pipsan siirtyvän taas Joikan luo juttusille. |
|
|
Eräänä syksyisenä päivänä hain kisut niiden huoneesta, ja suuntasimme hoitolan pihalle. Olin ostanut Mitterille punaisen kumipallon, josta hän oli kovin ylpeä. Tänään aioimme viettää päivämme pihalla leikitellen, sillä kissat eivät olleet pitkään aikaan liikkuneet, paitsi tietenkin urheilukerhossa, mutta täytyyhän nyt muulloinkin hiukan liikkua. Olin ottanut mukaani myös kissojen vesipullot, jos pikkuisille tulisi kovin jano. "Ai niin, Aijca muuten ilmoitti, että syys-markkinat viivästyvät ongelmien vuoksi", kerroin. (Ainakin meidän tarinassa) "Kauheeta! Eikö se ollutkaan kiva idea?" Nick kummasteli. "Ei mitään sellaista, Aijcalla on niin kamalasti kiireitä, kuten on minullakin", totesin vilkaisten laukkuuni, jossa pilkisteli englannin ja terveystiedon kirjat. Olin ottanut nekin mukaan, jotta ehtisin lukea paremmin kokeisiini, arvelin kuitenkin kissojen vievän puolet huomiostani, joten tuskin ehtisin hirveästi lueskella. "Se on kyllä huomattu, et ole pitkään aikaan tullut katsomaan, mitä meille kuuluu", Mitteri murahti potkien palloaan. "Anteeksi, mutta hyvinhän te pärjäätte", arvelin. "Joo, pärjätään me. Tosi kivaa, kun pääsit tulemaan", Nick riemasteli. "Tulin niin pian kuin vain ehdin. Pakkohan minulla on olla teillekin aikaa", sanoin. "Hei, eiköhän jäädä tähän, ja aleta potkia", Mitteri huudahti. Nick juoksi isäänsä vastapäätä, ja oli valmiina odottamaan Mitterin potkua. Mitterin voimat olivat kuitenkin liian suuret, ja pallo lensi ylhäältä Nickin ohi lentäen veteen. "Ohhoh. Onneksi se on sentään kumia, ettei vajonnut pohjaan", totesin. "Minä haen sen!" Nick kiljaisi. "Ööh... hyvä, että joku on innokas", Mitteri totesi. Hänen selkänsä täyttivät kylmät väreet ja kaikki ne huonot muistot, mitä kesäriehassa tapahtui. Nick lähti kipittämään lammen reunaa päin, ja hyppeli kiveltä kivelle, jotta saisi pallon nopeasti käpäliinsä. Nick loikki ovelasti, ja lauleskeli samalla hilpeitä laulujaan. Hetken päästä Nick sai pallosta otteen, ja märkä vesi kasteli tämän turkin. "Iyyh! Kylmää!" Nick huudahti kauhuissaan. Nick oli niin ymmällään, että tipahti vahingossa kiveltä. "Ääk! Nick-kultsukka ei osaa uida! Mitä mitä teen?" Mitteri kauhistui ottaen pelon askeleita. Ymmärsin, ettei Mitterillä ollut aiettakaan mennä pelastamaan pikku-Nickiä, joten tunsin tilaisuuteni koittaneen. Viskoin kengät nopeasti jaloistani ja nostin huosun punttejani nopeasti ylös, sukkia en ehtinyt ajatellakaan. Juoksin nopeasti lammelle sille kivelle, jossa Nick oli seisonut, ja laitoin käteni veden alle yrittääkseni löytää Nickin. Hetken päästä tunsin pistävän tunteen käsissäni, Nick oli tarttunut täysillä kynnet edellä. Nostin kisun veden alta, ja tämä haukkoi happea. "Voi pikkuista, oletko kunnossa?" kysyin kauhuissani. "Köh. Se oli tosi jännää! Näin siellä kaloja, jotka näyttivät hapanta naamaa, ja sitten ne lähtivät pois. Näin myös vesikukkia, jotka tuntuivat tosi hassuilta. Voisin kirjoittaa tästä raportin keksijäkerhossa, ja ehdottaa Aijcalle, että voisimme tehdä sukellusvene retken!" Nick selitteli innoissaan. "Ai sukellusvene retken hoitolan järveen? Olet kuitenkin ihan ok, vesihän on jäätävää?" tuumasin tajutessani varpaideni olevan aivan jäässä. "Ai. En edes huomannut", Nick kertoi hölmistyneenä. Huokaisin helpotuksesta. Nick oli aivan kunnossa, eikä ollut saanut vesikammoa kuten isänsä. Kumarruin ottamaan myös pallon, ja lähdimme takaisin maihin. Mitterin huoli oli kadonnut, ja hän tuli heti halaamaan Nickiä. "Voi sinua. Pelkäsin jo pahinta, onneksi selvisit tästä kauhistuttavasta tilanteesta", Mitteri sopersi. "Ei isi ollenkaan ole näin...", Nick koetti selittää, mutta Mitteri jatkoi selviämispuhettaan: "Ymmärrän kyllä, jos et jaksa leikkiä enää edes tuolla pallolla, olethan sentään kokenut niin kovia". "Täh? Kyllähän pelataan! Eihän me ehditty vielä edes kunnolla aloittaa!" Nick murahti napaten pallon minulta. "Nyt potkitaan tätä kumipalloa!" Nick päätti. "Noh... hyvä on sitten", Mitteri lopulta suostui. Siirryin syrjemmälle opiskelemaan, kun kisuliinini potkivat ja heittelivät vuoronperään palloa. Riisuin märät sukkani ja laitoin ne kuivumaan puun oksalle. Aluksi katselin heidän iloista puuhaansa, mutta lopulta opiskelu vei minut ajatuksiinsa. "allow=antaa, breathtaking=henkeäsalpaavan kaunis, protect=suojella..." hoin päässäni. "simssiliini, simssiliini!" Mitteri karjui juosten luokseni. "Mitä nyt? Miksi olet noin hädissäsi? Ja minne jätit Nickin?" latelin kysymyksiä. "Nick... Nick sai taas jonkun kohtauksen! Tule äkkiä auttamaan!" Mitteri karjui. Säikähdin niitä sanoja, heitin nopeasti kirjani johonkin pusikkoon, ja lähdin Mitterin perään. Näin Nickin makaamassa maassa. "Nick, mikä on?" kysyin. "Heikottaa, on paha olo", Nick selitti. "Meidän on kyllä heti lähdettävä lääkäriin!" totesin kaivaen kännykkäni esille. Soitin Mouruposken hätänumero 431:een, ja selitin tarvitsevani ambulanssin. Nickin silmät sulkeutuivat, eikä hän enää vastannut minulle. Mitteri oli hätääntynyt, ja mitä enemmän hän pelkäsi, sitä enemmän hän joi vettä hermostuksissaan. "Mitteri, varo ettet juo liikaa vettä, se tuskin tekee hyvää vesikammoiselle", kehotin odotellessamme ambulanssin tuloa. "En minä pysty tekemään muuta! Voi että, olen huono isä, minun takiani lapsi joutuu koko ajan vaaraan", Mitteri kauhisteli. "Etkä. Nickillä on varmasti jokin sairaus, joka teettää tällaista. Ollaan vaan rauhallisia", rauhoittelin. Mitteri voihkaisi vielä kerran, ja ambulanssin kova piipitys valtasi Mouruposken pihan. Pihalle saapui kummastuneita kissoja, ja Aijca, joka juoksi luoksemme. "Mitä täällä on tapahtunut?" Aijca kysyi. "Nickille tapahtui jotain, täytyy mennä sairaalaan", kerroin. "Tulisin mielelläni mukaan, mutta kiireet valtaavat kaiken ajan!" Aijca harmitteli. "Ei se mitään, ilmoitamme sitten, kun jotain ilmenee", kerroin. Aijca nyökkäsi. Astuimme ambulanssin kyytiin, ja lähdimme kulkemaan kohti eläinlääkäriä. Eläinlääkärissä Nick kiikutettiin heti tutkittavaksi, ja pääsimme Mitterin kanssa näkemään tapahtumia. Mitteri pölpötti taas omiaan, ja puhui pahimmasta mahdollisesta vaihtoehdosta. Tomelius kuitenkin vakuutti, ettei pelkoon ollut aihetta, tutkimukset olivat vasta alussa. Hetken päästä Nick avasi välkkyvät silmänsä, ja nousi istuaalteen. "Nick!" huusimme Mitterin kanssa yhteen ääneen. Nick vilkuili ympärilleen ihmetellen, missä oli. Samassa Tomelius saapui luoksemme alkaen selittämään: "Nickin verensokeri tipahti liian alas, minkä vuoksi hän pyörtyi. Totesimme, että Nickille on tullut kissojen diabetes", Tomelius selitti. "Kuinkas nyt silleen?" kummastelin. "Niin vaan voi käydä", Tomelius vastasi. "Joutuuko Nick syömään jotain lääkkeitä?" Mitteri tiedusteli. "Ei varsinaisesti, mutta hänen ruokansa tulee sisältää sokeria. Sen takia tulee myös vahtia, että Nick huolehtii hampaistaan, etteivät ne reikiinny", Tomelius selitti. (Kissojen diabetes on minulla tällainen ^^) "Jes, saan syödä karkkia joka päivä!" Nick innostui. "Et nyt sentään. Karkkia pitää syödä kohtuudella, ja muistahan sitten liikkua, ettet lihoa. Se pahentaa tautia vieläkin enemmän. Kun uusi kohtaus alkaa, syöttäkää heti jotain makeaa", Tomelius selitteli vielä tärkeimpiä asioita minun ja Mitterin nyökkäillessä. Kun Nick oli saatu kuntoon, lähdimme kohti hoitolaa. Saapuessamme sisälle huomasin ilmoitustaululle nuppineuloilla kiinnitetyt likasukat, ja niiden vieressä oli lappu, jossa luki: "<-KENEN? Löytyivät Mouruposken järven rannalta, omistaja voi ottaa ja laittaa pesuun." Nolostuneena riuhtaisin likasukkani irti, ja heitin ne laukun pohjalle. Samassa myös muistin, että englannin kirjani oli jäänyt pusikkoon, kun olin sen sinne heittänyt ennen Nickin pelastamista. "Äh, antaa olla, haen sen kyllä lähtiessäni", tuumailin. Nick keskeytti typerät ajatukseni mouruamalla: "Minulla on nälkä, käydäänkö syömässä?" "Oh, tietenkin!" karjahdin, ja lähdimme huoneelle päin. Päästyämme sisälle huomasimme postiluukusta pudonneen postin. "Katso Mitteri, postia sinulle", huomautin, ja Mitteri nappasi innoissaan kirjeensä avaten sen samantien. "Viiru on vastannut kaveripyyntööni!" Mitteri huudahti hypäten ilmaan. "Miksi kukaan ei pyydä minua kaverikseen?" Nick valitti. "Odotas, kun pääset ystäväkerhoon, siellä tutustut helposti moniin kissoihin", Mitteri kannusti, olihan hän oikein ystävien hankinnan ammattilainen. "Milloin mennään ystäväkerhoon?" Nick kysyi. "Varmaankin joskus syysmarkkinoiden jälkeen", veikkasin. "Niin, myydään meidän lemmikkiapinoita!" Nick innostui. "Kuinkahan moni niitä aikoo ostaa?" Mitteri tuumaili. "En tiiä, mutta mulla on nälkä!" Nick murahti kovaa. "Anteeksi, olin melkein unohtaa. Otatko sinä mitään Mitteri?" kysäisin. "Voin syödä, mutta vähän vain", Mitteri ilmoitti. "Okei, kolmioleipä saa sitten käydä. Nälkäinen Nick haluaa sitten varmaan kananaksuja ja sen jonkun sinisen herkuttimen. En kyllä muista sen oikeaa nimeä", selitin naurahtaen. (Netti ei nyt toimi, joten en voi oikeasti katsoa sitä. :() "Nickin naksuihin voisi lisätä niitä mansurakeita, ne ovat olleet kaapissa jo aika pitkään", Mitteri totesi. "Hyvä ajatus, Nick tarvitsee paljon sokeripitoista ruokaa. Täytyykin käydä shoppailemassa sitä Marketista", tuumailin. "Ehkä syys-markkinoilla myydään jotain", Nick arveli. "Niin tietysti, miten te olettekin loogisempia kuin minä?" kysyin hiukan nolostuneena. "Me ollaan niin hyviä", Mitteri lesoili. "Niin vähän arvelinkin", sanoin ojentaen Mitterille kolmioleivän, ja sen jälkeen aloin valmistaa Nickin muroja. "Käyn hakemassa keittiöstä jonkun kulhon näille naksuille", selitin. "Minäkin tahdon syödä ruokani lautaselta, jos Nickin saa!" Mitteri ilmoitti. "Hyvä on", sanoin. "Pidä kiirettä, minulla on kaaauhea nälkä!" Nick ruikutti. "Joojoo", sanoin ja häippäsin. Matkalla keittiöön kuljin ilmoitustaulun ohi, ja näin siellä Aijcan, joka oli ottamassa sukka-lappua pois. "Terve taas, simssiliini!" Aijca huudahti huomatessaan minut. "Moi", vastasin vain lyhyesti. "Et kyllä usko, löysin hoitolan järven rannalta tosi likaiset sukat, kukakohan hoitajista on niitä käyttänyt", Aijca puhui naureskellen. Menin aivan punaiseksi. "Mistä epäilet, että joku hoitaja olisi käyttänyt niitä?" Yritin keksiä jotain, ettei Aijca osaisi epäillä minua likasukkien käyttäjäksi. "Koska joku oli hakenut ne, eikä täällä ole käynyt muita kuin hoitajia", Aijca sanoi. "Niin tietysti... Tuota, minun pitikin mennä, heippa!" sanoin ottaen askelen, mutta tein sen liian äkkiä, kompastuin, ja kenkäni putosi. "Ei kai sinuun sattunut?" Aijca huudahti tullen luokseni. "Ei ollenkaan!" huudahdin yrittäen saada kengän takaisin jalkaan, jottei Aijca tajuaisi minun olevan ilman sukkia. "Hei, sinultahan taisi pudota kenkäkin", Aijca huomasi, ja henkäisin kauhusta. "Älä tajua katsoa jalkoihini, älä tajua", hoin mielessäni. "Hei, eihän sinulla ole edes sukkaa!" Aijca huudahti. "Tajua nyt sekin", totesin mielessäni. "Eikös täällä ole jo sen verran kylmä, että jonkinlaiset sukat olisi hyvä olla?" Aijca kysäisi. "Kyllä sillä on sukat, se ei vaan käytä niitä", Mitteri kertoi. "Miksi ihmeessä? Hoitolassa on kylmät lattiat. Miksi et sukkiasi pitäisi?" Aijca ihmetteli. "Mitteri ja Nick, mitä te täällä teette?" kysyin siirtäen katseeni kissoihin. "Tulimme katsomaan, kun sinulla kesti niin kauan ruoanlaitossa", Nick ilmoitti. "Eiköhän meidän pitäisikin lähteä sinne keittiöön, tulkaa nyt mukaan, kun kerran olette siinä", komensin, ja kissat alkoivat seurata minua. "Nähdään taas!" hyvästelin Aijcan. "Joo", Aijca vastasi heilutellen kättään. Heti lähdettyämme Aijca purskahti rajattomaan nauruun, hän oli aavistanut minun olevan likasukka, mutta kohteliaisuutensa vuoksi hän ei ollut huomauttanut asiasta. Keittiössä kaivoin kaapista kaksi lautasta, joihin kokoaisin kissojen ruoka-annokset. Mitterin lautanen jäi melko vajaaksi, laitoin siihen vain kolmioleivän. Nickin lautaseen lisäsin puolet kananaksupussista, mansurakeita, sekä sinisen herkku jutun. "Tässä on kyllä aika paljon ruokaa, jaksatko nyt varmasti syödä tämän kaiken?" varmistin. "Jaksan! Nälkäni on 8/10, eli melkein nollassa!" Nick naukaisi. "Ei se kyllä ole lähelläkään nollaa, pelkään sinun lihoavan, niin kuin Mitterille kävi vauva-aikoina", sanoin. "Yöh, älä puhu siitä! Se laihdutuskuuri oli niin ällö!" Mitteri kauhisteli. "Enhän minä lihoa, juuri olimme ulkoilemassa", Nick huomautti. "Se on kyllä totta", sanoin, jonka jälkeen kissat hiljentyivät syömään. Kaivoin laukustani terveystiedon kirjan, ja aloin selailla sitä odotellessani kissojen syövän. Mieleeni muistui jälleen se englannin kirja. "Mitä, jos Aijca löytää senkin, ja naureskelee typerille vastauksilleni", aloin miettiä. En todellakaan ole hyvä enkussa. "Mitä mietit?" kysyi Mitteri, joka oli pompannut syliini istumaan. "Koulu hommia vaan", vastasin. Olimme hiljaa, ja kuuntelimme kuinka naksut narskuivat Nickin hampaissa. Yllättäen kuului outo ääni. "Mikä se oli?" Nick hämmästeli keskeyttäen rouskutuksen. "Se oli mahani. Tulee nälkä, kun katsoo teidän syövän", tunnustin olleeni äänen takana. "Voin kyllä antaa sinulle naksuja", Nick tarjosi. "Ehkei se ole hyvä idea, minun on paras lähteä kotiin syömään", päätin. "Eikääääää! Vastahan sinä hetken olit kanssamme", Mitteri alkoi marista. "Noh, kai minä vielä hetkeksi voin jäädä", totesin, jolloin kisut alkoivat riemuitsemaan. Samassa nenääni leijaili pahanhajuinen hajupilvi. "Yäk, teidät olisi parasta kylvettää ennen kuin Aijca tulee tänne, ja huomaa vielä, etten ole pessyt teitä aikoihin!" puhuin. Mitterin silmät laajenivat, ja kuulin sen sydämen tykyttävän kovemmin puhuessani kylpemisestä. "Minä olen ihan puhdas", Mitteri vakuutteli. "Etkä ole. Hygieniatarpeesi on 7/10, eli melkein nollassa", Nick puuttui. "Niimpä. Sinusta se suurin lemu tulee!" sanoin pidellen nenästäni. "Hei, en minä sinua hukuta. Sinun täytyy kohdata pelkosi", huomautin. "Äh... No hyvä on sitten", Mitteri viimein luovutti. Pian olimmekin jo pesuhuoneella. Olimme käyneet huoneessa hakemassa kaikki mahdolliset shampoot ja hoitoaineet. "Tulikin tarpeeseen tuo Nickille ostamani pesusetti", totesin. "Niin, varsinkin, kun tämä minun tuntuu olevan aika lopussa", Mitteri kertoi kurkaten purkkiin. "Se on kyllä niin vähissä, että ehkä minun kannattaisi vain nuoleskella itseäni, eikä tarvitsisi mennä kylpemään, säästäisimme pesuainetta", Mitteri selitteli. "Ehei, älä yritäkään livistää tilanteesta. Sinut pestään, ja Nick lainaa mielellään pesuaineitaan", sanoin. "Joo!" Nick huudahti. Mitterin ei auttanut muu kuin vain luovuttaa. Aloin täyttämään kylpyammetta lämpimällä vedellä, ja lisäsin sinne oikein kylpyvaahtoa Nickin setistä. "No niin, kisut vaan ammeeseen!" huudahdin, kun kaikki oli valmista. Nick hyppäsi riemuiten, ja kummasteli, miten hassulta vaahto tuntuikaan. "Sinä myös Mitteri", komensin arvaten, ettei kisuni kuitenkaan menisi, siksi heitin sen suoraan ammeeseen, eikä se ehtinyt vastustella. Mitterin pää nousi pian kuplaisesta vedestä, ja se tokaisi: "Miksi teet minulle aina noin? Nolaat ja kaikkea!" Mitteri karjaisi. Naurahdin. "Et sinä ole yhtään nolo verrattuna minuun", totesin siirtäen katseeni ärsyttäviin sukkiini. "Voitaisiin pestä ne sukatkin samalla", Nick ehdotti. "Hieno ajatus", sanoin, ja heitin sukat mukaan kuplavelliin. "Minä voin pestä niitä", Nick kertoi heti. "Selvä, simssiliini, tipauta muutama pisara turkinkiiltoainetta Nickin turkkiin, niin minä pesen pentuni", Mitteri komensi. "Minä kai sitten pesen sinut, Mitteriseni", arvelin, ja tipautin aineita kissojen päihin. Niin alkoi kova pesu. "Hei simssiliini, revit turkistani, sattuu!" Mitteri huudahti. "Anteeksi, en huomannut", pahoittelin. "Niin vissiin", Mitteri totesi heittäen tassullaan vettä ammeesta päälleni. "Hei, ei!" sanoin. "Hihhii!" Nick naurahti, ja hänkin lennätti vettä päälleni. "Senkin! Minä kastun, ja me joudumme siivoamaan sotkut!" murahdin. "Ei se haittaa", Mitteri totesi, ja heitti vähän liiankin paljon vettä reunan yli. "Jaahas, kylpemiset on nähtävästi kylvetty", totesin nostaen läpimärät kisut pois. Ne vielä kehtasivatkin ravistella märät turkkinsa naamalleni. "Nyt lopetatte tuon pelleilyn tai minä lähden kotiin, ja joudutte yksin siivoamaan!" uhkasin. "Joo, me voidaan pyyhkiä lattiat", Mitteri kertoi. "Hyvä", sanoin. Itse aloin kasata pesukamoja samaan paikkaan, ja tajusin käyttäneemme lähes puolet jokaista purnukkaa. "Hienoa, kohta joudun ostamaan taas näitä lisää", harmittelin. Aikamme siivottua kylppäri oli taas käyttökunnossa seuraaville. "Nyt minun täytyy kyllä ikäväkyllä poistua, nähdään viimeistään syys-markkinoilla", pulisin, ja kisut nyökkäsivät. Mitterin mielipide päivästä: "Huh, olipa pelottava päivä! Pelkäsin kuollakseni, että Nick kuolisi, ja lisäksi simssiliini passitti kylpyyn. Nyt on kyllä puhdas tunne, mutta kylpeminen tuottaa vieläkin kylmiä väreitä. Hahhah, muistaakohan simssiliini hakea enkun kirjaansa pusikosta? Taidettiin muutenkin Nickin kanssa tuottaa simssiliinille noloja tilanteita, niistä sukista. Heh, oikein sille, aina minutkin nolaa! Kuitenkin, olihan tänään onnistunut päivä ja kaikkea." Nickin mielipide päivästä: "Tänään oli huippupäivä! Oli kivaa leikkiä hoitajan ja iskän kanssa! Pallottelu oli hupaisaa, ja oli tosi jännää olla sukeltamassa! Ei kai se sukellusretki hoitolan järveen niin tyhmä idea ollut, kuin mitä simssiliini väitti? Sain kyllä karsean kerhoinnostuksen! Pakko päästä keksimään, ja laulaminen on jäänyt sen verran vähäiselle, että sitäkin olisi hyvä harrastaa! Ai niin, minulle tulikin se diabetes, kuulostaa kivalta! Karkkia mielin määrin. Nam! Hehhee, oli kivaa possuilla ja kylpeä, kaikki oli kivaa!" |
|
|
Pentujen syntymän jälkeen Mitteri ei ollut ehtinyt oikein keskittyä kerhoihinsa, ja niissä käynti oli jäänyt vähäiselle. Siksi Mitteri päätti pitää kunnon kerhopäivän käväisten kaikissa kerhoissa, joihin oli liittynyt. (Saattaa kuulostaa matkitulta Rasselta, mutta olin ihan oikeasti suunnitellut tällaista ennen kuin Rasse oli kirjoittanut kerhopläjäyksensä, uskokaa tai älkää!) Joten, eiköhän aloiteta!
|
|
|
Saapuessani kisuhoitolaan kuulin Mitterin oven takaa riemastuneita äänähdyksiä ja muutenkin paljon puhetta. En edes viitsinyt koputtaa, sillä ajattelin, ettei kukaan kuitenkaan kuulisi. Astuessani sisään huomasin huoneen olevan täynnä kissoja ja hoitajia! Ihmettelin suuresti, ja ängin joukon ohitse, ja lopulta huomasin kaiken keskipisteenä Mitterin makoilemassa sängyllään kahden kissanpennun kanssa. "Hei! Kuka on tuonut pentunsa tänne?" karjahdin. Vieraat tölläsivät minua kuin idioottia, ja pikku hiljaa huoneesta livahti väkeä pois. Lopulta huone oli tyhjä, ja aloin tenttaamaan kisuliiniani: "Mitteri! Mitkä bileet sinulla täällä on? Ja miksei kukaan vienyt noita pentuja mukanaan? Joka tapauksessa, sinun on aina kysyttävä minulta lupa, jos aiot juhlia huoneessasi! Selitä minulle nyt koko juttu!" pyysin tomeran näköisenä. "No kun... sen leffaillan jälkeen... karkasin huoneestani... ja menin katsomaan Mirreä..." Mitteri selitteli. "Mitä siitä? Hauska, että tulette toimeen niin hyvin. Ties vaikka saisitte joskus pentuja. Anteeksi, että vihjailin näin, mutta minusta teidän kuuluisi harkita asiaa", puhuin. Hetkessä Mitterin ilme muuttui kovin kummalliseksi ja hömelöksi. En tajunnut, kaikki tuntui tänään oudolta. "Kuule simssiliini, nämä tässä ovat minun lapsiani! Etkö oikeasti tajunnut? Ja vauvojen äiti on yllätysyllätys Mirre!" Mitteri möläytti. En meinannut saada sanoja suustani yllätykseltä, joten sopersin vain: "Anteeksi". "Ei se haittaa. Saanko esitellä: tämä tässä on tyttöni, ja Mirre nimesi sen Mirrettimen Mitterin Murteen Muurtaja Mursu Maukulaiseksi, lyhemmin kutsutaan Murreksi. Ja tässä poikani, jonka nimesin itse Niksu Naukunapsu Maukulaiseksi, lyhemmin vain Nick", Mitteri esitteli. Katsoin pikkuisia vauvoja, jotka vain nukkuivat isänsä sylissä. Tarkemmin katsottuna, olihan niissä hiukan Mitterin näköä, kuinka en tajunnut? "Onneksi olkoon Mitteri!" kiljaisin yllättäen. Olin häpeissäni, sillä tajusin vasta nyt onnitella tuoretta isää. "Ota toki heitä syliin. Muutkin hoitajat tykkäsivät pidellä niitä", Mitteri kehotti, ja mitään ajattelematta, nostin Nickin syliini, ja silittelin sitä. Samassa tajusin, ja karjaisin: "Hetkinen! Muutkin hoitajat! Mitteri, ovatko muut hoitajat tienneet tästä kaikesta ennen minua!? Tämä ei ole reilua, minä olen hoitajasi, ja sinun on kerrottava kaikesta ensimmäisenä minulle!" luennoin. "Rauha, rauha. Tämä pentujuttu vain levisi pitkin hoitajien korvia, eikä ole minun vikani, ettet ole käynyt luonani pitkiin aikoihin", Mitteri puolustautui. "Hyvä on, syy oli minun", tunnustin siirtäen katseeni pikkuiseen Nickiin, joka vain nukkui. Kuinka olinkaan ollut niin ilkeä, etten ollut käynyt katsomassa Mitteriä ikuisuuksiin? "Hei, anna olla! Kaikki on ok. Sovimme muuten Mirren kanssa, että saan pitää tuon pennun", Mitteri kertoi. "Huomasin heti, että tykkäät siitä! Murrea pääsemme katsomaan sitten vaikka joka päivä. Se on vain Mirren hoidossa", Mitteri kertoi. "Oih, nämä ovat niin söpöjä!" huudahdin niin innoissani. Käänsin päätäni, ja huomasin myös Mirren huoneemme ovella. Ilmeisesti tämä oli kuullut juttujamme ties kuinka kauan. "Ai hei Mirre, suloisia pentuja sinulla! Onnittelut!" huudahdin sille. "Kiitoksia, onkohan Murre valmiina lähtemään?" Mirre kysyi. Kun Murre kuuli äitinsä äänen, se nousi nopeasti jaloilleen, ja oli jo aikeissaan kävelläkin, kunnes horjahti kumoon. "Heh, aina niin innokas pentuni", Mirre naurahti tullen itse nappaamaan pennun syliinsä. Vertasin Murrea ja Nickiä. Huomasin Murren silmien olevan jo täysin auki, ja kisu oli jo innokas kävelyn oppija, toisin kuin meidän Nick. Pentu vain nukkui, ja sen silmät olivat vielä visusti kiinni, kävelystä puhumattakaan. Pojua varmaan harmittaa, jos jää tulevaisuudessakin siskon kasvusta jälkeen. Samassa vilkaisin jälleen Mirreen, joka oli pannut Murren selkäänsä istumaan. "Kiitos vielä Mitteri, kun ehdit hoitaa pikkuista! Saan minäkin välillä vapaa-aikaa", Mirre kiitteli, ja poistui huoneesta. Katseeni osui jälleen Mitteriin, joka pompahti pystyyn. "Hei, tuo Nick tänne! Minä haluan pestä sen!" Mitteri pyysi. "Oi, anteeksi", totesin, ja toin pennun heti Mitterin eteen. Kisuni lipoi kuin ammattilainen, ja ihmettelin, miten kisustani olikaan kehittynyt niin taitava lastenhoitaja. Mitterin pestessä, katseeseeni osui pieni ruhje Nickin tassussa. "Hei, mikä tuo on?" kysyi. "En tiedä. Se sai sen jostain", Mitteri totesi. "Pitäisikö siihen laittaa jotain rohtoa?" kysäisin. "Joo, itse olen käyttänyt tuota tassuvoidetta", Mitteri selitti osoittaen pientä putkiloa. Toin sen Mitterille, ja se laittoi niin taitavasti sitä itse, että tunsin itseni kolmanneksi pyöräksi, joka oli koko ajan vain tiellä kaikessa. "Pitäisiköhän sitä syöttää?" kysäisin. "Oho! Olen kokonaan unohtanut! Hyvä, kun muistutit. Voisimme syöttää sille maitoa, jota Aijca antoi meille lahjaksi hoitolan ensimmäisten pentujen kunniaksi", Mitteri selitti. Harmistuin, en tiennyt tuostakaan lahjasta mitään. Hain pienen maidon kaapista, ja olin ojentamassa sitä jo Mitterille, kunnes tämä ehdotti: "Kyllä sinäkin saat Nickiä hoitaa. Syötä hänet, ihan vapaasti". Ilmeeni muuttui taas hymyyn, ja istahdin sängylle. Mitteri ojensi Nickin syliini, ja juotin kisulle maidon kurkusta alas. Hetkessä oveen koputettiin, ja Joika astui sisään. "Hei, mites suosikki kummipoikani voi tänään?" kisu kysyi energisesti. "Hyvinhän se", Mitteri totesi siirtäen katseensa minuun. "Pyysin Joikaa Nickin kummiksi, ja hän suostui mielellään", Mitteri selitti. En tiennyt tästäkään mitään, en enää ikinä halunnut joutua tällaiseen tilanteeseen. Kävisin katsomassa kissoja vaikka joka päivä! "Täällä näyttää sujuvankin hyvin. Heippa!" Joika karjaisi, ja karkasi käytävään. Lopulta olin juottanut koko maitopurkin, ja mieleeni juolahti vanha kisuni. "Mitteri, olemme vain paaponeet uutta pentuasi, tottakai haluan viettää aikaa kanssasi niin kuin ennen. Tehdään, mitä ikinä haluat!" huudahdin. Siirsin Nickin sängylle nukkumaan, ja siirsin katseeni jälleen Mitteriin. "Noh, jos katsottaisiin telkkaria, ja sen jälkeen voitaisiin kuunnella musiikkia, ja sen jälkeen voitaisiin leikkiä, ja sen jälkeen..." Mitteri selitteli. Huomasin, että sillä oli hinku tehdä kaikkea, mitä ei ollut saanut tehdä pitkään aikaan pentujen tulon takia. "Sopii hyvin", naurahdin, ja avasin telkkarin. Katsoimme hetken musiikkikanava The Voicea, Mitteri kun kaipasi musiikkia paljon. "Ilmoitin sinut muuten musiikkikerhoon, tänne tullessani", kerroin. "Sehän on upeaa!" Mitteri karjaisi. "Ilmoitin sinut muuten myös urheilukerhoon, ja tuumailin, kun liikut siellä niin paljon, voisimme lopettaa laihdutuskuurin, käyt kuitenkin siellä liikkumassa", sanoi. "Jipii simssiliini, olet paras!" Mitteri karjaisi pompaten syliini halaamaan. "Ja muuten, kun kerran laihdutuskuuri on ohi, emmekö voisi antaa laihdutusruokia Nickille?" Mitteri kysyi. "Ehei, kyllähän sinä omat ruokasi popsit", huomauten vinkaten silmääni. "Okei, mutta hei, nyt alkaa se hyvä leffa!" Mitteri karjaisi vaihtaen nopeasti kanavaa. Katsoimme elokuvaa hetken, mutta se oli tylsää ilman mitään syömistä. "Jos nyt tämän kerran", totesin, ja menin kaapille. Mitteri käänsi päätään pohtien, mitä kaapista saatoin hakea. Lopulta saavuin sipsipussi kourassani, ja Mitteri oli nauraa onnesta. "Voimme syödä näitä samalla", totesin. Mitteri innostui, ja saimme koko pussin tyhjäksi elokuvan loppuessa. Seuraavaksi kuuntelimme musiikkia, ja Mitteri tanssi hienosti. Samassa Mitteri juoksi luokseni, ja kysyi: "Voisitko harjata turkkiani, vaikka olenkin jo lähes aikuinen? Minusta se tuntuu vaan niin kivalta", Mitteri selitti. "Tottahan toki minä voin. Sisimmässäni olet aina pieni vauvani", kerroin. Mitteri riemastui, ja haki harjan minulle. Siinä sitten istuskelimme, ja minä harjasin Mitterin turkin suoraksi ja kiiltäväksi. "Nyt tekee mieli leikkiä", Mitteri kertoi. Mitteri juoksi taas huoneen toiselle puolelle, jossa kaikki lelut nyhjöttivät. Mitteri nappasi leluhiiren, jolla ei ollut ennen leikkinytkään. "Missä vaiheessa sinä tämän ostit?" Mitteri ihmetteli. "Joskus aikoja sitten", totesin. Mitteri viritti hiiren, ja se lähti liikkeelle. Mitteri juoksi sen perässä innoissaan, ja temmelsi pitkin lattioita. Kiitin vain onneani, ettei Mitteri rikkonut mellakassa mitään. Lopulta Mitteri oli juossut niin paljon, että horjahti syliini sanoen: "Olipas se rajua menoa, mutta silti niin ihanaa!". "Minun pikku kisuni on tainnut ottaa liian villisti. Mitä jos menisit nukkumaan Nickin viereen?" ehdotin. "Joo, olen liian väsy tekemään mitään!" Mitteri kertoi, ja hyppäsi sänkyynsä. Kuulin heti kovaäänistä kuorsausta, ja ymmärsin kisuni jo nukahtaneen. Hipsin pois paikalta herättämättä vahingossakaan kumpaakaan. Mitterin mielipide päivästä: "Olipas lystiä! Meillä oli tänään hauskaa Nickin ja simssiliinin kanssa. Onpas hoitajani höpsö, ei ymmärtänyt mitään pennuistani aluksi. On kyllä pakko myöntää, että Nick ja Murre ovat ihania! Haluan heille vain kaikkea hyvää. Oli myös ihana saada tuntea itsensä kerrankin niin pieneksi kaiken hoitamiseni jälkeen. Mieleeni juolahtivat kaikki ne ajat, kun leikin simssiliinin kanssa vauvana. Nyt olen jo paljon elämää nähnyt kisuliini. Huomaa myös, että näin vanhempana väsyy helposti. Leikkiminen on rankkaa puuhaa!" Nickin mielipide päivästä: "Olipas riehakas päivä, vaikka en tehnytkään paljoa muuta kuin vain nukuin. Toivottavasti silmäni aukeasivat pian, jotta näkisin perheeni ja uuden hoitajani. Tänään oli niin ihana olo, tuntui kuin kaikki olisivat välittäneet niin paljon, vaikka en sitä epäilekään. Olen minä kyllä aika onnekas kissa, kun synnyin! Hohhoijaa, väsyttääpä kummasti. Täytyypi nukkua, että kasvan ja kehityn!" |
|
|
Saavuin jälleen Mouruposkeen, tällä kertaa kaksi elokuvalippua mukanani Toy Story-leffaan. Olin aivan varma, että pikkuinen kisuni ilahtuisi moisesta yllätyksestä, varsinkin, kun olimme saaneet ne ilmaisiksi Kissansilmän avautumisen vuoksi. Koputin oveen, ja astuin sisään. Minulta oli pudota silmät päästä tajutessani, miltä Mitteri näyttikään. "Hei rakas hoitajani. Mistä tuollainen ilme?" Mitteri kysyi saapuen luokseni puskemaan jalkojani. "Sinä...sinä olet kasvanjut!" totesin verratessani suurta kasvueroa viime näkemästä. "Kuulepas nyt simssiliini, olen lähes aikuinen, ja sinunkin on pian tajuttava, etten tarvitse apuasi kaikessa. Päätän omat asiani", Mitteri selitti. Sydämeni meinasi särkyä tajutessani, miten pikku kissani kasvoikaan vauhdikkaasti. Kohtahan se jättäisi minut kokonaan yksin kuollessaan. "Mikä on? Tehtäisiinkö jotain mukavaa?" Mitteri kysyi. "Ajattelin, että menisimme tänään käväisemään Kissansilmässä, mutta sinä taidat olla jo niin iso, ettei mitkään Toy Storyt kiinnosta", sanoin surkeana, ja olin jo lähtemäisilläni pois, kunnes Mitteri karjaisi: "Kyllähän kiinnostaa! En minä mikään vakava ole, vaikka olenkin kasvanut!". Mitterin sanat saivat minut taas paremmalle tuulelle, ja ymmärsin, ettei kisuni minua ollut mihinkään jättämässä! Sillä on nyt elämän jännittävät vuodet meneillään, ja saisin nähdä hoitsuani aivan yhtä paljon kuin ennenkin. "Eiköhän lähdetä! Tilasin sinulle muuten paljon kamaa marketista. Siellä sanottiin, että tavarat saapuvat kotiinkuljetuksessa, eivätkä ne ainakaan vielä ole täällä", puhuin lähtiessämme kävelemään kohti Kissansilmää. Mitteri näytti innostuneelta, ja halusi heti kuulla, mitä olin hänelle ostanut. Kerroin televisiosta ja muista viihdykkeistä, mutta kielsin kisuani töllöttämästä sitä liikaa, ettei se vain lihoaisi. Mitteri lupasi, ja jatkoimme matkaamme niin kauan, että saavuimme perille. Elokuvateatterissa silmiimme osui tuttu näky; Rasse, Mirre ja Pena! Juoksimme heti heidän luokseen, ja aloimme puhua samantien: "Oletteko tekin tänään täällä?" kysyin. "Olemmehan me" Rasse vastasi iloisena. "Mitä menette katsomaan?" Mitteri kysyi. "Toy Storya", Mirre kertoi. "Ihan totta? Niin mekin olemme! Mikä on penkkipaikkanne?" kysyin. "23", Pena kertoi. "Eikä?! Me olemme aivan vieressänne!" Mitteri karjaisi. "Olipas yhteensattuma!" Rasse naurahti. "Näytös varmaan alkaa kohta. Mennään jo!" Mirre ehdotti. "Joo, mennään. Haluan istua teidän vieressänne, jotta meillä on hyvää aikaa pulista keskenämme", Mitteri kertoi. Kissat lähtivät kolmisteen, ja jäimme Rassen kanssa kävelemään hitaammin heidän perässään. "On se vain kivaa, kun kisut tulevat niin hyvin toimeen keskenään", huomautin, ja Rasse oli aivan samaa mieltä. Istahdimme paikoillemme pimeässä salissa. Mitteri oli mennyt Penan ja Mirren keskelle, ja heillä näytti olevan oikein hauskaa keskenään. "Näyttääpä Mitteri laihalta möllyköideni keskellä", Rasse naurahti. "Olen pitänyt Mitterille laihdutuskuuria jo pitkään, mutten näe mitään laihtumisen merkkejä", selitin. "Ehkäpä minunkin pitäisi kokeilla sitä laihdutuskuuria kissoihini, molemmat ovat hiukan tukevankokoisia", Rasse kertoi naurahtaen. "Kisut pääsevät normaaliin painoon helposti, pistä heidät vaikka juoksulenkille, niin minäkin pistin Mitterin", selitin. "Täytyy ehkäpä kokeilla", Rasse tuumaili. Meidän hoitajien keskustelun lisäksi, oli myös kissoilla raikuvat jutut menossa. "Alkaakohan se näytös kohta!?" Pena kysyi kärsimättömänä. "Älä jaksa aina valittaa, pian se alkaa! Toivottavasti ei tule mitään pelottavaa kohtaa", Mirre huokaisi. "Vaikka tulisikin, sinulla ei ole hätää, kun olen suojanasi. Voin vaikka kietoa käteni ympärillesi, ja peittää silmäsi, ja sanoa rauhoittavia sanoja", Mitteri selitti. "Kiitos Mitteri, olet aina niin huomaavainen", Mirre sanoi lumoutuneena. Mitterikin kummasteli itse, hän oli kuin unohtanut koko Pipsan noin vain, ja nyt hänen ajatuksissaan pyöri vain Mirre, joka oli tuntunut ennen niin isolta. Nyt he olivat saman ikäisiä, ja ehkä juuri se oli saanut Mitterin huomaamaan Mirren. Mitterin ajatukset pystyin kuitenkin herpauttamaan minä puheellani: "Käyn hakemassa meille elokuvaevästä vielä nopeasti, onko ehdotuksia?" "Ööh, ihan sama. Ei minulla ole kovin nälkä, osta jotain, mitä voin tarjota ystävilleni", Mitteri pyysi, ja lähdin matkaan. "Pahus, en tiedä, mistä kukakin pitää", harmittelin katsellessani herkkuhyllyjä. Samassa silmiini osui Sekamelskairtokarkkeja. "Haa, ostan noita, siitä varmasti kaikki löytävät mieleisiä karkkeja", tajusin yllättäen, ja nappasin pussillissen meille. Saavuin takaisin juuri ennen näytöksen alkamista. Jaoin karkit kaikille tasaisesti, ja aloimme syömään. Mitteri yritti saada karkit kurkusta alas, muttei hänellä vain ollut nälkä. "Mirre, haluatko osan karkeistani?" Mitteri kuiskasi. "Mielihyvin", Mirre sanoi, ja nappasi innoissaan itselleen lisä karkkeja. Mitteri yritti seurata elokuvaa, mutta katse siirtyi aina vain Mirreen, joka katseli kiinnostuneena. Onneksi Mitteri sai katsottua sen verran, että tajusi leffan juonesta. Samassa tuli pelottava kohta, ja Mirre kiljaisi säikähtäen monien muiden kissojen mukaan katsomossa. Mitteri piti lupauksensa, ja lohdutteli Mirreä pelon vallatessa. "Ei hätää", Mitteri rauhoitteli, eikä Mirre enää pelännyt kamalasti. Mitteri piteli käsiään Mirren ympärillä koko loppu näytöksen, eikä Mirre enää säikkynyt millekään, hänellä oli turvallinen olo. Näytöksen jälkeen suuntasimme koko porukalla Kissansilmän hupilaitteissa. Pena pelasi innoissaan Värikuulapyssypeliä pelikoneella, minä ja Rasse juttelimme, ja Mitteri ja Mirre tanssahtelivat tanssimatolla. "Katso nyt noita, olen varma, että kohta hoitola vilisee pieniä kissanpentuja", Rasse selitti minulle. "Olen täysin samaa mieltä. Nuo kaksi ovat kuin luodut toisilleen", sanoin. Minun oli ilo katsella Mitterin onnea. Mirrellä ja Mitterillä tosiaan olivat rajut tanssit meneillään tanssimatolla, kunnes kappale muuttui hitaammaksi. "Saanko luvan?" Mitteri kysyi kohteliaasti. "Tietysti saat!" Mirre naurahti, ja kisut alkoivat hytkyä rennon musiikin tahdissa. "Mitteri, olet kyllä ihana kissa!" Mirre kertoi. "Äh, öh, äh, niin sinäkin", Mitteri sönkötti punastellen. "Jos hankin pentuja, toivon, että sinä olisit kisujen isä. Olet niin täydellinen, ja tahtoisin lisää sinun kaltaisiasi kissoja", Mirre kertoi. "Heh, kyllä sinunkin kaltaisiasi tarvittaisiin enemmän", Mitteri kertoi. Mirre hymyili aurinkoiseti, ja kisut jatkoivat tanssejaan. Lopulta tulimme Rassen kanssa keskeyttämään kisujen bileet. "Eiköhän olisi aika lähteä jo kotiin päin?" kysäisin. "Höh, niin kai sitten", Mitteri totesi. "Tullaan uudestaan joku toinen kerta, porukalla", ehdotin. "Hei, mitä jos lähdettäisiin lomailemaan, porukalla?" Rasse kysäisi. "Kuulostaa hauskalta, pannaan harkintaan", totesin. "Muttamutta, päivä on kulunut rivakasti, ja meidän täytyy ikäväkyllä lähteä", harmittelin. "Nähdään!" Mitteri karjaisi, kun talsimme ulos ovesta. Mitterin mielipide päivästä: "Hee, oli kiva käydä Kissansilmässä katsomassa leffa. Mieltäni kutkuttaa jo ajatus, että saatan olla joskus itsekin siellä pääesiintyjän roolissa! Ooh, en malta odottaa niitä aikoja. Tänään oli muutenkin kivaa ihan seuran vuoksi. Näin Penaa, ja erityisen päivästä teki Mirre. En voi uskoa tätä, kuinka en ole ennen huomannutkaan häntä? Nyt minulla on jo iso vauvakuume, innostuin tänään ajatuksesta. Saatan olla kyllä vielä liian nuori, haluan matkustaa ensin, ja tehdä kaikkea mukavaa!" Tällä kertaa en jaksa kohottaa Mitterin tarpeita, kun ovat niin ylhäiset vielä. :D Eikä tuossa tarinassa nyt niin kohottavaa tarvetta tullut. Hyvä, kun eilen oli kuumetta, sain tänkin kirjoitettua. :D Ja tuossa Kissansilmä esittylyssä sanottiin, että liput pitää varata etukäteen, mutta olimmehan jo perjaatteessa hankkineet ne siinä avajaisedussa. :) |
|
|
Vuorossa on tällä kertaa kerhotarina. :D "Mika Mutterin Mäyssääjä Maukulainen!" karjaisin raivoissani saavuttuani hupsun kisuni huoneeseen. Kutsun Mitteriä sen koko nimellä aina, kun se on tehnyt jotain tuhmaa, ja tällä kertaa se oli ylittänyt itsensä, nimi sopi tilanteeseen erittäin hyvin! Katsoin tuimasti kissaani, jonka suusta pursuili muttereita. Niitä oli muutenkin lennellyt ympäri huonetta, ja ihmettelin suuresti, mistä ihmeestä kisuni oli ne hankkinut! "Mutterit heti pois suusta! Saat vatsapuruja, eivätkä ne ole mitään mukavia!" komensin. "Mutta nää mutterit on niin hyvii", Mitteri vänkysi. "Mikä sinuun kisu on mennyt?" kysyin saapuen uhkaavasti hoidokkiani päin, ja nappasin mutterin sen suusta. "Mur. Hyvähän sinun on siinä luennoida, sain hepulin, eikä kaikki ole niin helppoa! Minulla on pakkomielle noihin juuri nyt!" Mitteri puolustautui. "Se tästä vielä puuttuikin. Meidän täytyy käydä tänään eläinlääkärissä, vaivojasi on pakko saada lievennettyä!" tuumailin. "Mutta tänään on kerhopäivä, en varmasti missaa sitä jonkun lääkärin takia!" Mitteri murahti koppavasti. "Hyvä on, mutta lupaa olla kunnolla! Jos näytät aivan sekoontuvalta, meidän on lähdettävä lääkäriin vielä saman päivän aikana", tuumasin. "Joojoo, älä turhaan musta huolehdi! Mennään vaan", Mitteri karjaisi ampaisten jo vauhtiin. "Jotenkin minusta tuntuu, että joudun huolehtimaan oikein urakalla", mietiskelin, mutta lähdin kuitenkin kävelemään kisuni perään. Saavuimme näytelmälavalle tajuten samalla olevamme viimeisiä, jotka saapuivat. Keskustelussamme kului niin rivakasti aika, ettemme edes tajunneet! "Siinähän tekin tulette! Hienoa, voimmekin lähteä tästä puuhakammarille päin!" Aijca huudahti meidät huomatessaan. Lähdimme kaikki liikkeelle, ja huomasin Mitterin suunnistavan heti kisukavereidensa luokse. Heillä näytti olevankin aikamoinen meininki jengissään Joikan ja Penan kanssa. Tajusin, ettei seuraani kaivattu, joten tallustelin Aijcan juttusille. "Mitä tänään on luvassa kerhossa?" kysyin. "Teemme, mitä lystäämme, enimmäkseen askartelua, ja ehkäpä jokunen leikki", Aijca selitti. Minua alkoi huolettamaan vieläkin enemmän Mitterin hepulin takia, mutta luotin kissaani, tämähän oli luvannut olla kunnolla. Samassa saavuimme perille puuhakammariin, jonne oli levitetty kaikenlaisia, -värisiä, ja kokoisia kartonkeja. Lattialla näkyi myös laatikko, joka oli täynnä kyniä ja muita piirrustusvälineitä. Sen vieressä olivät sakset ja liimat. Kisut juoksentelivat innoissaan varaten itselleen paikan, jossa sitten askartelisivat. Menin Mitterin luokse samaan paikkaan Rassen ja tämän kissojen kanssa. Tarkkailin koko ajan Mitteriäni, ettei raukka loukkaisi itseään saksillaan sun muilla vaara välineillä. Mitteri askarteli kissakuvaa, johon leikkeli kartongeista osia, ja koristelut kisuni hoiti värikkäillä tusseilla. Mitteri pulisi kanssani koko ajan jotain sekavia. "Saanko simssiliini leikata liiat karvani pois näillä saksilla?" Mitteri kysyi. "Et", sanoin aivan heti. "Minulla on kuuma! Karvoja on liikaa!" Mitteri vinkui. "Kohta tulee talvi, ja jos leikkaat nyt turkkisi pois, palelet talvella", perustelin. Mitteri luovutti, ja jatkoi kuvaansa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. "Saanko liimata muihin kissoihin värikkäitä paperinpalasia?" Mitteri kysyi. "No et!" suorastaan karjahdin. Nyt Mitteri ei kuitenkaan kuunnellut, vaan nappasi liimapurkin tassuihinsa, ja lähti juoksentelemaan ympäri kerhotilaa. "Mitteri, pysähdy!" huudahdin lähtien kisuni perään. "Etpäs saakaan kiinni!" Mitteri lällätti katsellen taakseen, jossa olin. "Mitteri varo!" karjaisin, muttei Mitteri kuunnellut, se vain liimaili pinkkejä papereita muihin kissoihin. Varoitus olisi ollut kuitenkin hyvä huomioida, sillä Mitteri törmäsi suoraan kirjahyllyyn, josta kirjat sitten lentelivät hupsun kissani päälle. "Voi ei!" huudahdin, ja juoksin kiiruhtaen pelastamaan kissaani. Siirsin kirjat sivuun, ja huomatessani Mitterin, kaappasin hänet syliinsä. "Eihän sattunut? Olin kamalan huolissani!" kerroin, mutta Mitteri tahtoi vain päästä pois halistani sekoilemaan lisää. Samassa Aijca saapui luoksemme ihmeellinen ilme kasvoillaan. "Onko täällä kaikki kunnossa? Vili ja Rasse eivät varmasti ole iloisia saadessaan pinkin lapun päin näköä", Aijca totesi tirskuen itsekin tilanteelle. "Anteeksi, Mitterillä nyt tuntuu olevan hepuli meneillään", totesin. "Teidän kannattaa lähteä kiireisesti lääkäriin. Tämä alkaa vaikuttaa vakavalta", Aijca kauhisteli. "Joo, lähdemme heti", kerroin. "Ette menetä mitään, kerhopäivä alkaa muutenkin olla lopuillaan. Ottakaa mukaan valmis kuva, ja voitte vaikka kehystää sen seinällenne", Aijca ehdotti. Nyökkäsin, ja lähdimme kohti eläinlääkäriä. Lääkärikäynnillä Tomelius-tohtori antoi Mitterille rokotteen, jonka pitäisi hillitä hullut kisut. "Rokote alkaa vaikuttamaan pian, sen jälkeen Mitteri saattaa olla kovinkin väsynyt. Hänen kannattaa lepäillä loppu päivä", Tomelius selitti. "Selvä", sanoin, ja pääsimme lähtemään jo Mitterin huoneelle päin. "Minä en jaksa kävellä, kanna", Mitteri pyysi, ja nostin kisuni syliini. Olin huomauttamassa, että vielä kerhossa oli juoksenneltu niin paljon, mutta päätin kuitenkin kantaa kisuani ilomielin. Hetkessä huomasin kisuni jo tuhisevan sylissäni, ja silittelin sen pehmoista turkkia vieden sen nukkumaan omaan huoneeseensa. Mitterin mielipide päivästä: "Hepulissa on yllättävän hupaisaa olla, tuntuu, että kaikki naurattaa, ja tekee mieli kokeilla kaikkea jännää! Hehhehhahhah! Kyllä mutterit oli hyviä, ja sain kerrankin olla kerhon huomionpiste! Eläinlääkärillä rokotus sattui. Aijai. :( Mutta ei se haittaa, naurattaa melkein vieläkin. Hih..." |
|
|
Tämä on kesärieha tarina! Hetkellisen vapaan ajan jälkeen kokoonnuimme pölkyille istumaan iltanuotiolle. Paistoimme makkaroita, tai oikeastaan vain minä ja Mitteri emme paistaneet, kaikki muut. Itse en pitänyt makkarasta lainkaan, ja Mitteri oli laihiksella, joten kisu saisi tosiaankin unohtaa kaikenlaiset herkut. Juttelimme niitä näitä kaikesta, päälimmäisin puheenaihe oli kuitenkin ihanan kesän loppuminen. "On se sääli, kesä meni vain niin nopeasti, ei sitä ehtinyt edes tajuta", Aijca totesi. "Niin, ja nyt joutuu johonkin kouluun, jossa ei ole mitään intoa. Kamala paikka", huudahdin. "Niin, mutta pian huomaamme, että uusi kesä ja seikkailut ovat jälleen alkaneet", Mantsu piristi. "Eivät syksyn sateet pilaa kaikkea, vaikka siltä tuntuisikin", Rassekin liittyi keskusteluun. "Hei, mitä me syksyä jankkaamme? Meidänhän piti muistella kesän huippuhetkiä!" Fire muistutti. "Minun onnekkain päiväni kesässä oli ainakin, kun synnyin", Pipsa kertoi. "Heh, mitäs sinulle veitikka voikaan muuta tulla mieleen, kun et ollut vielä olemassa kesän alussa!" Mantsu karjaisi, ja kutitteli kisuaan. Pipsa nauraa hihitti, ja käski Mantsun lopettaa. "Voitaisiinko laulaa jotain?" Hirni kysyi. "Tietenkin!" Aijca karjaisi. "Lauletaan jotain kesäistä ja hilpeää!" Joika ehdotti. "Minä voin soittaa", Mitteri kertoi ottaen tukin takaa koskettimet syliinsä. "Joo, ja minä säestän kitaralla", Aijca sanoi. Yhdessä lauloimme sitten iloisen sävelmän kesään liittyen, ja sen jälkeen vielä toisen ja kolmannennen. Aijca opetti meille myös pari veikeää lorua ja muuta hauskaa. Tunnelma oli muutenkin leppoisa ja mukava. "Kuulkaas kisut ja hoitajat! Voisimme käydä vielä soutelemassa joen rannalla ennen nukkumaan menoa. Muistakaa ottaa pelastusliivit", Aijca puhui. "Jee! Äkkiä varaamaan vene!" Mitteri karjaisi ja ampaisi juoksuun. Heräsimme aamulla omiin aikoihimme. Muut olivat jo täydessä touhussa, kun minä ja Mitteri unikekoina aloimme heräillä. Mirre huomasi meidät ensimmäisenä, ja pomppasi päälleni. "Aijca käski sanoa teille, että lähdemme pian aamupesulle järveen. Niin tulkaa", Mirre kertoi. "Kiitos tiedosta, täytyykin napata mukaan shampoo ja hoitoaine sinulle, Mitteri", pölisin, mutta Mitteri murjotti nurkassa. "Mi-minä en aio tulla veteen", Mitteri kertoi vakavana. "Älä höpsi, pitäähän meidän nyt sinut pestä! Kaikki muutkin kissat aikovat peseytyä nyt, mikset sinä muka voisi?" ihmettelin. "Koska minä aloin pelätä vettä eilisen onnettomuuden jälkeen", Mitteri sanoi kurjalla äänellä. Tajusin Mitterin olevan tosissaan. "Jos ollaan ihan siinä rannassa, niin et sinä siitä lähde ajelehtimaan mihinkään", koitin rauhoitella kisuani. "Entä jos lähdenkin?" Mitteri huomautti. "Sitten minä pelastan sinut", Mirre naukaisi teltan ovelta. Se oli jäänyt kuuntelemaan keskusteluamme. "Niin juuri. Sinulla ei ole mitään pelättävää, me kyllä huolehdimme sinusta", lupasin, jonka jälkeen Mitteri lähti vastahakoisesti kävelemään kanssamme kohti rantaa. |
|
|
Saapuessani jälleen kerran katsomaan Mitteriä, kannoin suuren suurta kassillista, joka sisälsi kaikenlaista laihdutusjuttua, olin päättänyt laittaa Mitterin aikamoiseen painonhallintaan, etten enää näkisi pikkuistani sen kokoisena. Olin niin tohkeissani, etten edes ovea meinannut saada auki. Mielessäni liikkui kaikki puheet, mitä aioin puhua Mitterille laihuuden tärkeydestä. Enkä halunnut, että kissani olisi mikään pömppömaha. Samassa kuulin takaani hihitystä, ja käännyin nopeasti. Takanani huomasin aivan punaisena hehkuvan pään ja Rassen, joka käkätti innoissaan. "Anteeksi, että nauran näin. En tiedä, mistä se tulee. Hahhahheh!" Rasse pyyteli anteeksi. "Äh, älä suotta lopeta nauramista. Olen aina ollut tumpelo ovien kanssa, ja olen myös tottunut siihen, että ihmiset nauravat, kun en osaa avata niitä", selitin, mikä sai Rassen räkättämään vieläkin enemmän. "Olettekos muuten tulossa Mirren kanssa siihen kerhotapahtumaan tänään?" kysäisin, kun Rasse ei repeillyt enää koko ajan katsoessaan minua. "Joo, ollaan tulossa. Mirre on niin innoissaan, kun kuuli, että Mitterikin on liittynyt ystäväkerhoon. Kuulin myös, että Mantsunkin kissat ovat tulossa", Rasse kertoi. "Okei, meidän täytyy valmistautua Mitterin kanssa, että puheet täytyy jättää hiukan vähemmälle. Avaisitko oven tällä kertaa, etten naurata sinua liikaa", pyysin, ja Rasse vähän tirskahti, mutta sai oven kuitenkin auki ilman ylimääräisiä säätöjä. Päästyäni sisälle, huomasin Mitterin loikoilemassa sängyllään. "Mitä sinä täällä köllöttelet, ylös laiskuri, ja mennään hiukan pihalle temmeltämään!" huudahdin kannustavasti. "Ja mistäs nyt kiikastaa?" Mitteri kummasteli. "Sinun kannattaa pitää huolta kunnostasi, ikäsi pitenee, etkä näytä lihavalta, tyttökissatkin pitävät sinusta hoikkana", huomautin vinkaten silmää. "Jepujee kuule, minä en ole kiinnostunut tytöistä!" Mitteri ilmoitti kuulostaen kuitenkin epäuskottavalta. Katsoin kissaani tarkemmin, ja huomasin hänen kirjoittelevan jotain uudella kynällä ja vihkollaan. "Mikäs muistiinpano se siellä on meneillään?" kysäisin tiiraillen vihkoon päin. "Ei mikään!" Mitteri kiljaisi läpäten tassunsa kirjoituksien päälle. "No, se ja sama. Meillä on vielä paljon tehtävää ennen kerhoon menoa", selitin kaivaen kassiani. "Ja mitä me sitten teemme?" Mitteri kysyi piilottaen vihkonsa tyynyn alle. "Käymme hiukan hyppimässä pihalla, ja sitten saat maistaa tätä!" kerroin kaivaen kassista kasviskissanruoan. "Minä en tuollaista salaattia syö! Etkö tiedä, että me kissat olemme lihansyöjiä?" Mitteri karjaisi järkyttyneenä. "Valitettavasti joudut, olemme dieetillä, ainakin jonkin aikaa, ettet vaain lihoa uudestaan. Päivän ohjelmaan kuuluu juoksua kolme kertaa, ja vain kasvisten syöntiä. Onko ymmärretty?" kysyin. "Ei!" Mitteri karjaisi. "Selvä, mukavaa, että olet innostunut ajatuksesta, ei kun sängyltä ylös, ja lenkille!" komensin puhuen aivan kuin kissani olisi juuri vastannut "kyllä". Pitkän vänkäyksen jälkeen, olin saanut vihdoin Mitterin Punapensaspolulle. "Nyt juokset tästä polun loppuun, ja takaisin alkuun", selitin. "En minä ala juoksemaan tällaisella ilmalla", Mitteri vikisi. "Ilmassa ei ole mitään vikaa, alas mennä!" hoputin, ja Mitteri ottikin pari askelta, mutta käänsä päänsä suuntaani. "Etkö juoksekaan kanssani?" Mitteri kummasteli. "En, enhän ole edes laihdutuskuurilla", huomautin nokka pystyssä. "Mutta tunnen itseni sopivasti lihavalle, et sinä voi mää..." Mitteri yritti, mutta sanoin tomerasti kissalleni: "Jos et nyt lähde juoksemaan kiireesti, et saa karkkia tai muuta herkkua enää ikinä!" Silloin Mitterin jalat alkoivat jo vipattaa ripeään tahtiin. Hän ei halunnut ottaa riskiä, että menettäisi koko loppu elämänsä karkit. Hetkessä Mitteri katosi näkyviltä, ja jäin odottelemaan kissani paluuta. Lopulta pitkän matkan jälkeen Mitteri tuli väsyneenä takaisin päin, ja luonani hän pongahti maahan anoen: "Vettä! Anna vettä!" Ojensin kisulleni vesipullon, ja se joikin siitä yli puolet. "Olipas sinulla iso jano, ja varmasti kova nälkäkin. Onneksi otin sen kasvisruoan mukaan tänne, voimme pitää hiukan eväsretkeä täällä", selitin. "No hyvä on, olen niin nälkäinen, etten jaksa väittää edes vastaan", Mitteri kertoi. Naurahdin, ja avasin ruokapakkauksen. Annoin Mitterin syödä suoraan pakkauksesta, kun ei ollut tullut ruokakuppiakaan mukaan. "Saanko ruokajuomakseni maitoa? Ostit varmaankin herkkumaitoa, ja voisin..." Mitteri aloitti, mutta totesin: "Ei, onhan minun ikävää kieltää sinulta kaikki herkut, mutta jonain päivänä tulet vielä kiittämään minua. Jatka tästä vesipullosta juontia", totesin. "Hmp. Niin kai sitten", Mitteri totesi, kulautti ison kasan vettä kurkkuunsa, ja röyhtäisi kovaäänisesti. Pudistelin päätäni, ja sanoin: "Tuo ei ole kyllä kohteliasta. Kun illastat jonkun kissaneidin kanssa, hän ei pidä tapaasi..." "Minua ei kiinnosta tytöt! Eivätkä muutkaan tytöt ole kiinnostuneet minusta!" Mitteri kiljaisi. "Kuulepas nyt höpönassuni, olisit ollut kuuntelemassa yhden päivän chat-keskusteluja, siellä oli toinen ääni kellossa!" huudahdin, eikä Mitteri jaksanut pistää enää vastaan. Hetken päästä ruoka ja juoma oli syöty ja juotu. "Voi että, ei tullut roskapussia mukaan, minnekkäs minä nämä roskat laitan?" tuumailin. "Minä hoidan", Mitteri totesi napaten tyhjän ruokakotelon ja vesipullon suuhunsa. Hän lähti kuljettamaan niitä metsikköön päin, ja palasi tyhjin tassuin. "Emmehän me voi niitä nyt pusikkoon jättää!" suutuin, mutta Mitteri pudisteli päätään. "Ei kukaan saa koskaan tietää, ja meillähän alkaa olla kiire jo kerhoonkin", Mitteri huomautti. "Voi kauhia, meidänhän täytyy kylvettää sinut ennen sitä, et voi hikisenä mennä sinne, nyt tuli kiire!" totesin unohtaen täysin jätteet. Nappasin hoidokkini syliini, ja lähdin juoksemaan kiireisesti kohti hoitolaan. Kylvettämisen jälkeen istuskelimme näytelmälavan luona odottelemassa muuta väkeä. Aijca oli vihjaillut, että tällä kertaa laulettaisiin, joten Mitteri oli ottanut mukaansa minikoskettimensa. "Mieti nyt Mitteri, tänne tulee myös Mirre!" huudahdin. "Aha", Mitteri totesi. "Sekä Pipsa ja Vili", totesin. "Niin", Mitteri karjaisi kiinnostuneemmin. Hetken päästä paikalle saapuivat myös Rasse ja Mirre, joka juoksi nopeasti Mitterin luo tämän nähdessään. "Sulla on hienot koskettimet!" Mirre ihaili. "Kiitti, mäkin pidän näistä. Haluatko kuulla mun soittoa?" Mitteri kysyi Mirren nyökätessä pää heiluen innokkaasti. Mitteri alkoi soittaa harjoittelemiaan säveliä, ja yllätyin itsekin, miten mahtavaksi kissani oli niin lyhyessä ajassa kehittynyt. Mitteri soitti niin kauan, kunnes Aijca tuli hänen luokseen. "Oletpa sinä taitava soittamaan! Voisit säestää sillä välin, kun me muut laulamme", Aijca totesi. Mitteri huomasi myös Pipsan ja Vilin saapuneen, ja vilkutti näille. "Voinhan minä soittaa", Mitteri totesi kunniakkaana. Mitteri alkoi soittaa, minkä parhaaksi kykeni, kun muu väki hoitajineen lauleskeli: "Kissa mä oon, niin arvaamatooon! Paljon temppuja puuhaan, ja aina kaikkialla luuhaan, aina silloin, kun mua kaivattais. Onneksi tänään laulaa saan arvaamattomuuden-lauluaa. Me kissoja arvaamattomia ollaan, hiphei! Me kissoja parhaimpia ollaan, hiphei! Oh yeah!" Kun laulu oli laulettu, kaikki taputtivat käsiään innokkaasti yhteen. "Hienosti meni! Olette lahjakkaita laulajia, voisimme perustaa vaikka kuoron! Mitteri saisi tietysti toimia soittajana!" Aijca innostui. "Miksei perustettaisi bändiä?" Mitteri karjaisi. "Nohnoh, eipäs nyt innostuta liikaa. Sellainen bändeys vie hirveästi vapaa-aikaa, ja kannattaa pysyä vain huolettomina kissoina niin kauan kuin se on mahdollista", ehdottelin. Mitteri keksi niin nopeasti ja ajattelematta ideansa. "Eipä sekään niin mahdoton idea olisi, mutta eiköhän keskitytä seuraavaan aiheeseen: halibiletys-leikkiin!" Aijca julisti. "Miten sitä leikitään?" pikkuinen Vili huudahti. "Leikki toimii siten, että kun laitan musiikin päälle, kaikki alkavat tanssia ja hyppiä iloissaan ympäri näytelmälavaa, ja kun pysäytän musiikin, ja huudan vaikkapa luvun kaksi, niin kaksi kissaa, jotka ovat lähinnä, halaavat. Jos huudan kolme, niin teette kolmoishalin jne." Aijca selitti. Kun kaikki ymmärsivät leikin idean, Aijca laittoi radiosta soimaan suositun kissa-biisin. Mitteri ja muut kissat tanssivat innoissaan hoitajineen, ja tekivät mitä hullumpia liikkeitä ja asentoja. Samassa musiikki pysähtyi, ja Aijca huusi: "kaksi!" Samassa ilmestyi monta halituokiota: Mirre & Rasse, Mitteri & Vili, Mantsu & simssiliini. "Minä en saanut ketään kaveria! Byää!" Pipsa parahti onnettomana. Samassa Aijca ryntäsi lavalle, ja halasi Pipsaa. "Kenenkään ei tarvitse olla yksin, tämähän on ystävä kerho", Aijca totesi, ja sai Pipsankin paremmalle mielelle. "Täytyy ensi kerralla pyytää Joika mukaan leikkiin, niin teitä on parillinen määrä", Aijca totesi. "Joo!" Pipsa huudahti silmät kiiluen. Sitten leikki jatkui, kun Aijca ryntäsi laittamaan musiikin päälle. Mirre tanssahteli Mitterin luo kysyen: "Tanssitaanko?" "Mikäs siinä", Mitteri totesi, ja pisti parastaan. Samassa musiikki taas loppui, ja Aijca huudahti uuden luvun: "neljä!" Mirre tarrasi heti lujaa kiinni Mitteristä, että tämä oli lähellä kuristua, heidän haliinsa yhtyivät myös Rasse & simssiliini. Toisessa halissa oleskelivat vain Mantsu, Vili ja Pipsa, kunnes Aijca jälleen juoksi heidän halinsa jatkoksi. Viimeisellä kerralla Aijca käski kaikkien halata, ja siitä syntyikin suuri hali täynnä kissoja ja ihmisiä. Kaikessa vauhdissa pikku-Vili jäi toisten jalkoihin, ja satutti tassunsa. Vili ei kuitenkaan itkenyt, hän halusi olla kova jätkä. Aijca huomasi tilanteen, ja haki kaapista kiireisesti särkylääkkeen lievittämään kipua. "Eiköhän kerhopäivämme ollut siinä! Voitte palata huoneisiinne. Muistakaahan, että ystäväkerholaiset saatte 10 boonuspenniä 30:n pennin lisäksi Kesäriehassa", Aijca muistutti. "Hyvä, Mitterikin saa rahaa, ja voidaan matkustaa yhdessä Ranskaan!" Mirre kiljaisi innoissaan. "Ai oletteko te sinne menossa. Ei kai Alppi-matkaa ole peruutettu?" Pipsa hätääntyi. "Ei, lähden sinnekin!" Mirre totesi. "Minä en pidä hiihtämisestä", Mitteri ilmoitti. "Voi Alpeilla tehdä muutakin kuin hiihtää", Aijca huomautti kuullesaan kissojen keskustelun. "Äh, viihtyisin lämpimämmässä Arabiassa ennemmin", Mitteri totesi suunnitellen jo lomaansa. "Kukin viihtyy eri paikassa", Aijca totesi. Lopulta kaikki kisut palasivat huoneisiinsa. Mitteri ja Pipsa jäivät juttelemaan käytävälle. "Oletko kuullut siitä näytelmäkerhosta, olisit oikeassa roolissasi. Liityin jo siihen, ja kerhoon kaivataan lahjakkaita näyttelijöitä, eli sinua!" Mitteri totesi. "En minä nyt tiedä, se eka näytelmäkin oli niin katastrofi!" Pipsa totesi. "Höpsis, se oli loistava. Harkitse edes asiaa, joohan?" Mitteri aneli. "Noh, täytyy miettiä", Pipsa totesi. "Kiva, jes, mahtavaa! Sinun on pakko tulla sinne, en voi edes kuvitella, kuinka lystiä meille tulisi!" Mitteri karjaisi. "Noh, älähän nyt innostu liikaa. Minun on nyt mentävä, Mantsu odottaa minua luokseen. Nähdään!" Pipsa sanoi, ja katosi. Kun Mitteri saapui huoneeseensa, tein minä jo lähtöäni. "Taidankin mennä. Hyvää yötä!" toivotin, mutta Mitteri muuttui hätääntyneeksi. "Ei, odota! Viethän tämän samalla postiin?" Mitteri kysyi loikaten sängylleen, ja repäisten sivun vihkostaan irti. "Jos vain tahdot. Mikäs tämä on?" kysäisin. "Ei saa kurkkia!" Mitteri moitti. "Selvä, voin viedä tämän samalla", sanoin ja poistuin huoneesta. Huoneen ulkopuolella tirkistelin hiukan kirjekuoren sisään, ja suustani pääsi: "Ahaa, ilomielin vien tämän postiin!" Mitterin mielipide päivästä: "Tylsä tuo laihdutuskuuri, minähän olen jo peruspainoinen, mitä se simssiliini oikein säätää? Ne kaikki laihdutusruoat ja muut...Lol! Muuten päivä on ollut tosi mukava, viihdyin kerhossa. Aijca kehui minua, ja sain halia monia. Suhteeni Pipsaankin parantui! Tapasin myös sen Vilin, toivottavasti meistä tulee vielä ystäviä!" |
|
|
Saapuessani jälleen kerran kissaani katsomaan, pitelin kädessäni Mouruposken lääkäriesitettä. Mitteri oli saanut kutsun jokavuotiselle lääkärintarkastukselle, jossa tutkittaisiin kisumme terveys. Olin iloinen, että päästäisiin käymään tarkastuksella, ettei mitään vakavaa ilmaantuisi myöhemmin. "Tämähän sattui juuri sopivasti, saadaan se Mitterin punkki poistettua samalla kertaa", tuumailin tyytyväisenä, ja koputin oveen. Astuin sisään, ja hämmästyksekseni huomasin pikkukarvapalloni kasvaneen. "Voi Mitteri, sinähän olet kasvanut! Et taida ollakaan enää pieni suloinen vauvani", höpisin kummissani. "Minä en ole mitään vauvakokoa koskaan ollutkaan!" Mitteri vakuutteli, mutta pudistelin päätäni. "Usko mitä tahansa, mutta olet aina pieni vaavini, vaikka mitä tapahtuisi. Ja arvaas mitä, tänään meillä on eläinlääkärikäynti", ilmoitin, ja Mitterin ilme muuttui onnettomaksi. "Eiiii! Minä en mene sinne, minä..." Mitteri kauhisteli. "Mehän menemme sinne. Saat tuon punkkisikin sitten pois", huomautin. "Se ei haittaa minua enää yhtään, ei siis yhtikäs yhtään. *raapsraapsraaps*", Mitteri uskotteli rapsutellen samalla. "Minusta näyttää, että sinä kutiset", kerroin. "Mutta minä en voi mennä sinne, koska olen niin likainen", Mitteri kertoi. "Miten niin likainen?" ihmettelin. "No kun ajattelin, etteivät punkit pidä märästä", Mitteri selitti. "Ja?" kysyin. "Ja minä... kastelin punkkikohtaa", Mitteri kertoi. "Ööh, miten? Ethän vain karannut huoneestasi?" kauhistuin. "En, ja sitä paitsi olen jo iso kisu. Kaikki muutkin hoitolan kissat saavat kulkea vapaasti, joten eiköhän olisi minunkin jo aika", Mitteri huomautti. "No miten sitten kastelit?" ihmettelin. "Helppoa, pissin maahan, ja kieriskelin siinä", Mitteri kertoi. "Siis teit mitä? Voi hyvänen aika kanssasi. Et sinä likaisena voi eläinlääkäriin lähteä, se olisi noloa", tuumailin. "Niin, ei meidän auta muu kuin kylvettää sinut. Ehdimme juuri pestä sinut ennen lääkärinkäyntiä. Onneksi ostinkin Marketista pesu- ja hoitoaine setin, jolla saamme sinut putipuhtaaksi!" huudahdin. "Iyh, ei kylpyyn!" Mitteri karjaisi. "Kyllä kylpyyn, mutta ensiksi kannattaa kyllä kuurata lattia", tuumailin. "Vastahan me eilen niin tehtiin", Mitteri murahti. "Voi, meidän täytyy nyt vaan. Mutta vain likakohta, kaikki muu on siistiä", totesin. Mitterin mielipide päivästä: "Olipa kamala, mutta ihana päivä! Piti taas siivota, ja vain sen takia, ettei simssiliini ollut tajunnut ostaa minulle hiekkalaatikkoa. On aivan oikeuden mukaista pissiä lattialle, jos on jo kolme päivää naama irvessä pidätellyt. Nolasin itseni myös ihan täysin, kun silleen vaan kylvyssä oleskelen. Eikä se pönttö hoitajani sitäkään muka tajunnut. Olin tosi urhoollinen eläinlääkärissä, vaikka se tyhmä tohtori väittikin minua läskiksi. Onneksi kaiken ikävyyden jälkeen leikin Pipsan kanssa pihalla, ja kyllä oli kivaa. Sain korjattua käytöstänikin, mutta nyt kyllä väsyttää, en ole nukkunut kunnolla aikoihin! Ai niin, ja toivottavasti voitan lotossa!" |
|
|
Olin taas intoa täynnä, kun olin kävelemässä hoitolan käytävillä. Olin menossa katsomaan taas kissaani, Mitteriä mukanani täpötäysi synttärikori, joita Aijca oli jakanut Mouruposken synttäreiden kunniaksi. Ajattelin Mitterin ilahtuvan kovasti, joten nopeutin tahtiani. Minulla suorastaan oli ikävä aina niin iloista kissaani. Olin myös kuullut kamalasta punkkiaallosta, joka oli valloittanut Mouruposken eläinhoitolan. Toivoin vain kovasti, etteivät ne kauhimukset olisi kiusanneet Mitteriä. Ajatuksissani huomasinkin olevani jo Mitterin ovella, mutta kauhistuksikseni huomasin jonkun vihaisen oloisen lapun teipattuna hoidokkini oveen. Otin sen pois ovesta, ja luin sen: "Käskekää sen kattinne olla hiljempaa edes yöaikana, jotta muut kissat pystyisivät edes vähän nukkumaan! t. eräs hoitaja". "Voi Mitteri sinun kanssasi, mitä olet taas onnistunut tekemään?" kysyin itseltäni. En viitsinyt edes koputtaa ovelle, vaan astuin sisälle. "Kuulepas Mitteri, katsopa, mitä löysin teipattuna oveen. Onko sinulla mitään hajua, mistä tällainen valitus on saapunut?" kysyin näyttäen paperia kissalleni, joka makoili vain kyllästyneen näköisenä sängyllään. Mitteri vilkaisi lappuun päin, ja arvasi, mitä siinä luki. "Se on varmasti se sama tyyppi, joka tuli hakkaamaan ovelleni, ja kiljui: "Ole nyt hiljaa. Ei tuollaista melua kestä kukaan!"", Mitteri kertoi. "Mitä sinä teit silloin?" kysyin. "No mitäs luulet? Soitin tietenkin koskettimillani! Hullu olisin, jos en soittaisi. Voitinhan ne arpajaisista", Mitteri kertoi. "Jaa, nyt ymmärränkin. Jatkossa sinun tulee pitää pienempää ääntä, muut kissat ja hoitajat eivät pidä kovasta musiikista", huomautin, mutta Mitteri vain teki vihaisen ilmeen. "Omapa on mokansa, jos on heikot korvat. Pitäisi sitä kaikenlaisiin ääniin tottua", Mitteri puolustautui näyttäen vieläkin vakavaa naamaa. "Mitteri kulta, mikä on? Et ole hymyillyt yhtään vierailuni aikana. Oletko sairas? Kuulin, että täällä on vilissyt punkkeja seinistä", huolestuin. "Ei, olen ihan terve. Mutta tekemisen halua minulla kyllä olisi", Mitteri kertoi. "No tehdään jotain yhdessä", ehdotin. "Tarkoitin muiden kissojen kanssa. Olet teljennyt minut näiden neljän seinän sisälle, ettei minulla ole edes mahdollisuuksia tutustua muihin hoitolan kissoihin. Tajuatko, kaipaan ystäviä!" Mitteri huudahti. "Mutta onhan sinulla minut, minä olen ystäväsi", huomautin, mutta Mitteri pudisteli päätänsä. "Haluan kokeilla jotain uutta, uusien ystävien kanssa, sekoilua, jotain, mitä en ole ennen tehnyt!" Mitteri maukaisi. Samassa ymmärsin ongelman, Mitteri oli onneton, eikä tuskin parantuisi, ellen päästäisi häntä tutustumaan muihin. Mitteri oli vain niin pieni, huoli tulisi, jos hän hyppelisi hoitolan käytävillä, varsinkin punkkiasian vuoksi. Samassa sain idean: "Kirjoitetaan kirjeitä!" ehdotin. "Kirjeitä?" Mitteri kysyi kiinnostuneesti. "Niin, voin hakea marketista kaiken tarpeelliset välineet kirjeitten kirjoitteluun. Vaikka huomenna, kun tulen käymään luonasi, tänään voisimme s..." puhuin, mutta Mitteri keskeytti minut. "Eikä! Haluan ystäviä jo tänään! Haluan, että kirjoitamme kirjeet heti!" Mitteri huudahti päättäväisenä. "Lähde sinä kuule nyt sinne markettiin, minä voin sillä välin vaikka siivota", Mitteri ehdotti. Suuni loksahti auki, ja silmäni pullistuivat ulos, kuulinko tosiaan oikein? Halusiko Mitteri siivota vapaaehtoisesti? Tämä oli ennen kuulumatonta, Mitterihän inhosi siivoamista. Vasta nyt tajusin, kuinka paljon kissani tarvitsee ystäviä. "Tuohan oli hieno idea, haen kylppäristä hiukan vettä astiaan, ja voit kuurata lattiat", selitin tarkkaillen samalla, missä ämpäri olisi. "Minne se ämpäri on kadonnut?" kysyin. Mitteri pinkaisi juoksuun, ja meni sängyn alle. "Se on täällä. Piilotin sen, etten joutuisi siivoamaan", Mitteri kertoi. "Onneksi tulit järkiisi, huoneen hygieniasta on pidettävä kiinni punkkien aikana", totesin. "Älä puhu enää niistä punkeista, eivät ne minua pure", Mitteri lupasi, joten uskalsin lähteä. Otin käteeni ämpärin, ja Mitteri nappasi suuhunsa rätin. "Minä pyyhin pölyt sillä välin, kun sinä olet poissa", Mitteri ilmoitti. Niinpä lähdin kohti kylpyhuonetta. Oltuani viimein perillä, täytin ämpärin lämpimällä vedellä. Sekaan lisäsin myös hiukan käsisaippuaa, kun en muutakaan pesuaineeksi kelpaavaa omistanut. Kun poistuin kylppäristä huomasin Aijcan astelevan luokseni. "Terve simssiliini!" hän huudahti pirteästi. "Heipä hei. Olemme ryhtymässä Mitterin kanssa siivoushommiin niiden punkkien takia", kerroin. "Se on järkevää, monet hoitolan kissoista ovat saaneet jo tartunnan", Aijca kertoi. "Kauhistus, onneksi Mitteri on kunnossa!" huudahdin helpotuksesta. Aijca hymyili, ja jatkoin juttuani: "Olen käväisemässä vielä marketissa, Mitterillä on kova ystävä vimma, enkä uskalla päästää häntä leikkimään sairaiden kissojen kanssa", ilmoitin. "Onko sinulla jo kiirekin sinne? Ajattelin, kun olin itsekin menemässä Mitterin huonelle päin, joten voisin toimittaa vaikka tuon vedenkin sinne samalla", Aijca ehdotti. "No, mikäs siinä. Kiitos kovasti avustasi!" kiittelin. "Mitäs tuosta", Aijca sanoi. Ojensin sangon hänelle, ja lähdimme kulkemaan eri suuntiin. Käväistyäni marketissa ostamassa kirjoitteluvälineitä, ja vielä postitoimistossa ostamassa kortteja ja postimerkkejä, saavuin takaisin kissani huoneelle. Avasin oven, ja huomasin, miten Mitteri löhöili sängyllä rapsutellen itseään korvan takaa, vaikka piti siivota. "Jaa, että näin tämä siivous sujuu. Yhtään korttia ei lähde, ennen kuin täällä on putipuhdasta!" ilmoitin, mutta Mitteri näytti voivan pahoin. "Minä kyllä siivosin, mutta sitten tunsin kipua selässäni, ja korvani alkoi kutista, eikä se lopu", Mitteri itki onnettomana. "Voi sinua raukkaa", sanoin kävellen Mitterin luo, jotta voisin tutkia häntä lähemmin. Saavuttuani Mitterin viereen, huomasin hänessä jotain ylimääräistä: "Hyi, sinussa on jokin keltainen ällö-öttiäinen!" kiljaisin kauhuissani, jos jotain pelkäsin, se oli ötököitä. "No ota se pois", Mitteri käski. "Meidän täytyy kyllä viedä sinut nyt eläinlääkäriin... ja.... pahus", totesin, olin ostanut Mitterin kaikilla penneillä vain jotain kortteja, vaikka kissani oli nyt sairas. "Kyllä nämä kortit voi varmasti palauttaa", arvelin, ja olin jo lähtemässä, mutta Mitteri esti sen. "Ei! Älä vie niitä pois, meidän täytyy kirjoittaa ne kirjeet. Kyllä minä pärjään, ja voin vaikka siivota lisää", Mitteri ilmoitti nousten jo sängyltään. "Oletko nyt aivan varma?" kysyin. "Joo, ei edes kutise enää, paitsi vähän", Mitteri ilmoitti jälleen rapsutellen. Naurahdin, ja siirryin kirjoituspöydän äärelle. Minun tehtäväni oli kirjoittaa kortit, kun Mitteri ei vielä itse osannut. Sivusilmällä seurasin Mitterin siivoamista. Ensiksi kisu kastoi rätin veteen, ja vei sen huoneen keskelle. Sitten hän kipitti itse huoneen reunalle. Hetkessä Mitteri juoksi jo vauhdikkaasti rätille päin, pomppasi sen kyytiin, ja liukui ympäri huonetta, että ihan lattia puhdistui silmissä. Kauaa kuitenkaan moinen meno ei jatkunut: "Minä en jaksa enää. Tekee mieli levätä, ja kutittaa taas", Mitteri ulvahti onnettomana. "Mene toki pitkäksesi, minä voin siivota loppuun", ilmoitin, ja Mitteri pomppasi sänkyynsä. "Voinko tehdä oloasi mitenkään paremmaksi?" kysyin. "No, karkki voisi auttaa", Mitteri kertoi. "Mutta mistäs minä sinulle karkkia kannan?" kysäisin, kunnes mieleeni juolahti herkkukori, jonka Aijca oli antanut. "Juohan tästä tuttipullosta ensin, tarvitset jotain kunnon ruokaa, ettei masu tule kipeäksi. Jälkkäriksi saat sitten tämän karkkikepin", lupasin. Ojensin Mitterille tuttipullon, jota tämä joi innoissaan. Sen syötyään Mitteri kiiruhti jo karkkikepin kimppuun. Mitterin herkutellessa pyyhin lattiat, ja osat seinistä, ne mihin yltin. Lopulta huomasin huoneen suorastaan hehkuvan. "Nyt täällä ei pitäisi olla enää punkkeja", totesin. "Paitsi minussa", Mitteri muistutti. "Niin, läntisiköhän se kylvettämällä?" tuumailin. "Ei, ei, ei! Minä en halua kylpyyn!" Mitteri parahti, joten unohdin ehdotukseni. Hän voi jo tarpeeksi huonosti ilman kylvetystäkin. "Keskitytään sitten näihin kirjeisiin. Sainkin ne jo melkein valmiiksi. Kuunteles tätä: "Hei. Olen Mitteri, ja haluaisin tutustua sinuun. Oltaisiinko ystäviä?"", luin ääneen. "Tuo kuulostaa kivalta, lähetetään kaikille hoitolan kissoille tuollainen", Mitteri pyysi. "Ikävä kyllä meillä ei ole varaa kuin kolmelle, ja täytyy alkaa säästämään siihen eläinlääkäriin", pahoittelin, muttei Mitteriä haitannut. Lopulta sain kirjeet valmiiksi, ja saavuin istumaan hoidokkini sängylle. "Harmistutkos sinä, jos vien nämä kirjeet postiin, ja saavun huomenna taas katsomaan sinua?" kysyin. "Ei minua haittaa, lepäilen tämän päivän. Ei kyllä yhtään väsytä, kun nukkuminen on 10/10", Mitteri kertoi. "Voit vaikka leikkiä sillä sateenkaaripehmollasi, kunhan et enää soittelisi yöaikaan sillä koskettimillasi, siitä tulee meteliä", sanoin, ja Mitteri lupasi totella. Tyytyväisenä hän jäi leikkimään, kun lähdin pois hoitolasta. Mitterin mielipide päivästä: "Tänään oli kiva päivä lukuunottamatta sitä ilkeää punkkia, joka hyökkäsi kimppuuni. Siivoaminenkin on ihan kivaa, ja kipeänä oleminen, kun muut säälii ja antaa karkkia. Toivottavasti simssiliini saa paljon pennejä kokoon, jotta saan tämän punkin irti. Kutiseminen on ainoa asia, josta en pidä kipeänä olossa. Toivottavasti saan paljon kavereita kirjeideni avulla." |
|
|
Olin intoa täynnä, kun kiireiltäni ehdin vaihteeksi käydä katsomassa Mitteriä. Meillä oli ollut viimeksi niin hauskaa, ettei rajaa ollut. Tänään olisi varmasti vieläkin hauskempaa ottaen huomioon, miten suurta säkillistä tavaraa raahasin mukanani. Mitteri oli voittanut arpajaisissa paljon palkintoja, ja sen lisäksi olin käynyt marketissa tuhlaten kaikki voittorahat. Olin onnellinen ajatellessanikin Mitterin suloisen ilmeen näkemistä, vauvani varmasti pomppisi riemusta. Koputin hoidokkini ovelle, minkä jälkeen astuin sisään tutkisekellen, mihin kissani oli taas kadonnut. Muistelin viime käyntiäni, ja mieleeni palasivat Mitterin sanat, joissa se sanoi etsivänsä uuden piilopaikan. "Huhhuh, miten löydän sen?" mietiskelin ääneen katsellen huonetta. Samassa kuulin ison rohahduksen takaani, ja käännyin. "Terve simssiliini!" Mitteri karjaisi hypätessään oven luona olevasta kukkapuskasta. Säikähdin niin, että tiputin säkin lattialle, ja Mitteri pomppasi kaulaani. "Höpsö kissa, miten kukatkin kärsivät tempuistasi", sanoin itsekin hiukan naureskellen. "Ei niille mitään käynyt, kun mä istuin niin varoen niiden päällä", Mitteri vakuutteli, joten täytyipä minun uskoa. "Noh, et kyllä ikinä arvaa, mitä kaikkea minulla on mukanani", sanoin raottaen säkin suuta. "Arvaanpas. Aijca kertoi minulle, kuinka olit käynyt shoppaamassa marketissa. Mutta näytähän", Mitteri kertoi työntäen päänsä säkkiin. "Hei, en näe mitään!" Mitteri karjaisi. "Ehkä et näekään mitään, kun silmäsi eivät ole edes auenneet", huomautin naureskellen. Samassa Mitteri tuli pois säkistä, ja murahti: "Olet ihan sokea. Miten et voinut huomata, että silmäni ovat auenneet!" Kauhistuin mokaani, ja kyyläsin Mitteriä tarkasti, se oli totta. "Voi pikkuistani, sinähän kasvat!" kauhistuin. "Totta kai! Ikävä kyllä en oppinut vielä kehräämään. Harjoittelin sitä koko yön, jotta sinä olisit iloinen", Mitteri kertoi masentuneena. "Varmasti vielä opit", kannustin samalla ajatellen, että tuskin kisuliinini olisi koko yötä harjoitellut. Tällä kun oli niin mainiot unilahjat. "Mutta hei, ota tavarat jo pois säkistä. Haluan nähdä ihan kaiken", Mitteri käski, joten aloitin lastaamisen lattialle. "Nämä sinä voitit arpajaisista", kerroin osoittaen käkikelloa ja mini kosketinsoittimia. Mitterin silmät tarkkailivat ihaillen koskettimia. "Saanko soittaa?" hän kysyi haaveillen. "Toki saat. Ne ovat nyt sinun", sanoin, ja Mitteri alkoi innoissaan tassutella koskettimilla. Mikään huippuluokan soittaja Mitteri ei ollut, mutta ihan hyvä aloitteliaksi. "Hienosti soitettu! En tiedä ketään parempaa", liioittelin kissalleni, joka näytti vieläkin tyytyväisemmältä. "Olen luonnon lahjakkuus!" Mitteri arveli. "Voisimme laittaa tämän käkikellon seinälle, voitit senkin", sanoin, milloin Mitterin katse kääntyi uuteen kelloonsa. "Laita sitten, mutta tarpeeksi matalalle, jotta näen ajan!" Mitteri komensi. Naurahdin, ja tein työtä käskettyä. "Mitä muuta sinulla on mukana?" Mitteri kysyi. "Noh, ostin sinulle ruokaa, lelun ja siivousvälineet", ilmoitin. "Siivousvälineet? Mitä minä niillä teen? En minä tykkää siivota!" Mitteri vänkyi. "Kuule, siivoamme vielä tänään. Huomasin, että lattiat kaipaavat paljon kuurausta", huudahdin, mutta Mitterin hymy hyytyi entisestään. "Tiedätkö, en voi auttaa. Tulin sairaaksi", Mitteri kertoi tehden tekoyskää. "Olisikohan noin sittenkään? Siivoaminen on kivempaa kuin arvaatkaan, mutta voimmehan me ensin syödä ja leikkiä", puhuin, ja Mitterin ilme piristyi. "Joo, syödään. Vihdoinkin toit sitä, olen kohta pelkkä luuranko, ellen saa jotain!" Mitteri puhui kärsivästi. "Voi sinua raukkaa. Haluatko lämmitettyä vai kylmää maitoa?" kysyin. "Kylmä käy. Täällä on kuuma", Mitteri kertoi. Nappasin tuttipullon säkistä, jolloin Mitterin ilme muuttui taas säikähtäneeksi. "En minä ole mikään vauva! Olen jo iso kissa!" Mitteri puolusteli. "Vauva sinä olet, ja vauvanani pysyt!" karjaisin törkäten pullon kissani suuhun. Se näytti rauhottuvan, ja juovan tyytyväisenä. "Hyvää maitoa", se totesi väliin. "Vauvamaito maistuu aina hyvältä", ilmoitin, jolloin Mitteri tuumasi: "Sitten en halua koskaan kasvaa". "Hah, vastahan sinä sanoit olevasi jo iso kissa", huomautin naureskellen. "Mitä sitten?" Mitteri kysyi, ja joi viimeisen hörpyn pullosta. "Kylläpä massu tuli täyteen", Mitteri totesi. "Jopa niin täyteen, että jaksat leikkiä tällä", sanoin kaivaen värikkään pehmolelun säkistä. "Vau, se on upea!" Mitteri huudahti, ja alkoi heti temmeltämään lelunsa kanssa. Katsoin kissaani tyytyväisenä, olin ostanut juuri oikean lelun: värikkään ja omaperäisen, niin kuin kissanikin. "Niin, voit leikkiä sillä hiukan myöhemminkin. Meidän piti siivota", huomautin. "Voisimmeko jättää siivouksen ensi kertaan?" Mitteri kysyi muuttaen ilmeensä onnettomaksi. "Olen aivan puhki leikkimisestä", hän perusteli. Katsoin kissani uupuneita kasvoja, ja päätin armahtaa. "Hyvä on. Siivotkaamme heti huomenna", sanoin, ja Mitteri ilahtui. "Kiitos simssiliini, olet maailman paras hoitaja", Mitteri julisti puskien jalkaani. Samalla kuulin jonkun uuden äänen, jonka Mitterikin hokasi. "Minä... minä tein sen! Opin kehräämään!" Mitteri riemastui. "Tietysti opit. Olet niin hyvä ja fiksu kissa", kehuin, ja Mitteri puskeutui vahvemmin minuun. "Eiköhän pienen ja uupuneen kissani kuuluisi mennä taas nukkumaan. Vauvat tarvitsevat paljon unta, ja voisin laittaa tuon uuden lelusi unileluksesi", ehdotin, mistä Mitterikin innostui. "Joo. Nukkuminen on kivaa!" hän huudahti hypäten sängylleen. Asetin värikkään lelun kissani viereen. "Hyviä päiväunia, ja nähdään huomenna", sanoin, ja vilkuttelin kissalleni, joka ei kuitenkaan enää huomannut sitä, kun oli jo täydessä unessa. Naurahdin lahjakkaalle kissalleni. Asetin ämpärin ja rätin sängyn viereen, ja nappasin tyhjän tuttipullon maasta. "Vien sen samalla roskikseen, kun lähden", suunnittelin, ja poistuin huoneesta sulkien oven hipihiljaa. Mitterin mielipide päivästä: "Tänään oli elämäni onnekkain päivä. Sain kivoja lahjoja, ja hyvää ruokaa. Ja mikä parasta, opin kehräämään. Jännittää jo, mitä huomenna opin. Kumpa simssiliini unohtaisi sen siivousjutun, kenties jos piilottaisin siivousvälineet? Voisin välttää koko homman. Joo, hyvä idea. Täytyy keksiä niille jokin ovela piilo!" |
|
|
Eräänä aurinkoisena päivänä päätin käydä katsomassa kisuliiniani, Mitteriä. Raotin hoidokkini huoneen ovea, ja kurkkasin sisään. Mitteriä ei kuitenkaan näkynyt missään. Kummastelin alkaen tuumailemaan, minne se hupsu kissa oli taas onnistunut maastoutumaan. Kurkkasin maton alta, mutta siellä näkyi vain vanhoja villakoiria. "Pitäisi joskus siivoilla Mitterin huone", pohdiskelin, ja jatkoin etsintää. Kurkkasin jopa ikkunasta, ettei maassa näkyisi itsemurhayritystä tehnyt Mitteri, kissa kun on niin pieni, ettei raukka hallitsisi korkeita paikkoja. Eihän Mitteri olisi saanut ikkunaa edes itse auki, joten päätin jättää ikkunan tarkkailemisen sikseen. Samassa kuulin pienen miukaisun sängyn läheltä, ja käännyin nopeasti ympäri. Arvelin Mitterin olevan sängyn alla, mutta katsottuani en nähnyt sielläkään pikkuista. "No jo nyt on!" suutahdin heittäytyen pehmoisalle sängylle. Aikani köllittyäni tunsin pienen kostean, lämpimän ja karhean kielen nuoleskelemasta sormeani, Mitterihän se siinä. Yllätyin, sillä Mitteri oli oppinut aivan itse kiipeämään niin lyhyessä ajassa, hyvä jos sen silmät olivat edes kunnolla auenneet. Silittelin pientä karvapalloani, ja rapsuttelin sitä korvan takaa. Mitteri ei osannut vielä kehrätä, mutta huomasin sen olevan onnellinen, ja se hyppäsi syliini. "Olet sinä kyllä aika vekkuli, kiipeilet noin vain. Tiedä vain, mitä tulet keksimään tulevaisuudessa", naureskelin, ja Mitteri maukaisi vaisusti ja hiljaa. Se oli vielä niin vauva. "Kuulepas simssiliini, sitten, kun kiva Aijca vastaa tähän tarinaasi, ja toivon mukaan ansaitset edes yhden pennin, voisit hankkia minulle toisenkin arvan. Tahdon voittaa kaksinkertaisen pääpotin", Mitteri kertoi. "Hmp. Kuulepas nyt vauvaseni, pääpotteja on vain yksi, etkä voi voittaa sitä kahta kertaa", ilmoitin, muttei Mitteri oikein ymmärtänyt. "Haluan silti voittaa kaksi parasta palkintoa. Olenhan sentään tosi arvokas", Mitteri selitti. "Arvontakone päättää tuloksen. Voin kyllä hankkia sen toisen arvan, jos saan pennejä", kerroin. "Mene lahjomaan arvontakone, jos et, niin minä menen", Mitteri ilmoitti viekkaasti. "Minä en mitään rupea lahjomaan, ja sinä et pääse täältä huoneesta pois, joten turhaan haaveilet", naurahdin, mutta Mitteri näytti kärttyiseltä, ja kynsäisi minua. "Tahdon vain sen lahjakortin, tahdon paljon leluja ja hyvää ruokaa. Olet niin kömpelö, ettet saa tarinoillasi mitään aikaan", Mitteri syytteli. "Kyllä me tienaamme pennejä, älä huolehdi. Olet vielä niin pieni, ettet pystyisi leikkimään puolillakaan leluillasi vielä", huomautin, mutta Mitteri oli eri mieltä: "Minä pystyn mihin vain. Olen älykkäämpi kuin muut ikäiseni. Kävelen jo sujuvasti, ja kohta osaan kehrätä, ja simmuni aukenevat!" "Huom. kohta osaat tehdä sitä ja tätä, et vielä", huomautin. "Ainakin olen hyvä väittelemään, ja nukkumaan", Mitteri totesi haukotellen. "Näytäppä minulle sitä nukkumisen taitoasi", käskin. "Se on helppoa, mä osaan nukahtaa tosi helposti", Mitteri kertoi ottaen mukavaa asentoa. Hetkessä puhelias kissani oli nukahtanut, ja kuorsasi tyytyväisenä. "Tosiaan osaat nukahtaa helposti", naurahdin hiljaa, jotten herättäisi Mitteriä, kun sain sen unille. Vilkaisin ulos ikkunasta, ja aurinko paistoi edelleen. "Joku päivä menen Mitterin kanssa viettämään aikaa pihalle, mutta vielä ei ole sen aika, kun Mitteri on niin pieni", tuumailin. Kumarruin lattialle, ja keräsin maton alta suurimmat villakoirat käteeni. "Täytyypi ostaa sieltä Marketista siivous välineitä, jotta saan Mitterin huoneen kuntoon", suunnittelin. Lähdin kävelemään kohti ovea. Avasin sen, ja suljin hiljaa toivoen, ettei Mitteri heräisi. Sitten lähdin kotiini. Mitterin mielipide päivästä: "Olen aivan varma, että voitan ne pääpotit, sanoi se simssiliini mitä tahansa. Kheh heh, onnistuin piiloutumaan. Täytyykin keksiä seuraava piilopaikka simssiliinin seuraavaa vierailua varten. Hohhoijaa, ei näillä pienillä aivoilla jaksa kauaa miettiä, nukuttaa. ZzZzZz..." |
Kommentit