Tässä ovat kaikki muut sivut, joita teen Simsseilyjen lisäksi.

LC Iloliemi 

LC Iloliemi on ensimmäinen nettiin tekemäni tarina, ja valitettavasti kokemattomuus näkyy ensimmäisistä osista. Juonittelu tarinassa on ollut minulle kuitenkin tärkeää alusta alkaen, vaikkeivat ensimmäiset juonenkäänteet niin taidokkaasti toteutettuja olekaan. Tekemällä kuitenkin oppii.

Minusta on aina ollut hauska tehdä Iloliemiä, enkä ole missään vaiheessa kokenut hyvin alhaista innostusta tarinan tekoon. Uskon sen johtuvan siitä, että teen sellaista tarinaa, jota on mielekästä tehdä. Lavastan tilanteita ja edetän juonia rauhassa eteenpäin paljastamatta kaikkea kerralla. Vaikka osia on kertynyt jo yli 70, ei tarina ole lähelläkään loppusuoraa, joten uudet seuraajat ehtivät vielä hyvin mukaan!

Pelkkä tekstipläjäys on kuitenkin ankeaa, minkä vuoksi valmistin Prezi-esityksen, joka kiteyttää Iloliemien pääajatukset. .-) Esitykseen voit siirtyä tästä.

Tähän loppuun laitan vielä erään lukijan kommentin, jonka saamisesta erityisesti ilahduin ja joka kuvaa asioita, joita olen yrittänyt tarinaa tehdessäni tuoda esiin:
"Mielestäni Iloliemi on ihastuttavaa luettavaa! Näet selvästi vaivaa tilanteiden sommittelun kanssa ja onnistutkin luomaan liki täydellisiä kuvia, jotka sopivat loistavasti kerrottuun tarinaan. 
Tuntuu myös siltä että kirjoitat Ilolientä koska todella pidät siitä. Sellaisen vaikutelman ainakin olen saanut. On ihanaa lukea tarinaa joka kerrotaan sekä ajatuksella että sydämellä. :) Ja kaikin puolin, pidän tavastasi kirjoittaa. Myös se miten otat lukijat huomioon ja annat meille arvoa, on mukavaa. Luet kommentit, vastaatkin niihin ja olet meidän suhteen jotenkin niin ihmeen avoin. :] Kertomuksen etenemisessä minua miellyttää etenkin se että et kiiruhda lc:n perustavoitteen kanssa vaan annat asioiden edetä omalla painollaan, hissuksiin.", sebastiina 7.12.2011

Jos kiinnostuksesi heräsi, siirry tästä linkistä lukemaan!

--

RKC Taikapöly on rkc:ni, jonka teemana on fantasianykyaika, eli ei ihan tavallinen rkc.

Camp Rock on sims versio lempielokuvastani, Camp Rock:sta.

--

Jos jokun muukin on innokas arvostelemaan tarinoitani, voitte jättää sellaisen tämän kirjoituksen kommentteihin tai sitten lähettää sen minulle sähköpostitse [email protected] tai [email protected] . .-)