Photobucket
Oscar ihaili itseään peilistä."Tältä näyttää Aaltojen uusi perijä", Oscar tuumi. Hän oli aivan ihmeissään siitä, että oli saanut perijän paikan. Hän oli sentään nuorin pojista, ja yleensä perintö tulee vanhimmalle.
Photobucket
Mutta sitten palataan siihen aamuun, kun poikien loppukoe oli alkamassa…Oliver viipyi vessassa koko aamun, ja muut eivät sitten ehtineet käydä kylvyssä yms., ja siksi heille jäi pyjamat päälle.
Photobucket
Loppukokeen jälkeen pojat palasivat, ja kaikki olivat saaneet parhaimman arvosanan, 5. Anteeksi, Olavi karkasi kuvasta, sillä rakko oli punaisella, ja hän juoksi vessaan… :D
Photobucket
Kaikki olivat hirveän nälkäisiä, koska aamulla kaikki aika oli mennyt vessajonossa, eikä kukaan jaksanut kokata kunnon ruokaa. Niinpä pojat ottivat vain jääkaapista ison kasan purkkiherkkuja, ja litkivät niitä.
Photobucket
Kun Oscar oli saanut syötyä muutaman purkkiherkun, hän jaksoi valmistaa täyttävämpää ruokaa, hampurilaisia.
Photobucket
Hamppareiden valmistuttua Osku ja Oliver menivät syömään niitä.
"Unohdin muuten onnitella sua siitä, että sait perijän paikan, onnea!" Olavi muisti.
"Kiitos", Oscar hymyili. Hän oli aivan onnessaan päästyään perijäksi.
Photobucket
Olli oli tavannut kivan henkilön. Henkilön nimi on Raine, eli samanniminen kuin poikien isäkin! Myös hiukset ovat samanväriset (tai siis olivat, Raine kun nykyään on vanhus..) ja hiusmalli samanlainen! 2 melkein samanlaista simiä.. <3
Photobucket
Voi ei! Ilkeä kiusaaja lehmä on palannut! Ja tällä kertaa se kiusasi vierasta, Rainea! Hyi lehmä ämm… siis ei mitään! Ei vieraita saa kiusata! Rainelle tuli paha mieli :’(
Photobucket
Olli ja Oliver tajusivat lehmän ilkeilleen Rainelle, ja pyysivät tätä syömään hyviä hampurilaisia.
"Tosta lehmästä ei kannata välittää", Oliver neuvoi.
"Niin, mutta ei sitä kannata ärsyttääkään", Olli sanoi muistellen sitä, kun lehmä oli yrittänyt kuristaa hänet…
Photobucket
Oscarin palatessa luennolta lehmä lähestyi häntä uhkaavasti. Oscaria pelotti. Hän ei olisi halunnut joutua lehmän kiusanteon kohteeksi. Lehmä oli kuitenkin tukkinut pakotien, eikä Oscar pääsisi pakenemaan.
Photobucket
Kun lehmä oli aivan Oscarin edessä, Oscar nosti kätensä eteensä, ja lehmä perääntyi.
"Hyvä, selvisin", Oscar riemuitsi hymyillen.
Photobucket
Oscar meni syömään Olavin luo, mutta lehmä seurasi häntä sinne.
"Voi ei! Tuo lehmä kiusaa mua!" Oscar kuiski Olaville.
"Silti voisit käyttäytyä hyvin häntä kohtaan", Olavi mäkätti.
Photobucket
Oscar ja Olavi pakenivat paikalta, ja Olli, Oliver ja Raine olivat tulleet syömään.
"Miksi te ette anna mulle ruokaa?" Lehmä kysyi.
"Mitä ruokaa?" Olli esitti tietämätöntä, ja kätki lautasen, ettei lehmä näkisi sitä. Niin kaikki aina piilottivat lautasen lehmän katsoessa, eikä se älynnyt mitään!
Photobucket
Ollin viedessä lautasta pois lehmä seurasi häntä.
"Kyllä mä näin, että teillä oli lautasilla ruokaa", Lehmä sanoi, ja alkoi tökkiä Ollia. Olli ei pystynyt vastustamaan mitenkään. Samassa huoneeseen käveli Raine, ja silloin Ollia alkoi nolottaa. Nyt Raine pitäisi häntä ihan heikkona, kun hän ei yhdelle lehmälle pärjännyt.
Photobucket
Olli halusi säilyttää maineensa, ja niinpä hän tökkäisi rajusti lehmää.
"Nyt sä häivyt meidän talosta, etkä enää ikinä palaa!" Olli karjui.
Photobucket
Lehmä säikähti Ollin väkivaltaista käytöstä, ja päätti häipyä ja jättää pojat rauhaan… Ainakin vähäksi aikaa.
Photobucket
Juuri, kun lehmä oli poistumassa tontilta, hän näki Olavin, joka oli juuri tullut luennolta. Lehmä päätti vielä tehdä kiusaa Olaville ennen lähtöään. Niin myös Olavi alkoi vihaamaan lehmää.
"Vaikka mä olin koko ajan ollut sille kiltti, niin se ei ollu mulle", Olavi mietti.
Photobucket
Pojat olivat iloisia, kun lehmästä oli viimein päästy eroon.
"Tanssitaax hitaita?" Olli ehdotti.
"Joo, mun lempi tanssi", Olavi paljasti.
"Noi on ihan outoja!" Oliver karjaisi Oskun tirskuessa.
Photobucket
"En mä jaksakaan enää tanssia," Olli sanoi ja irtaantui Olavista.
"Ettei vaan isoveikkaa alkanu nolottaa," Oscar hihitteli.
"No ei", Olli karjaisi ja poistui huoneesta.
Photobucket
Kaikki muutkin veljekset keskeyttivät tanssinsa, eikä Oscarkaan jaksanut yksin jäädä bilettämään. Hänellä oli tällä hetkellä jotain muuta mielessä… Oscar näpytteli puhelimeen erään tarjoilijan numeron. Oscar oli tavannut kyseisen tyypin joskus Stadissa, jolloin tyttö oli tehnyt Oscariin vaikutuksen.
Photobucket
"Moi vaan!… Ei mulla mitään erityistä… kyselisin vaan: nähtäisiinkö huomenna illalla?… Tulisit tänne ja sillai… Okei, hauska, että pääset!" Oscar jutteli ja lopetti puhelun.
Photobucket
Aamulla Oscar heräsi aikaisin, kun ei jostain kumman syystä saanut unta.
"Tänään tapahtuu varmaan jotain hauskaa, ei mulla muuten näin pirtsakkaa ja hilpeää oloa olis näin aamusta", Oscar tuumaili.
Photobucket
Muutkin pojat olivat jo jalkeilla.
"Siis, miks meillä ei oo kuin yksi veski?" Olavi karjui.
"No sanos muuta", Olli mutisi ehtiessään taas vikana
Photobucket
Samassa pojat muistivat, että olivat saaneet eilen olleesta loppukokeesta paljon rahaa, ja niinpä he päättivät  sisustaa toisen vessan, käytävän ja olohuoneen. Ikävä kyllä rahat loppuivat kesken käytävän sisustuksen, eivätkä pojat saaneet ostettua tapetteja seiniin. Onneksi kuitenkin Saija oli lähettänyt  postissa pojille pinkkiä tapettia, joten he päättivät käyttää sitä.
"No ei tää niin paha oo," Oliver sanoi, vaikka kaikki tiesivät hänen tarkoittavan: tää on aivan kauhea!
Photobucket
Pojat siirtyivät alakertaan.
"Hyi!" Oscar kiljaisi.
"Anteeksi, mä sisustin tän," Olli sanoi murheissaan.
"Ei, en mä tätä huonetta kauhistunu…"
Photobucket
"…Vaan tuota viuhahtelija ämmää," Oscar kertoi.
"Aa, nyt mä ymmärrän, "Olli totesi.
Photobucket
Pojille oli tullut nälkä sisustaessa.
"Iyyh, Te ootte ällöij!" Olli karjaisi kammostuneena.
Photobucket
Pojat olivat sisustelleet niin innoissaan, että ihan laskut unohtui! Nyt heillä ei ole varaa maksaa niitä ja ulosottoukko saapuu huomenna, ellei noita makseta!
Photobucket

 

Onneksi pojat olivat ovelia, ja keksivät, että voi räpätä rahasta. Niin Olavi ryhtyi räppäys hommiin, ja Olli laittoi purkkiin satasia, vaikka heillä oli vain 7 simokkolia.
Photobucket
"Miten sä teit ton?" Olavi ihmetteli kurkkien saalistaan, 300 simuu.
"Minkä muka?" Olli ihmetteli.
"Taijoit rahaa!" Olavi selvensi.
"Se oli helppoa. Noi meidän jumalat käski mun laittaa tohon kippoon satasii, ja niin siinä kävi," Olli selitti.
"Kyllä ne on etevii," Olavi ihaili.
Photobucket
Pojat olivat aivan innoissaan saatuaan maksettua laskut, ja siksi he päättivät järjestää bileet sen kunniaksi! Oscar viihdytti Lindaa, joka oli sattunut kulkemaan tontin ohi.
Photobucket
Kun kaikki vieraat olivat saapuneet siirryttiin isolle takapihalle leikkimään vesisotaa! Kaikilla oli tosi hauskaa.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Kesken leikin pojat huomasivat pitävänsä Lindasta. Kaikilla oli yhteensopivuus Lindaan 2 salamaa!???? O_o oli oikeesti, saatte luvan uskoa. ;)
Photobucket
Vessa hätää ja nälkäisyyttä lukuun ottamatta kaikkien mielessä oli Linda sillä hetkellä.
Photobucket
Pulloposki Olli. <3 :D
Sitten bileet loppuivat, ja kaikki menivät syömään, vessaan ja muuta sellaista. Illalla pojat päättivät pitää uudet bileet, kun päivällä oli ollut niin hauskaa. Ja kaikkien yhteispäätöksestä paikalle kutsuttiin Linda, ja sitten jokainen kutsui omia tuttujaan…
Photobucket
Olli oli opiskelemassa bilevieraita odotellessa. Samassa hän tajusi Lindan saapuneen huoneeseen, ja jäi tuijottamaan häntä tyhmä ilme kasvoillaan.
"Linda!" Olli henkäisi.
Photobucket
Oliver kuuli Ollin sanoneen Linda, ja kääntyi hänkin katsomaan takana olijaansa. Kilpaa Olli ja Oliver lähtivät viemään kirjoja hyllyyn, sillä kumpikin halusi päästä ensimmäisenä juttelemaan Lindalle.
Photobucket
Olli oli nopeampi, ja ehti ensin Lindan kanssa keskustelemaan. Oliver seurasi tilannetta kateellisena sivusta. Hänkin olisi halunnut päästä keskustelemaan Lindan kanssa.
"Ärsyttää tuo Olli", Oliver mietti kateellisena.
Photobucket
Myös Oliver sattui tulemaan paikalle, ja hänkään ei ollut mielissään kun näki Ollin juttelevan Lindan kanssa.
"Miksi Olli juttelee MUN Lindani kanssa?" Olavi kadehti.
Photobucket
Olli pisti kaikki hurmaustaitonsa peliin, hän halusi todella saada Lindan itselleen. Lindakin oli innoissaan saadessaan huomiota.
Photobucket
Kun Olli hävisi johonkin, tunki Oliver Lindan seuraan.
"Moi, onks hyvät bileet?" Oliver uteli.
"Nyt ainakin, Linda vastasi", mistä Oliver innostui.
"Linda siis pitää musta!" Oliver oli innoissaan.
Photobucket
Myös Oliver alkoi flirttailla Lindalle… Tästä ei hyvää seuraa… Onneksi Olli on sokea, eikä tajua mitään, vaikka seisoo ihan vieressä xD.
Photobucket
Vähän myöhemmin paikalle oli saapunut eräs henkilö. Hän istui sohvalle, ja katsovinaan telkkaria, vaikka oikeasti hänen katseensa  oli aivan muualla… Hän tuijotti Oscaria, joka jutteli juuri…
Photobucket
Lindan kanssa!
Photobucket
"Tuo ällättävä akka on vienyt minun Oscarini!" Tyyppi mutisi ja teki murhaavia katseita Lindaan päin.
Photobucket
Myös Oliver oli huomannut Oscarin olevan juttelemassa Lindan kanssa.
"Murrrr!" Oliver murisi. HÄNEN Lindansa oli viety.
Photobucket
Myös sohvalla istunut henkilö (anteeksi, nimi on hukassa, joten hänen nimensä on vaikka tharjoilija. ;)) siis, alusta: Myös sohvalla istunut tharjoilija murisi vihaisena. Tuo toinen ukkeli, (jonka nimi on muuten Viki) sen sijaan oikein iloisena siinä vaan hymyilee xD
Photobucket
Samassa Oscar huomasi tharjoilijan istumassa sohvalla, ja kiiruhti tämän luokse.
"Mitä sinä täällä teet?" Oscar hämmästeli.
"Olet näköjään unohtanut", tharjoilija vastasi katsomatta Oscaria. Hän katsoi miten Viki nousi penkiltä.
Photobucket
Oscar kävi istumaan tharjoilijan viereen, joka piti katseensa edelleen Vikissä,  vaikka se oli jo lähtenyt kävelemään pois.
"Mitä olen unohtanut?" Oscar kysyi ja teki kaikkensa muistaakseen mitä olisi luvannut tharjoilijalle.
"Kutsuit minut eilen kylään, sovimme, että tulisin illalla", tharjoilija kertoi.
"Ai niin, miten saatoinkaa unohtaa sen jutun", Oscar naurahti, mutta huomatessaan tharjoilijan olevan edelleen äreä, hän vakavoitui.
Photobucket
"Ehkä kenties joku henkilö oli mielessäsi, ja unohdit minut", tharjoilija sanoi.
"Miten ni… Hetkonen! Mitä Olavi tekee Lindan kanssa?" Oscar hätkähti nähdessään edessään Lindan ja Olavin, joka esitteli uusia breikkaus taitojaan.
"Juuri tuota minä tarkoitin", tharjoilija sanoi, mutta Oscar ei kuunnellut.
Photobucket
Oscarin huomio oli kiinnittynyt täysin Lindaan ja Olaviin, joilla näytti olevan todella hauskaa yhdessä.
"Miten Olavi kehtaa? Minähän olen sentään perijä, ja minusta minulla on oikeus saada Linda sen takia…" Oscar mietti.
Photobucket
Samassa Oscar hätkähti kuultuaan äänen.
"Minä lähden täältä pilaamasta sinun ja tuon ämmän iltaa," tharjoilija sanoi ja nousi
Photobucket
Oscarilla meni hetki tajuta, mitä oli tapahtunut. Hän mietti, jäisikö sisälle Lindan kanssa,  vai juoksisiko tharjoilijan perään ulos. Lopulta hän kuitenkin päätti lähteä tharjoilijan perään.
"Odotaaa!" Oscar huusi ja juoksi Olavin ja Lindan välistä.
"Mikä sille tuli?" Olavi ihmetteli.
Photobucket
Oscarin saapuessa ovelle, siellä oli juuri saapumassa lisää väkeä bileisiin.
"Menikö tästä äsken joku ohi?" Oscar kysyi kelta-asuiselta Maijalta.
"Joo, joku juoksi tästä äsken", Maija kertoi.
"Niin. Se tuli niin vauhdilla, että meinas törmätä meihin", takana tullut Lilja kommentoi.
Oscar juoksi ulos, mutta ei nähnyt tharjoilijaa enää missään. Hän oli kadonnut yön pimeyteen…
Photobucket
Bileiden jälkeen Olavi ja Oliver olivat kärttyisiä.
"Ärsyttäääää!" He huusivat.

Siinä se. Muistan kyllä nyt ton tarjoilijan nimen, mutta en jaksa muuttaa tekstiä, vaan kopioin sen suoraan, miten olin aijemmin kirjoittanut. Tiedän, olen laiska... Saa kommentoida. J