Viimeinkin pääsette tutustumaan ensimmäiseen Outolaaksossa elelevään perheeseen, ja valmisperheen Ruutilat saavat olla ne onnekkaat! Talossa asustelevat Kenraali Reima ja hänen valitsemansa perijä- ja lellikkipoju, Voitto vaimonsa, Jennyn kanssa. Taisto muutti omaan kotiin, ja tutustui Milka-nimiseen palonaiseen kokkisähläilyjensä ansiosta. Jaska taas suuntasi yliopistoon Laura Virtasen kanssa, heistä kuitenkin juttua myöhemmin. .-> Nyt keskitymme pääperheeseen ja heidän loisteliaiseen arkeensa!
Kenraali Reima Ruutila on tottunut pitämään tiukkaa kuria alanmaisilleen, minkä vuoksi Voitto ja Jennykin joutuvat tottelemaan hänen kaikkia määräyksiään. Iloinen perhe-elämä oli kaukana parin joutuessa kitkemään rikkaruohoja ja korjaamaan satoja päivät pitkät Reiman vaatimuksesta. Reima itse vain laiskotteli ja liiteli lentokoneillaan, jonka oli saanut urallaan hienojen saavutuksien kautta. Kenraali Reima toivoi kovasti Voiton jatkavan hänen jalanjälkiään sotilasuralla, itse hän alkoi olla jo kovin vanha.
Voittoa ei kuitenkaan isänsä sotilas-jutut kiinnostaneet. Voitto oli löytänyt rakkauden eläimiä kohtaan, ja toivoi saavansa monia lemmikkikamuja. Häntä kiinnosti lemmikkien oikeuksien julistaminen ym. Kun Kenraali Reima ei huomannut, pakeni Voitto vaivihkaa tapaamaan lemmikkiystäviään keskeneräisten töiden ääreltä, Reima nimittäin ei lemmikeistä paremmin välittänyt, eikä hän pitänyt Voitonkaan paapovan niitä.
Jennylle Reima oli taas määrännyt talon siisteyden ylläpidon. Hän oli mielissään taloon muuttaessa vaihteeksi taas nainen, he olivat jo pitkään asuneet poikaporukalla, jolloin aina oli tullut kiistaa siivousvuoroista. Nyt ongelma oli kuitenkin ratkaistu, siivoaminen oli tietenkin naisten, eli Jennyn tehtävä. Jenny ei ollut kovin innoissaan saamastaan tehtävästään, ja hän usein hinkkasikin paikkoja naama irvessä. Jennyä ärsytti Kenraali Reiman asenne.
Eräänä aamuna talon miehet olivat kokoontuneet yhdessä aamiaisen merkeissä.
-Poikani. Olen miettinyt tätä tärkeää asiaa jo pitkään, ja olet ehdottomasti luotettavin kaikista jälkeläisistäni, Reima aloitti.
-Ööh, luotettavin mihin? Voitto kysyi hiukan hämillään, hän saattoi jo arvata, mitä isänsä sanoisi seuraavaksi.
-Jättäisin mielelläni kenraalin hommani sinulle, voisit jatkaa uraani, ja näyttää, mihin kaikkeen me Ruutilat pystymmekään, Reima selosti.
Voitto veti naamansa vakavaan asentoon, juuri tätä hän olikin pelännyt. Hän oli aina ollut isin lellikki, eikä ollut vaikea arvata, että Reima halusi jättää tehtävän juuri hänelle.
-Isä, olen otettu, mutta... kenraalin hommat eivät ole minun juttuni. En halua jatkaa jalanjälkiäsi, vaan etsiä oman polun. Anteeksi, jos tuotan nyt pettymyksen, Voitto puhui vakavasti. Parempi oli kertoa isälle vain totuus, kyllä hän ajan myötä ymmärtäisi.
Reima ei kuitenkaan suostunut kuuntelemaan. Hän nousi pöydästä samantien.
-Älä mene, sinun täytyy ymmärtää, että meillä on erilaiset unelmat! Voitto karjaisi.
-Nähtävästi. Et arvosta yhtään isäsi toivetta, Reima tiuskaisi takaisin, ja juoksi pois keittiöstä.
Voitto sai syödä loppuaterian täysin yksikseen. Vaikka hän tunsikin huonoa omatuntoa Reiman mielen loukkaamisesta, oli hän kuitenkin tyytyväinen viimein kertomastaan totuudesta. Jos isä välitti hänestä yhtään, hän antoi Voiton jatkaa unelmiensa valloittamista, eikä pakottaa mihinkään. Voitto ei kuitenkaan ollut asiasta varma, Reima osasi olla aika piikittelevä, jos ei saanut tahtoaan läpi. Voitto kuitenkin toivoi parasta.
Kenraali Reima oli mennyt vihoissaan vetelehtimään sohvalle purkaamaan kiukkuaan tehden ilkeitä ilmeitä. Samassa paikalle tepasteli perheen Kenraali-koira. Arvata saattoi, kuka eläimelle oli nimen kehitellyt.
-Voi teidän eläimien kanssa. Vihaan niitä! Paitsi tietenkin sinua, Kenraalini, Reima purki.
Kenraali alkoi haukkumaan, hän oli samaa mieltä isäntänsä kanssa. Kenraali halusi olla johtajakoira ja muut saivat alistua tämän tahtoon. Reima tuli heti paremmalle mielelle kuullessaan Kenraalin päättäväiset haukahdukset. Koira oli aina hänen puolellaan asiassa kuin asiassa.
Illalla Voitto kertoi Jennylle aamun tapahtumista.
-Ihme hyypiö tuo isäsi. En pidä hänestä ollenkaan, aina vain määräilemässä muita. Sinulla on oikeus toteuttaa unelmiasi! Jenny puolusti miestään.
-Noh, empä tiedä. Isä on aina ollut tuollainen. Sisimmissään hän miettii kuitenkin parastani. Joillakin johtajana olo on vain verissään, mutta minulle moinen ei sovi, Voitto selitti.
-Eikä tarvitsekaan. Joskus vain tuntuu, etten saa hetkeäkään rauhaa hänen komennoiltaan, Jenny harmitteli.
Voitto veti vaimonsa kainaloonsa.
-Luulen, etteipä isäni komentele meitä enää niin paljon. Tänään hän varmasti oivalsi, että meilläkin on oma elämämme, emmekä mene aina hänen pillinsä mukaan, Voitto arveli.
-Oi, se olisi mukavaa. Haluaisin niin pystyä rentoutumaan kotonani, Jenny selitti.
Eikä Reima ehtinyt paljoa enää käskyttääkään, hän kuoli samana yönä traagisessa vessatapaturmassa kolauttaessaan päänsä lavuaariin. Viikatemies ja muutama hula-tyttönen tulivatkin hakemaan häntä mukaansa. Reimaa epäilytti jättää talo, sillä hän ei tiennyt, miten Voitto tulisi valitsemaan uran ja lemmikkien välillä.
Voitto heräsi muutaman tunnin myöhemmin, ja sai selville isänsä kuolemasta. Hän oli hyvin lohduton, eikä halunnut uskoa tapahtumaa todeksi. Hän olisi halunnut kuolla isänsä kanssa sovussa, eikä näin ristiriitaisissa merkeissä. Reima oli ollut Voitolle kuitenkin erittäin rakas ja ihailtava isähahmo, se teki surusta vieläkin tuskallisempaa.
Jenny kuitenkin lohdutti yhden elämän loppumisen tarkoittavan uuden alkua. Pariskunta oli saanut nimittäin vihiä uudesta tulokkaasta Jennyn juostessa pöntöllä aktiiviseen tapaan, raskaus oli selvästi aluillaan.
Vaikka Voitto oli onnessaan tiedosta, hän näki parhaaksi mennä silti sotilasalalle töihin. Hän katsoi parhaaksi korjata huonoksi menneet välinsä isänsä kanssa tekemällä, miten tämä olisi toivonut, vaikkei Reima ollutkaan enää sitä näkemässä. Voitosta tuntui, että jossain toisessa ulottuvuudessa Reima olisi ylpeä pojastaan. Jenny tietenkin vastusteli asiaa, mutta Voitto pysyi kovana, ja sanoi haluavansa tätä täysin.
Työnteko ei kuitenkaan ollut niin helppoa, kuin mitä Voitto oli arvellutkaan. Hän ei yksinkertaisesti pärjännyt työssään, ja sai jatkuvasti alennuksia liiasta sähellyksestä ja leikkimielisestä asenteestaan. Voitto hiukan masentui, mutta tahtoi silti yrittää taistella isänsä tähden.
Jenny ei ollut asiasta mieluissaan, mutta jonkinlaiset rahatulot olisivat välttämättömiä selviämisen kannalta, tämä itse ei ollut löytänyt unelma-ammattiaan vielä, vaikka hän hakikin vapaita työpaikkoja netistä päivittäin. Oli siis ihan hyvä, että Voitto kävi töissä, jotta tuleva lapsi saisi onnekkaan tulevaisuuden. Maha nimittäin kasvoi aina vain nopeammin, eikä synnytykseen ollut enää pitkää aikaa.
Vauva halusi tulla kuitenkin aikaisemmin kuin kumpikaan olisi arvannut. Eräänä leppoisana aamuna synnytys sitten käynnistyi tehden aamusta vähemmän leppoisan.
Synnytyksen tulokset nähdessään Jennyn suu aukeni hämmästyksestä.
-Mistä sinä olet perinyt vaaleat hiuksesi? Jenny ihmetteli vertaillen omaa- ja Voiton hiustenväriä. Eihän hän voinut tietää Ruutiloiden suvussa kulkevaa blondia väriä. Kaikesta huolimatta Jenny ja Voitto olivat onnellisia tuoreita vanhempia. Poikavauva nimettiin Michaeliksi. Kaikki kääntyisi vielä hyväksi.
Viimeisimmät perhe-esittelyt ovat päättyneet aina vauvan syntymään. .--D Joo, kommentoikaa, jos jaksatte..
Kommentit